sunnuntai 7. elokuuta 2011

Onnea ja vähemmän onnistumista

Sain tuliaisina afrikkalaista kangasta. Pesin ja silitin. Ihanaa. Kiitos vaan Maire-serkkuni ja miehensä - kuin myös siitä hirvenpaistista, jonka muhiminen uunissa odottelee viileämpiä kelejä. Nähdään ensin Turussa - ja sitten syksymmällä vuoristomajalla. Mitähän tästä kankaasta hennoisi tehdä?

Hamsteri teki oikein emämunauksen - ahneuksissaan. Viime tarkistusrymyämisellä löytyi viitisen litraa näitä metsän kuninkaallisia - mustatorvisieniä. Suurimman halkaisija n 10 cm. Mutta, mutta - ahneuksissani en leikannut tarpeeksi jo mustunutta/siis ylimennyttä jalkaa enkä ylimenneitä reunoja pois, vaan kaadoin kaikki kuivumaan - ja mikä pahinta - turhan paksuna kerroksena. Kun lisäksi en nostanut sieniä kuivumaan yöksi  - sisälle, vaan jätin ne parvekkeelle ja yöllähän satoi oikein kunnolla, niin arvaatte varmaan, miten kävi. Haju - ei tuoksu - kertoi seuraavana aamuna sen,että ... No, en alkanut tutkia, mitä vielä olisi pelastettavissa, vaan kiikutin kaikki sienet ROSKIIN!!! Onneksi sato on vasta alussa, joten kyllä minä ensi kerralla...

Nämä kaunottaret sen sijaan pelastin ilahduttamaan itseni lisäksi mummoa (siis äitiäni) ja pikkusiskoani ja miestänsä. Kolmisen litraa. Itselleni tein sienisäilykettä Meiran pussin ohjeen mukaan. Ovat muuten osoittautuneet herkuiksi. Tiedättekös, mitä löytyi sitten kotona sieniastian pohjalta? Arvatkaapas!!!

***
Olen muuten taitava tämän tietokoneen kanssa. Sain sen eilen niin tilttiin, että vaivuin jo epätoivoon. Painelin kaikkia mahdollisia nappuloita, mutta ei tapahtunut mitään. Kone oli tyystin lakossa. Illalla ajattelin vielä vähän kesytellä sitä, ja kas kummaa, kun painoin alareunassa olevaa jotain sen vasemmasta reunasta, kone heräsi eloon. MUTTA hiiri jatkoi untaan, joten joka kerran, kun tarvitsen hiirtä, se alareunassa vasemmalla oleva jokin leikkii hiirtä. Huomenna bittitohrille. Minun diagnosini: Olen nujertanut tavalla tai toisella koneen varsinaisen hiiren. En kyllä yhtään ymmärrä, miten sen olen onnistunut tekemään.

10 kommenttia:

  1. Harmi niitä mustatorvisieniä! Noi kanttarellit on kyllä upeita verrattuna meidän itäblokkilaisiin, kaupasta ostettuihin kanttarelleihin, joita tarjotaan illalla vieraillemme.

    VastaaPoista
  2. Oi teillä on siellä sieniä. Mökillä taapersin kuivassa metsässä ja onnistuin bongaamaan vain muutaman haperon.

    VastaaPoista
  3. Ihania kankaita!
    Voi harmi noita mustatorvisieniä;minulla on niitä pikkuisen kaapissa.
    Ja tuoreita kanttarelleja,saispa niitä!
    Toivottavasti hiiri toipuu pian;D

    VastaaPoista
  4. Luulenpa että hiirestäsi on loppunut patteri...namnam sun herkut täällä.Kankaat voisivat olla ihanat vaikka verhoina...
    Halit♥

    VastaaPoista
  5. Satu: Kankaat ovat ihanat, eikä kameran väri tee niille oikeutta.

    Allu: Onneksi voin saada kantarellit metsästä suoraan pannulle! Herkkujen herkkua.

    Toinen Satu: Kävelin eilen toisessa metsässä tunnin verran ja näin vain muutamia haperoita. Sain sentään neljä hyvänkokoista kantarelliä. Sienimetsässä on nyt tauko pitkän kuivan jakson jälkeen.

    Yaelian: Kankaat ovat niin afrikkalaisen ihanat. Mustatorvisienet opettivat taas huolellisuutta, enkä voi moittia kuin itseäni, eikä se ole mukavaa! Sinun täytyy järjestää Suomi-lomasi joskus elokuulle. Silloin saisit paljon tuoreita sieniä - toivottavasti. Hiiri-potilaalla oli vain pieni ongelma.

    Maria: Minulla ei ole 'patterihiirtä' vaan koneen sisäinen otus, jota bittitohtori äsken hoiti. Sormeni olivat vain painelleet sen uneen. Nyt osaan itsekin sen herättää, jos taas onnistun sen nukuttamaan. Halit sinnekin.

    VastaaPoista
  6. Oletpa löytänyt hurjasti kanttarelleja! Ne ovat niin namia. Minäkin niitä metsästän, mutta mutta...

    VastaaPoista
  7. No enpä ehtinyt edes odottaa, KIITOS! Voi hyvänen aika, niin vaan putkahti kanttarellirasia keittiön pöydälle tyhjästä. Nam! Nyt on tiedossa taas ihana kastike, kunhan nuorisoa ehtii kotipuoleen. Kaikkien herkkua! Lissu, sienimetsän kuningatar...

    VastaaPoista
  8. Riitta: Heh, heh!!! Kiitos vaan taas tomaateista, kurpitsankukista ja kurkuista. Täälläkin kohta herkutellaan...

    VastaaPoista