torstai 29. joulukuuta 2011

Herkuttelua ja omituisuudet 2-3


Jouluaika on yhtä herkuttelua, mutta minulle aivan uusi kokemus oli joulupäivän englantilainen jouluruoka pikkusiskon jälkikasvun suomalais-englantilaisessa perhepiirissä. Kalkkunaa karpalohillon kera. Erilaisia palleroita, joilla kyllä oli enkkulainen nimikin, mutta suomeksi ne oli minulle palleroita. Plus tietysti ripaus suomalaisia makuja. Jälkiruokien joukosta löytyi mm  aitoa englantilaista vanukasta ja paljon, paljon muuta. Vatsa oli pinkeän tyytyväinen.

Lopuksi kaikki saivat paukuttella (crackers). Englantilainen jouluperinne, jolle vastaavaa ei Suomessa ole. Mummo oli oikein hyvä paukutteluakaveri. Paukkujen sisällä oli jokin pieni esine, kirjoitettu viesti sekä kruunu, jollainen oli jo joidenkin päässä. Kiitos kovasti J ja C plus aidot englantilaiset vieraat ja suomalaiset sukulaiset.

Toissa postauksessa paljastin pyynnöstä jo yhden omituisuuksistani, huonot näyttelijätaidot. Olenkohan minä liian tavis, kun omituisuuksia täytyi pohtia oikein päivätolkulla. Oliskohan seuraavat omituisuuksia vai taviksen ominaisuuksia?

Omituisuus/ominaisuus 2
En voi lähteä edes roskista viemään alastomana. Siis naama alastomana. Siis ilman meikkiä. En edes näin ikääntyneenä. Meikkausta harjoittelin jo vähän yli kymppisenä. Saunan pesän nokipalasilla. Tuli upeat kajalit. Mahdoin olla lähinnä variksenpelättimen näköinen, mutta itseeni olin hyvin tyytyväinen. Viime kesä oli hieman poikkeus, sillä sieni- ja marjametsissä rymytessa kuumuus nosti hien pintaan ja valutti meikit silmiin. Kirveli niin julmetusti, että päätin lähteä metsään alasti. Siis naama alasti, Siis ilman meikkiä!

Omituisuus/ominaisuus 3
Minulla ei ole astianpesukonetta. Eikä tule olemaankaan. On niin mukava pestä käsiään ja siinä sivussa puhdistuu astiatkin. Lisäksi nautin katsella astioitani, jotka osin ovat osa hamsterin hommiani. Olen löytänyt viimeksi kirppikselta kaksi Tsaikka-lasia. Eihän niitä voisi piilottaa jonkin tuntemattoman koneen kitaan puhdistumaan ja ehkä naarmuuntumaan. Käsinpesu on niille tarpeeksi hellävaraista.

Kaksi omituisuutta/ominaisuutta vielä puuttuu. Täytyy taas pohtia. Voiskohan joku teistä auttaa minua? Joku joka uskaltaa kertoa minusta jonkin mehevän omituisuuden?

Viime viikolla suorastaan ilahduin kaupan voihyllyn ääressä: Tuttua tanskalaista Lurpakiahan siinä. Voita jota aina ostan saapasmaassa. Kilohinta yli 7 euroa, mutta voi on hyvää.

Vielä muutama päivä tätä voitonta loppu vuotta. Mutta ei myrskytöntä, eikä vedetöntä. Toissa iltana jo hieman pelkäsin, tuleeko parvekkeen lasit sisälle. Oli aikamoinen myräkkä koko Suomessa. Hain jo kumpparit auton peräkontista. Ovat tämän kelin ainoat oikeat jalkineet.

9 kommenttia:

  1. En minäkään lähde ilman meikkiä mihinkään, paitsi sinne roskikselle. :D Astioiden pesusta taas en voisi enempää eri mieltä olla, astianpesukone on maailman ihanin keksintö. terv. sea jolla on joskus seissyt tiskit jopa puoli vuotta...

    VastaaPoista
  2. Pakkelia on naamassa 6 päivää viikossa,mutta jos lauantaina en mene minnekään niin naama saa olla paljaana.
    Hauskoja kummallisuuksia;D Viime vuonna kun täälläkin oli voipula niin tuota Lurpakia näkyi marketeissa....

    VastaaPoista
  3. Ups, ja minulla meikkiä naamassa ehkä se max 7 päivää vuodessa- tartteis varmaan katsoa peilliin useammin. :). Ja astianpesukone on must. Lurpakkia on meilläkin mutta mennään vielä smedillä vaikkei enää olekaan valion voita. Onko kukaan muuten sanonut, että olet siskosi näköinen?

    VastaaPoista
  4. Huh huh, jos olisin joutunut käsin tiskaamaan kaikki astiat mitä meidän huushollissa on 24.-29.12. käytetty, ei kiitos.

    VastaaPoista
  5. No on kyllä tosi omituisuus tuo kolmonen minun mielestäni :)
    Minä makasin joulupäivänä laiskana sängyssä ja sanoin tyttärelle, että kuuntele, maailman ihanin ääni. Tiskikone siellä kurnutteli ja teki puhdasta jälkeä ja minä vain makoilin. Minulla on ollut tuo kone vasta pari vuotta ja suorastaan rakastan sitä nykyään :)

    VastaaPoista
  6. Sea: Tuo meikkaaminen on semmoinen automaatiojuttu. Kait. Tuo minun käsin-tiskaamisen-halu taitaakin sitten olla ihan oikea omituisuus. Ei paha, eihän? Heh, heh! Terveisiä Annille. Miauuu...

    Yaelian: Tuo Lurpak on ihan OK! Eilen näin jo kaupassa Valionkin voita, mutta en hamstrannut.

    Pikkujutut: Sinä olet hyvännäköinen ilmankin! No joo, kyllä minäkin jo voisin luovuttaa! Tuo samannäköisyys pikkusiskon on ilmeinen, sillä minua tervehtii täällä moni henkilö, joita en tunne ollenkaan. Äiti ei myöskään erota meidän ääniä puhelimessa.

    Allu: Voishan sitä tiskata kimpassa! Tiskaustalkoot! Minulla on tapana tiskata vaikka vuorellinen astioita sitten, kun vieraat ovat lähteneet. Siinä samalla laitan ajatukset siltä päivältä kasaan. Meditoin. Tykkään.

    Sude: Siis löytyipä minusta edes yksi oikea kunnon omituisuus! Eipä silti, joskus vannoin, ettei minun luokkaani KOSKAAN tulisi tietokonetta. Noh, luokkani oli sitten koulussa ensimmäinen, joka teki omat nettisivutkin! Mutta tiskikone - ei kiitos!

    VastaaPoista
  7. It looks like you had a large group to celebrate Christmas with! Fun!
    Hope your Christmas was Merry!
    Patti

    VastaaPoista
  8. Patti: Yes, we had an English-Finnish Christmas lunch with my sister's daughter's English family. Sorry, I saw this comment of yours just this morning!

    VastaaPoista
  9. Mulle meikkaus kuuluu osaksi "pukeutumista", en lähde kauppaan ilman housuja niin miksi lähtisin ilman meikkiä. :) Joskus tietysti ärsyttää kun lähteminen on hitaampaa, mutta mihinkäs tässä loppujen lopuksi kiire, valmiissa maailmassa.

    Kotosalla olen kyllä ihan meikittä. :)

    VastaaPoista