maanantai 18. kesäkuuta 2012

Riittalassa

Luvassa hyvä mansikkakesä, sekä luonnossa että tässä Riitan puutarhassa.

Parsasatoa saa odotella vuoden parin päästä. Lisää puutarhan tämän hetkisestä loistosta voitte kurkkia Riitan blogista.

Munasatoa saa joka päivä ja maku on aivan jotain muuta kuin kaupan häkkikanoilla. Kunhan Riitan kanat vielä oppivat omatoimisemmiksi, maku varmaan vielä paranee. Lukekaapa hänen blogistaan, kuinka paljon näistä ankeisiin oloihin syntyneistä kanoista huolehditaan, jotta ne saisivat nauttia kanojen onnellisuudesta.

Kotimatkaevääksi sain munien lisäksi tämän, just savustusuunista tulleen lahnan. Herkullinen illallinen, vai mitä. Kiitos vaan R ja M.

Riitta se osasi sitten ratkaista tämän, keväällä saapasmaasta löytämäni aarteen salaisuuden. Ensin hän levitteli kauniin viritelmän pöydälle, käänteli, väänteli ja taitteli.

Ja tämmöiseen tulokseen hän sitten päätyi: vauvan esittelypussukka. Joko vaunuihin tai vaikka kastejuhlaan. Pussukan sisälle voi pujotella myös pehmustetta. Viisas nainen, tuo Riitta. Mikaelin mummeli.

Olin jo vähän miettinyt tehdä tuosta vauvan hörhelista keinutuolin pehmusteen, mutta nyt haluan säilyttää sen sellaisenaan. Kunhan sukuun tulee lisää vauveleita, voin lainata. Syyskuuhun ei ole enää pitkä aika, vai mitä Seija-systeri.

6 kommenttia:

  1. Minä keräsin aamulla parvekkeelta jo toisen mansikkasatoni:). On kiva kun jotakin oikeasti hyödyllistäkin kasvaa kukkien seassa. Tosin näin reissun alla iskee aina morkkis, kun joutuu pyytämään muita kastelemaan. Siitä on niin iso vaiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mansikoita sinulla kasvaa parvekkeella? Minulla on siellä saapasmaan parvekkeen kasveilla silloin, kun en itse ole paikalla, semmoinen automaattikastelujärjestelmä, ja se toimii erinomaisesti.

      Poista
  2. Kylläpä sinä Lissu taas hehkutit meidän elämää! Mutta TOSIAAN, vaikeuksista huolimatta, kanat ovat mukavia. Tänään kulki koko kolmikko sisältä ulos pienellä opastuksella, että kyllä se siitä!
    Kiitos käynnistä ja ihanista tuliaisista. Huomiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kannattaa aina kehua, vai mitä! Toivottavasti se kolmaskin alkaa tointua. Ollos hyvä vaan ja tervetuloa!

      Poista
  3. Ehdinkin jo ajatella syyskuun kuudetta ennenkuin luin kirjoituksesi ihan loppuun asti !
    Isoveli olikin yökylässä, äsken lähtivät kotiin.
    Onkohan tuolla Riitan puutarhassa ollenkaan hyttysiä. Voi että niitä on meillä, ilma sakeanaan. Ei huvita olla pihalla nyppimässä mitään.
    -seija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospas uusi tulokas on tytteli, tuo viritelmä sopii hänelle varmaan - lainaksi! Tuo Riittala on suurten peltojen lähellä, joten semmoista hyttyselättämöä kuin teillä, ei siinä ihan lähellä ole. Mutta kuulemma ihan tarpeeksi niitä sielläkin on. Äsken murhasin yhden yksilön, joka oli kivunnut tuosta parvekkeen ikkunan raosta parvekkeelle. Muisto hänen ininälleen.

      Poista