keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Operaatioita

Heinäkuun lopussa sain siis tämän uuden systeemin keittiööni. Olen hoitanut sitä kuin silmäterääni. Kun tein lanttu- yms -laatikoita ja haudutin ruokia parisen tuntia, huomasin, että uunissa lasiin oli tivistynyt runsaasti nestettä. Kun sitten avasin luukun, neste valui alalaatikon kautta LATTIALLE, siis LAMINAATTIlattialle.Huomasin, että uunin takaosan kahdesta ilmareiästä toinen oli tukossa, Olisiko uunissa valmistusvika?

Voltarenia kehiin! Ei, ei uuniin, vaan polveen, joka oli suuttunut Kaunottaren myynnistä, ja pyörän selkään kohti Expertiä. Myyjä totesi vain, että soita hultomiehelle. Mitään muuta ns asiakaspalvelua en myyjältä saanut, kuin että hän antoi puhelinnumeron huoltoon. Ei pahoittelua, ei hymyä, ei mitään. Onneksi huoltomies korvasi kaiken kaupan tympeän kohtelun. Sain ystävällistä ASIAKASPALVELUA, ja ihan puhelimitse. Lopputulos: Ostamassani uunissa nyt vain on tuommoinen ominaisuus. Täytyy peittää kaikki uuniruoat vaikka kannella, johon neste tiivistyy. On kuulemma hyvin tunnettu ominaisuus, ja kyllä myyjänkin se olisi pitänyt tietää. Onneksi Keuruulla on toinenkin kodinkoneita myyvä liike. UGH!!

Tähän operaatioon ei Voltaren varmaan olisi riittänyt. Seurasin Costa Concordian nostoa ihan livenä netin kautta. Puolen yön aikaan silmät lupsahtivat kiinni, joten näin loppuojennuksen vasta aamulla kahden minuutin nopeutusnauhoituksella. Minulle aivan käsittämätön suoritus koko homma. Pieni hymynhäive kupli suupieliini, kun joku (?) haastatelluista painotti sitä, että YKSI sadoista insinööreistä oli NAINEN!! Lisäsi vielä, että saksalainen nainen. Voe, voe! Joka tapauksessa, monta, monta kumarrusta kaikille sadoille onnistuneen operaation tekijöille.

Joutsenten poikaset ovat kasvaneet jo muuttokuntoon ja harmaat höyhenet antaneet tilaa valkoisille siiville. Ensi viikolla minäkin pakkaan laukkuni ja lentelen Finnairin sinivalkoisilla siivillä saapasmaahan. Toivottavasti saan sitä ennen tuon polveni ihan kuntoon. Suunnittelemani Jyväskylän ja Helsingin retket jäävät kyllä nyt tällä erää vain haaveeksi.

14 kommenttia:

  1. Kyllä me saksalaisnaiset osataan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä tulitkin heti mieleeni!!!

      Poista
    2. Minuahan ne ensimmäiseksi kysyivätkin, mutta kun en näiltä blogihommilta ehtinyt.

      Poista
    3. Sinä oletkin ahkera bloggaaja. Johanhan se olisi heidänkin pitänyt tietää! No, kommentoija olikin italialainen MIES.

      Poista
  2. Vai on taas muuttolinnun aika lähteä:). Miten raaskit jättää Suomen syksyn, joka minusta on siellä synnyinmaassa ihan parhautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun varasin matkan, en uskonut, että KESÄ jatkuu näin pitkään. Toisaalta metsät ovat nyt tyhjiä pitkän kuivan jakson jälkeen, joten ei siellä ole sieniä. Puolukoita olisi, mutta pakastimessa ovat seinät jo vastassa! Ja kun tuo polvi vihoittelee, eikä rappusia alas meneminen suju vielä ilman kipua, tämmöisen pikkuisen kerrostaloasunnon sisäelämä alkaa olla yksitoikkoista. Joutaa jo vaihtamaan maisemaa. Enkä kyllä tykkää syksyn pimeistä (joka tulee varmasti) enkä sateista (joita todennäköisesti tulee). Kesä ja (luminen)talvi sekä kevät ovat minulle enemmän mieleen.

      Poista
  3. No olipa tylyä palvelua Expertissä! Olen muuten huomannut vähän tuota samaa omassa Bosch-uunissani,taitaa sillä olla vähän sama ominaisuus,hyvä tietää...Toivottavasti polvi jo voi paremmin ja hyvää matkaa Saapasmaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoltomies sanoi ominaisuuden/vian olevan lähes kaikissa nykyuuneissa. Kuulemma, jos on vain yksi reikä höyryn tulla ulos uunista, homma säästää energiaa. Tiedä sitten. Toisaalta on hyvin järkevää peittää ruoka kannella. Säästyy myös paljolti uunin putsaamiselta. Voihan ruoan ensin ruskistaa ja laittaa sitten sen hautumaan kannen alle. Kuulostaa jopa järkevältä ominaisuudelta. Mutta kyllä myyjä olisi saanut olla avuliaampi. Ei tartte enää avata Expertin ovea, ei! Polvi tokenee, mutta kovin hitaasti. Kiitos vaan matkatoivotuksesta.

      Poista
  4. Menin taannoin kuun alussa terveyskeskukseen varaamaan aikaa omalääkärille. Sain neuvon että rupea soittelemaan aikaa joskus loppukuusta. Kysyin että onko antaa vähän tarkempaa ajankohtaa soittelulle, neuvoja tiuskaisi että "en minä tiedä, ei sitä ole minullekaan kerrottu".
    Näitä palvelukukkasia putkahtaa esiin aina silloin tällöin. Ovat kyllä erittäin epämiellyttäviä kukkasia.
    Polvelle paranemista.
    -seija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi voin valita, minkä kaupan oven avaan. Terveyskeskusta en minäkään voi valita. Onneksi on esim Keuruulla Mega-marketissa aurinkoinen kassa, jonka palveltavaksi menen aina, jos vain hän sattuu vuorossa olevan. Polvi tokenee - pikku hiljaa.

      Poista
  5. Olipa kurja kokemus kodinkoneliikkeessä. Ei olisi uskonut! Mutta hyvää matkaa muuttolinnulle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä se liike ei tarvitse minun rahojani! Kiitos, sanoopi muuttolintu.

      Poista
  6. Hyvää matkaa ja onnellisia aikoja saapasmaassa.
    Postauksia odotellen
    -seija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia systeri! Tààllà ollaan ja peràstà kuuluu!

      Poista