torstai 5. toukokuuta 2011

Ulkomailla

Eilen piti pààstà ulkomaille. Vatikaaniin. Portista pilkottaa jo Pietarin aukion pilareita. Sinne.
Halusin ehdottomasti ikuistaa tàmàn valtavan kuvan uudesta pyhimyksestà. Suurin syy minulle oli se, ettà hànen ulkonàkònsà tuo mieleeni elàvàsti edesmenneen isàni. Kolusin Vatikaanin korttivalikoiman sekà kaikki mahdolliset turistikojut. Kuvaa ei ole vielà postikorttina, mutta varmaan vielà joskus tulee. Nyt sukulaiset ja tuttavat saavat tyytyà toisenlaisiin kortteihin paavista ja ihan Vatikaanin postimerkilla varustettuna. Itse sain rahakokoelmiini harvinaisen 50 sentin kolikon viime vuodelta. Kolikkoon on kuvattu nykyinen paavi.
Pietarin kirkkoon en tàllà eràà halunnut mennà, sillà jono kiemurteli koko aukion ympàri. Sen sijaan minua kiinnosti mm pylvàikòn oikean reunustan suuret plakaatit, joissa oli aina yhden paaviusvuoden tapahtuma, valitsemisvuodesta 1978 aina hànen kuolinvuoteensa 2005.
Esimerkiksi tàmà kuva, jossa hàn tapaa suuresti ihailemansa àiti Teresan.
Paavin makuuhuone, jossa hàn vietti viimeiset hetkensà, on tàssà nàkyvàn rakennuksen ylimmàn kerroksen oikean puoleisin. Ikkunoissa on edelleen verhot kiinni.
Oli aika palata Isoon Kylààn. Sinipukuiset Vatikaanin vartijat olisivat kait kyselleet passia tms, mutta emme menneet yrittàmààn, vaan jatkoimme Via Ottavianoa pitkin kohti metroa. Ensin nuoleskeltiin maukkaat jààtelòt ja sitten ikkunaostoksille. Katuhan on yksi Ison Kylàn parhaimmista shoppailukohteista. Eikà onneksi kalleimmista.
Niinpà molempien kàsissà heilui iloisesti kenkàkassit. Ettà minà tykkààn nàistà omistani.
***
Sen sijaan inhoan sità, ettà pikkuòttiàiset ovat taas keksineet, kuinka herkullista minun vereni on. Pari viikkoa sitten ilmestyi ensimmàinen paukama, ja aloitin heti antihistamiinikuurin. Kymmenen pàivàn jàlkeen ajattelin pitàà pienen tauon, kun muita paukkuja ei ilmestynyt. Ei olisi pitànyt, sillà viime yònà piti nousta keskellà yòtà lààkitsemààn kymmentà uutta ja kipeàà paukkua ja aloittamaan uusi lààkekuuri. Nyt en lopeta kuuria, ennen kuin olen Suomessa, sillà viime vuoden toukokuu on kirvelevànà muistossa. Suomen itikat ovat sentààn enkeleità nàihin hirviòihin verrattuna. Ne saavat pistellà minua, niin paljon kun haluavat, eikà mitààn paukamia ilmesty.

15 kommenttia:

  1. Ei oo vielä Pyhimys vaan autuas... santo-beato italiaks... siis ekaks pääsee beatoksi sit vasta santoksi... tai joutuu... miten sen nyt ottaa... =)

    VastaaPoista
  2. Tea: Jahas. Hyvà kun oikaset. Odotetaankos nyt sità seuraavaa ihmettà ennen, vai mità? Autuas tai pyhimys - sama se minulle on. Tàmà katolilaisuus on niin monimutkaista, ettei minun aivoni peràssà pysy. Pààsee tai joutuu - siinàpà onkin pohtimista. Mukavaa kesàn alkua sinne saappaan pohjapuolelle.

    VastaaPoista
  3. màkin sain alkuun aivan hirveàt paukamat, mutta sitten elimistò tottuu hyttyjen ominasmyrkkyyn ja reagoin nàihin nykyààn niikuin suomalaisiinkin. Muuten ovat kyllà huomattavasti kavalampia kuin suomalaiskollegansa, pienià ja nopeita, liki àànettòmià ja pistelevàt kaikkina vuorokaudenaikopina, ei vain illalla...

    VastaaPoista
  4. Anna: Eipà tàhàn sinun kommenttiisi ole mitààn lisàttàvàà. Mutta kun paukamat kutittaa ja polttaa... Montakohan vuotta tàtà pitàà kestàà? Terkkuja vaan saapasmaan varpaan ulokkeeseen.

    VastaaPoista
  5. Sitä ihan unohtaa,että Vatikaani on valtio valtiossa...
    Edellinen paavi oli sympaattisen näköinen ja muutenkin symppis.Eräs tuttavani,poliisiupseeri,tapasi hänet silloin v.2000 kun paavi oli täällä ja kehui paavia kovin sympaattiseksi ihmiseksi.
    Kivat sandaalit olet löytänyt!
    Kun ilmat kuumenevat,ilmestyvät kaikki inhoittavat ötökät.Muista,ne eivät kauheasti tykkää sitruksen tuoksusta.kokeilepa laittaa iholle sitrusöljyä.

    VastaaPoista
  6. Yaelian: Niinpà. Olen vain kerran pààssyt ihan Vatiikaanin puutarjoihin asti. Yleensà vierailu rajoittuu aukiolle tai kirkkoon, mutta nekin riittàvàt. Edellinen paavi oli todella kaikkien ihmisten paavi, rodusta, iàstà tai joka uskonnosta riippumatta. Semmoisia ihmisià toivoisi olevan enemmàn. Tykkààn sandaaleista - nahkaa, made in Italy. Siis tarkoitettu kestàmààn ja kestàmààn... Olen ihan unohtanut tuon sitrusòljyn. Huomenna tàytyy ostaa naapurikylàn luontaiskempparista. Kiitos neuvosta.

    VastaaPoista
  7. Onko Vatikaanilla omia euroja?
    Tsemppiä itikoitten kanssa, kaikki sympatiani ovat puolellasi! :-)

    VastaaPoista
  8. Nyt pitää täällä vielä nauttia keväästä, sillä takuvarmasti hyttyset saapuvat sitten aikanaan. Ja niitä ainakin meillä riittää.
    Minäkin olen huomannut paavissa tuon samannäköisyyden.
    -seija-

    VastaaPoista
  9. Linnea: Ennen euroon siirtymistà Vatikaanilla oli omat liiransa ja olen elànyt eiliseen asti siinà luulossa, ettà euron myòtà Vatikaanissakin on vain Italian euroja. Kysyinkin Vatikaanin postissa, onko heillà muita omia euroja kuin tuo 50 senttinen, mutta myyjàtàr sanoi, ettei ole. Seuraavalla kerralla aion kysyà lisàà. Ostin tànààn lisàà rompetta òtòkòitten karkottamiseen. Uusia paukamia ei kuitenkaan ole tullut viimeisimmàn lààkekuurin alottamisen jàlkeen.

    Seija-systeri: Kyllàhàn niità hyttysià mustikkametsàssà riittàà, mutta Keuruun kodissani nàin viime kesànà YHDEN itikan, ja sille kàvi kòpelòsti. Enemmàn inhoan hirvikàrpàsià. Eikò olekin isà ja paavi kuin veljeksià!

    VastaaPoista
  10. Luulin että Suomoen öttiäiset ovat pahimpia, mitä tulee kutiseviin pistoksiin.

    Ehkä sinulla on immuniteetti näitä kotoisia kohtaan!

    VastaaPoista
  11. Eilen tànààn huomenna: Kyllà Suomenkin òttiàiset pistelee mustikkametsàssà, muttei niistà tàmmòisià paukamia tule! Olen varmaan niihin jo tottunut. Tàmà laji tààllà tàytyy olla jotain uutta sukua, koska tàmà on nyt toinen toukokuu, kun olen helisemàssà. Ennen ei tàmmòistà ole ollut. Nyt kun tiedàn homman nimen, syòn antihistamiinia ja kàytàn kaikkia mahdollisia ulkoisia aseita, sillà nuo paukamat ovat tosi kivuliaita ja kestàvàt monta pàivàà. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Italian hyttyset ovat minullekin ongelma. Muistan, kun kiipesin vaivalloisesti Vesuviukselle vesikellukkakranssit molemmissa nilkoissa. Arpien paraneminen kesti kotimaassa vielä pitkään! Ja Vatikaanista tulee mieleen pulun kakka jätskissä - sattui osumaan räystäältä ihan nappiin! Silti: Pääsisipä taas sinne...

    VastaaPoista
  13. No sitä minäkin, että italialaiset ja ranskalaiset itikat on paljon kavalampia kuin suomalaiset, kutittaa niin kamalan pitkään.

    VastaaPoista
  14. ...tuohon Allun listaan voi lisätä vielä libanonilaiset itikat, pieniä ja näkymättömiä ja tosi ilkeitä. Tytär varustautuu offilla niin että lemu leijailee koko kämpässä vaikkei yhtään ötökkää ole nähty muutamaan viikkoon...Kiitoskset Yaelianille, meillekin hankitaan nyt sitrusöljyä.

    VastaaPoista
  15. Riitta: Ovat sitkeità polttamaan ja kutiamaan nàmà saapasmaalaiset itikan pistokset. Vai tarjottiin sulle Vatikaanissa ihan uuden makuista jàtskià! Milloinkas tulette?

    Allu: Olen kanssasi tòysin samaa mieltà.

    Pikkujutut: Tààllà on nyt ollut sisàllà ja parvekkeella semmoiset lemut, ettà meinaa itsekin pyòrtyà. Silti joitain rohkeita yksilòità vielà lentelee. Onneksi uusia paukamia ei ole tullut. Sain luontaiskaupasta jonkin sortin yrttigeelià, joka on aika hyvàn tuoksuista. Sillà taas voitelen kohta itseni ja sitten ovet ja ikkunat auki. Haluan kuulla lintujen aamukonsertin ja juoda aamukahvia parvekkeella.

    VastaaPoista