Turistina Helsingissä, osa 2

Kauppatorilta metroasemalle, ohi Ateneumin. Sinne olisin hyvin mielelläni piipahtanut, mutta olin suunnitellut käyväni aamupäivän aikana Marimekon tehtaanmyymälässä, Herttonimessä. Tuohon näyttelyyn voisi mehdä vaikka jouluretken. Hotellista olin saanut hyvän kartan, jonka avulla suunnistaa.  Ensin metrolla. Ihan ensimmäinen kerta sillä menopelillä Helsingissä. Lippuautomaatilla vierähti muutama tovi, ennen kuin sain metrolipun käteeni. Yhtä helppoa ei homma ollut idän turisteille, jotka sankirjan kanssa yrittivät automaatin ohjeistaottaa selvää, mitä pitäisi tehdä.

Olin ovenkahvassa jo kymmenisen minuuttia ennen myymälän avautumista. Tosin en ollut ainoa, sillä totta kait japanilaiset olivat yhtä innokkaita sisään haluavia. Niin haltioissani sitten olin, että unohdin valokuvaamiset kokonaan.Mutta vielä enemmän haltioituneita olivat kaikki japanilaiset, jotka silmät loistaen kiertelivät tehtaanmyymälän osastolta toiselle. Olen aina kuvitellut, että tehtaanmyymälät ovat aika edullisia, mutta mutta. Ei tarvitse toista kertaa tähän tehtaanmyymälään aikaa tuhlata, sillä kun iltapäivällä kiertelimme Marian kanssa Kampin Marimekon myymälässä, siellä oli alennusmyynti, ja jotkut tuotteet paljon edullisempia kuin tehtaanmyymälässä. Tehtaanmyymälästä lähdin kuitenkin keltaisen Tantsu-kankaan ja Puutarhurin parhaat -vahakankaan kanssa. kotona sitten huomasin, että tantsua on nyt keltaisena, harmaana, vihreänä ja pinkkinä!!! Voihan hamsteri sentään.

Alkoi olla lounasaika, ja ihan sattumalta astuin Kaivokadulla (rautatieasemaa vastapäätä) olevaan uuteen ravintolaan, Leonardoon. Kun luin oven luona olevaa ruokalistaa, alkoi suu vettyä ja jalat kulkea tiskin luo tekemään tilausta: Melanzane alla parmigiana. Kyllä oli HERKULLISTA!!! Täydet pisteet. Varmaan menen seuraavallakin kerralla. Jälkiruokaa? Ei, kiitos, sillä minulla oli kahvittelutreffit Marian kanssa.

Ja voi hyvät hyssykät sentään: kahvihetki oli yhtä nautintoa - hyvän seuran kruunasi maljallinen herkullista tiramisua.Kiitos kaunis, Maria. Mutta kahvilan nimi on minulta unohtunut. Autathan taas, ystäväiseni. Sinä, joka olet ihan paljasjalkainen hesalainen ja tunnet kotikaupunkisi kuin omat taskusi.

Sittenpä olikin jo aika hakea laukku hotellin säilöstä ja tassutella asemalle. Junan lipuessa (ei enää voi sanoa jyskyttäessä) kohti Vilppulaa (vaihto Tampereella) mietiskelin, kuinka mukavaa on lähteä joskus tuulettumaan, mutta kuinka moalainen minä loppujen lopuksi olen. Ei minusta olisi suurkaupunkilaiseksi - luulisin. Vilppulassa odotteli tuttu taksi, joka vei meidät matkustavaiset Keuruulle. Hintako? Eläkeläiseltä 3 euroa, sillä taksi on ns junaa korvaava kulkupeli. Tulee halvemmaksi lääninhallitukselle tukea taksia kuin ajattaa kokonaista junaa.

***
Mustikka-aika on nyt pyörähtänyt täyteen vauhtiin. Ensimmäinen kerta opetti, ettei kannata ihan T-paidalla mustikkamättäille lähteä, sillä semmoisia pisteliäitä kavereita oli niin paljon, että takaisinhan sitä oli palattava ja varustauduttava kunnon vaatteilla ja kaikenlaisilla tököteillä, joiden avulla saisi edes hetken rauhaa. Onneksi nämä öttiäiset pistelevät silleen kiltisti: ei ole paukun paukkua ilmestynyt. Kiitos suomalaiset itikat.

***
Huomenna mennään äidin puolen sukukokoukseen. Mukava nähdä mm kaksi enoa ja yksi täti. Muut isovanhempieni, Hulda ja Einari Lepinsalon 11 lapsesta ovat jo kuolleet. Sen sijaan serkkuja ja pikkuserkkuja riittää, sillä onhan toisella enolla jo toista sataa lasta, lastenlasta ja lastenlastenlasta!!!