tiistai 12. heinäkuuta 2011

Kiasma 2, ARS 11

Belgiassa asuva, nigerialainen Otobong Nkanga kuvaa suuressa seinätekstiilissään katkelmia omasta elämästään. Häneltä oli näyttelyssä myös valokuvasarja Menneisyyden juuriltaan kiskominen. (Kautta historian ihmisiä on revitty/he itse ovat repineet itsensä juuriltaan. Suomen maaseudun tyhjeneminen on meidän lähihistoriaamme.)

Hiv ja aids ovat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa koko yhteiskuntaa ravistelevia ongelmia. Ardmore-keramiikkastudion taiteilijat haluavat murtaa sairauteen ja seksiin liittyviä tabuja suorasukaisilla teoksillaan.




Permanent error, pysyvä virhe. Etelä-afrikkalaisen Pieter Hugon valokuvasarja järkytti. Taiteilija on kuvannut sarjan Ghanassa. Köyhiin Afrikan maihin kuljetetaan (laillisesti ja enimmäkseen laittomasti - arvelisin) länsimaista tonneittain hylättyä elektroniikkaa, joista sitten slummien asukkaat sulattavat käyttökelpoisia metallinosia eteenpäin myytäviksi.( Liikuttava yksityiskohta tuon pienen tytön puvussa oleva ruusu! Jotain kaunista keskellä lohduttomuutta.)


Zhou Enlai ja Afrikan valtaus, etelä-afrikkalaisen Michael MacGarryn teokset käsittelevät Afrikkaan kohdistuvaa hyväksikäyttöä ja ulkopuolisia vaikutteita. Nämä teokset viittaavat Kiinan yhä voimistuvaan otteeseen Afrikan talouselämässä. (Ja mikäs sen tuottoisampaa, kuin asekauppa! JOKA PUOLELLA MAAILMAA)

Loppukuvana meidän eduskuntatalomme. Minkähänlaisia kauppoja siellä hierotaan?

***
Kiitos Jaelian, mukavasta museoseurasta. On hienoa, että voi kaksin silmin nähdä jotain todella vaikuttaa ja jutella omista tuntemuksistaan. Sinulle hyvää loppulomaa Suomessa.

***
Ulkona sataa. Hieno homma: sataa sieniä!!! Eilen hain jo ensimmäisen kantarellisaaliin. Löysin myös muutaman kehnäsienen. Uudet perunat ja sienimuhennos. Taitaa tulla ennätys marja- ja sienivuosi. Mustikoita on, vattuja tulee, puolukat ja karpalot kukkivat, ja nyt sataa. Antaa sataa vaan.


2 kommenttia:

  1. Huh, vahvaa kannanottoa. Kauniin maailman kääntöpuoli on surullista koettavaa, mutta niin totta.

    Puhdas luonto on niin kaukana noista töistä. Täällä sataa parhaillaa, aivan kaatamalla ja on kylmää, vain +7.
    Toisin kuin sinulla, mustikka on raakileella ja näyttäisi tulevan kehnonsti, samoin hillakesästä ei näillä kulmin tule kehuttavaa. Keväällä kaatosateet ja halla tekivät tehtävänsä.
    Puolukka on osin kukassa, samoin karpalo.
    Kesä jatkuu ja kalaa ainakin on tullut.

    VastaaPoista
  2. Aimarii: Näyttely järkytti. Toisaalta sen jälkeen nautti taas tämän maan kauneudesta ja melkoisesta onnelasta. Noin yleensä ottaen. Nyt metsään (vaikka väähän tihkuttaa). Kantarellit odottaa ja ne 14 seuraavaa kypsynyttä lakkaa!!!

    VastaaPoista