Istuin sunnuntaina parkissa syöden jäätelöä. Yhtäkkiä seurasin leikkiä, jota oli vaikea ymmärtää. Kaksi pikkuista prinsessaa odotti suojatien reunassa yli pääsemistä. Mitäkö ihmeellistä siinä oli? No, he nousivat pyörän selkään vasta, kun näkivät auton tulevan, ja sitten kaikessa rauhassa pyörällä ajaen toiselle puolelle katua. Käänsivät sitten pyöränsä ja odottivat taas seuraavan auton tuloa. Ja taas pyörän selkään ja kaikessa rauhassa yli kadun! Tätä heidän mielestään leikkiä toistui useamman kerran.
Sain jäätelöni syötä juuri, kun tytöt saivat hommasta tarpeeksi ja parkkeerasivat pyöränsä R-kioskin eteen. Silloin minä nousin autosta ja menin heidän luokseen. Kerroin, että olin seurannut heidän leikkimistään. Tiedustelin, tiesivätkö he ollenkaan, miten vaarallista leikkiä he olivat leikkineet, paitsi omalla niin myös autoilijoiden terveydellä. Kysyin, että soitanko poliisin, vai lupaisivatko he lopettaa leikin kokonaan. Sanoin myös, että tuon suojatien yli pyörä on talutettava, ei ajettava. Kengänkärkiään tuijotellen tytöt lupasivat totella.
Seuraavana päivänä kurvasin poliisilaitokselle, mutta se oli kiinni.
Koska olin varma, että tytöt olivat noin 10-vuotiaita, siis ala-asteen ikäisiä, menin tapaamaan koulun rehtoria. Kerroin, mitä olin nähnyt. Hän kiitti, että tulin kertomaan. Heillä oli juuri menossa turvallisuusjakso, joten he ottaisivat asian esille. Hän kysyi vielä, miten tytöt olivat suhtautuneet minuun. Sanoin, että oikein hyvin. Murkuille en olisikaan uskaltanut mennä puhumaan.
Kelpo työn teit, kun otit asian puheeksi tyttöjen kanssa.
VastaaPoistaKaikkea hoopoa sitä lapset rupeavatkin kokeilemaan.
Hyvä sinä,ja toivottavasti tytöt eivät enää leiki tuollaista vaarallista leikkiä.
VastaaPoistaHyva Lissu!!!
VastaaPoistaKaikille yhteisesti: Eihän lapset ymmärrä, mitä kaikkea voi sattua, kun autoilijat joutuvat yhtäkkiä jarruttamaan. Joko heille tai autoilijoille, muille tiellä liikkujille tai autoille. Uskon näiden lasten ymmärtäneen ainakin jotain. Jos jotain olisi sattunut. Mikä olisi ollut minun vastuuni, jos en olisi asiaan puuttunut?
VastaaPoistaTodellakin vaarallinen leikki ja huolehtivaa fiksua toimintaa sinulta!!
VastaaPoistaOli helppo kuvitella itsensä ratin taakse sydänkohtauksen partaalle. Lapset on lapsia.
PoistaHuhhuh, mikä leikki😬☠️ hyvä kun puutuit🙏t. Mira-megacafelta
VastaaPoistaTyttöjen ikä oli juuri oikea asiaan puuttumiseen. Tarpeeksi ikää ymmärtää ja toivottavasti uskoa.
Poista