keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tilannekatsaus

Eilen kävin tekemässä tilannekatsauksen. Mustikat ovat tässä vaiheessa. Jos oikein tarkkaan tiiraatte, löydätte kuvasta kolme pientä raakiletta. Keski-Suomeen luvassa vaihtelevan hyvä sato, mitä se sitten tarkoittaakin. Täytyy syödä entiset pakastimesta pois.

Lakat (hillat) tässä kukkivat tai olivat pienillä muuraimilla. Satoa odotellaan, sillä kaikki entiset on pakastimesta jo nautiskeltu.

Olisin ottanut kuvia myös villisti kukkivista puolukoista, mutta kun tässä vaiheessa KAIKKI metsän pistävät kaverit löysivät minut, ei auttanut muu kuin huitoa vimmatusti ja rämpiä suolta kohti autoa. Mutta kotona ei löytynyt paukaman paukamaa, vaikka pistoksia kyllä tuli tiheään tahtiin. Mitenkähän se siedätyshomma oikein toimisi, sillä noin kolmisen viikon kuluttua on metsään ja suolle mentävä, jos herkkuja haluaa.

Iltapäivällä pääsin sitten rentoutusterapiaan Riitan kanalan ulko'terassille'! Kolme terapeuttia (kanaa) tepasteli ja kuopsutteli tarhassaan jo ihan oikean kanan malliin. Aika lähelle jo tulivat tervehtimään Kanat elivät kanojen elämää, ja me höpöttelimme kuulumisemme. Terapiaa kaikille.

Illan suussa sain kutsun pikkusiskolaan ruokapatojen ääreen. Samalla oli mukava tavata suvun seuraavia sukupolvia. (Tässä riippumatossa pötköttelin muuten männeen aattoiltapäivän. Tutut värit, vai mitä, Jael?)

Sataa, ei sada, sataa, ei sada... Siis suomalaista kesää. Jatketaan ...

12 kommenttia:

  1. On se hyvä, että kannoin kaksi tuolia ja pöydän tapaisen sinne kanatarhan seinustalle. Istuen on paljon hauskempi höpötellä tuttujen kanssa! Pitäisiköhän vielä viedä kahvitermari ja muutama kertakäyttömuki... terapiaistunnoille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun sinä kerran olet järkännyt 'terapeutit', tuolit ja pöydän, voihan tutut tuoda termarin ja mukit, vai mitä!

      Poista
  2. Kovin on tutut värit tuossa riippumatossa tosiaankin;D
    Toivottavasti tulee hyvä sato mustikoille;tekee niin mieli poimia niitä! Viime vuonna lähdin pois just kun olivat kypsyneet,enkä pahemmin ehtinyt poimia.Olispa täälläkin nyt sadetta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippumattojen maa, siellä kaukana! Toivottavasti tällä reissulla saa suusi mustikkaiseksi. Tänne toivotaan jo pikku hiljaa lämmintä. Alkaa tuo viileys ja pohjoisen tuuli muistuttaa talvesta. Lupasivat tuonne Lappiin lumi- ja räntäsateita. Että semmoinen tämä Suomen kesä.

      Poista
    2. Täällä nyt niin kuuma että tuo lumi-ja räntäsade kuulostaa houkuttelevalta,,,,,

      Poista
    3. Milloinkahan sitä meikäläinen on tyytyväinen? Toisaalta, mieluummin näin viileässä kuin saapasmaan tämän hetkisessä 35-asteen helteessä.

      Poista
  3. Sataa, sataa rakeita. Ehkä sateeton, lämmin kausi puhaltaisi hyttyset pois pihalta kiusaamasta, muuten kesä on ollut mukava. Munakoisoa kasvihuoneeseen en sitten löytänyt mistään, vaikka edellisinä kesinä olen niitä taimitarhoissa nähnyt.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun äsken kävin kylillä, piti laittaa päälle kunnon tamineet. Ei onneksi sada lunta eikä räntää niin kuin tuolla pohjoisessa, ainakaan vielä. Mitä, et löytänyt munakoison taimia! Ensi vuonna saat sitten siemeniä, joista kasvatella itse.

      Poista
  4. Mä löysin kyllä neljä raakiletta. :D

    VastaaPoista
  5. Onneksi ne tummenee kypsyessä, helpompi löytää. :D

    VastaaPoista