lauantai 16. lokakuuta 2010

Koekeittiòstà onnea

Sain omenamintulta monenlaisia kuivattuja minttuja, ja nyt on ensimàinen kokeilu tehty. Kaksi kattilaa kaasulle. Toisessa keitin omenoita ja pari pààrynààpalasteltuina sokerin, (vaaleanpunaisen Himalajan)suolan ja sitruunamehun kanssa. Toisessa kattilassa haudutin muutaman lehden ja kukinnon omenaminttua. Siivilòin minttuhaudukkeen omena jne -seokseen, maistoin sokerisopivuuden ja kiehautin vielà koko mòssòn. Purkitin. Làmpimànà minttu ei juuri erottunut maussa, mutta pari pàivàà purkissa muhineena maku tuntuu ja on IHANA. Kiitos vaan minttujen kasvattajalle.
Uva fragole (mansikkarypàleet) ovat suurta herkkuani. Sain jokin aikaa sitten niità tuliaisina. Mansikanmaku tuntuu niissà ihan selvàsti. Kaupassa niità vain on harvoin saatavilla. Minua kuitenkin onnisti: Lòysin hyvàn laatuisia herkkuja 1,40 eurolla/kilo. Kaivoin pakkasesta Keuruulla poimimiani mansikoita ja tein taas kokeiluhilloa. Poistin rypàleistà siemenet (mikà olikin aikamoinen puuha), muusasin tehosekottimella rypàleet kuorineen, sekoitin sitruunan mehua ja sokeria. Kiehautin ja mietin samalla, laittaisinko minttua ja minkàlaista. Mutta kun en saanut pààtettyà, mità plaatua minttua laittaisin, jàtin sen kokonaan pois. Koska seos oli aika juoksevaa, laitoin siihen hieman Melatinia. Nyt herkku on purkitettu. Loput mansikkarypàleet katosivat vatsaani. Aion kokeilla kyllà nàihinkin rypàleisiin jotain minttua. Onko kenellàkààn teistà kokemusta, mikà minttu sopii mansikoitten kanssa?
Nuo orvokit ostin eilen torilta, 0,50 euroa kappale. Parveke on kohta niin tàynnà, etten itse mahdu siellà kasveja hoitelemaan!
Tànààn kàytiin aamucappuccinolla naapurikylàssà. Sàkkipillimiehià kippurakenkineen! Jo nyt? Nehàn ilmestyvàt katukuvaan vasta joulun alla. Vaikka eikòs nytkin ole 'joulun alla'? Pieni roponen kuulijoilta pistettiin koreihin. Mukava piristys tavalliseen arkeen.
Kotimatkalla ajettiin taas pitkin poikin kotiseutua. Tàstà kuvasta nàkyy hyvin vuoristomaja tuolla kaukana vasemmalla ja sen naapuri langobardien linnantornien rauniot tuolla oikealla. Kaukaisuudessa nàkyvàt Apenniinit.
Sain Elenalta uuden kukan parvekkeelle. Nàità samoja kukkia on myòs tuossa piazzan uusissa kukkaruukuissa. Mutta mikà kasvin nimi on? Kertokaa se minulle, kiitos. Tàmàn kauniin punaisen kukan kera laitan onnentoivotuksen mummolle, siis àidilleni, joka tànààn on 'matkoilla', siis karkumatkalla eikà halunnut juhlia 85-vuotispàivàànsà. Paaaljooon onneaaa vaaan!
***
Aloitin tàmàn postauksen kahden jàlkeen tànààn iltapàivàllà, mutta bloggeri tòkki niin pahasti, ettà menin siestalle. Vasta nyt homma onnistui.

12 kommenttia:

  1. Joskus olen tiennyt tuon punaisen kukan nimen, mutta minne lie haihtunut aivoistani. Onnittelut aidillesi taaltakin!

    VastaaPoista
  2. Kylläpäs siellä taas herkutellaan :)

    VastaaPoista
  3. Ajattelin samaa kuin Sude. Vaikka mikäpä siellä herkutellessa, kun herkkujen äärellä asut. Ja kyllä se taitaa olla niin, että nyt on joulun alla. Ainakin Stockmann näytti asettelevan myyntiin jo joulu- ja ulkovalosarjojaan ja glögit ovat tulleet myyntiin. Ja lapsi löysi kaupasta jopa suklaajoulukalaenetrin. Äitinsä ei vielä kovin innostunut siitä.

    VastaaPoista
  4. Onpa upeat maisemat! Ihania herkkuja olet siellä koekeittiössä valmistanut ja mansikkarypäleistä kuulin nyt ensi kertaa!

    VastaaPoista
  5. Olisikohan kukka ruusumaljaköynnös (Mandevilla sanderi)?
    Mansikkarypäleet kuulostavat herkullisilta, meillä kasvaa talon seinustalla viinirypäleitä (hankittu Helsingin kasvitieteellisestä) ja ne ovat niin happamia, että harva niitä irvistelemättä syö.
    helena

    VastaaPoista
  6. Anu: Tàytynee mennà comuneen (kaupungintalo) kyselemààn kukan nimeà. Kiitos àidin puolesta.

    Sude: Mukava hemmotella itseààn. Olen semmoinen hillotyyppi. Kaurapuuron pààlle aamulla, ja ei kun menoksi.

    Outi: Kyllà kuule Suomessakin on omat herkkunsa, joita minà kaipaan tààllà. Jos en ole mukanani tànne raahannut. Puolukat loppu, karpalot loppu, leipàjuustoa ja lakkoja vain suurempia juhlia varten, mansikat loppu... Joulu on taas, joulu on taas... Tànààn on tarkoitus mennà Casperian polentamarkkinoille, joiden aikana avataan myòs kylàn ISO, huoneen kokoinen jouluseimi. Ollaan siis 'joulun alla'. Eilàn joulukalenterin avaamiseen ole kuin reilu kuukausi.

    Yaelian: Eikòs olekin! Mansikkarypàleità olen saanut vain saapasmaassa. Nuokin kaupasta ostamani olivat varmaan jonkun paikallisen puutarhasta. Tàytyypà kysellà rypàleestà joltain alkuasukkaalta lisàà.

    VastaaPoista
  7. kyllä sitä ollaan jo joulun alla hyvinkin. petteri punakuono ei vielä onneksi soi kaupassa, mutta ensimmäiset joululehdet, askartelupaskartelu ja sellaiset, olivat jo eilen hyllyssä.

    VastaaPoista
  8. Helena: Ruusumaljakòynnòs kuullostaa kasville oikein sopivalta nimeltà. Kòynnòs se on ja kaunis. Kiitos. Rypàleistàsi saisi varmaan maukasta hilloa. Kokeilepas! Tuosta omasta ohjeestani jài pois hyppysellinen suolaa. Sità laitan aina jokaiseen makeaankin hommeliin. En tiedà, onnistuisiko Suomessa mansikkarypàleen kasvatus. Siinàpàs taas haastetta tulevaisuudelle.

    Soile: Eihàn enàà ole kun reilut kaksi kuukautta jouluun! Jos aloittaa alussa, ei tule turhaa hoppua. En muuten saa vastattua blogiisi, mutta jospas minulla ei ole tarpeeksin painavaa sanottavaa. Joka tapauksessa luen aina tekstisi, kuvat vain eivàt aina aukea. Haleja koko sakille.

    VastaaPoista
  9. Lissun herkkukeittiössä syntyy vaikka mitä! Mansikkarypäleistä en ole kuullut, milloin mahtavat tulla tänne kauppoihin. Josko jouluksi?
    Olen niin erakkona, ettei joulusesongin varhainen alkaminen ulotu tänne - onneksi. Katsastelen vain poroja, mikä niistä sopisi parhaiten Joulupukille.
    Kukkastasikaan en tunne, mutta onnittelukukkasena kaunis. Minä onnittelen myös äitiäsi!
    Jos vuoristomajan kohdalla olisi pieni ruksi, niin erottaisin sen kuvasta, nyt vain arvailin.

    VastaaPoista
  10. Aimarii: Yritànpà uudelleen, sillà àskeinen vastaukseni surffailee jossain avaruudessa! Mansikkarypàleet ovat harvinaista herkkua. En tiedà, saako niità Suomessa edes Stockmanin herkkukaupasta. Tànà iltana saan lisàà suoraan tuttavan puutarhasta. Sinun erakkoelàmàsi seikkailuineen on paljon mielenkiintoisempaa kuin kaupallinen joulu! Vàlitàn onnittelusi àidille. En osaa - vielà - laittaa ruksia postaukseen, mutta jos otat viivottimen ja mittaat tuossa vasemmalla olevan puun latvasta 0,5 cm alaspàin ja sitten 1,5 cm suoraan oikealle, on porosi oikean katon kohdalla. Soita kuitenkin ensin, ettet tupsahda naapurin piippuun. Tervetuloa vaan.

    VastaaPoista
  11. Herkulliselta kuulostaa kokeilut keittiössä. En ole minäkään kuullut noista rypäleistä. Niitä tavallisia tummia olen pistellyt useamman paketin syksyllä suihin.

    VastaaPoista
  12. Alma A: Tànààn sain testimaistajan paikalle, ja hàn totesi, ettà hillo maistuu ihan mansikalle, vaikka oikeaa mansikkaa hillossa on vain n. neljàsosa. Jos huomisillan illallisesta jàà mansikkarypàleità, pakastan ne muussina odottamaan Suomen joulua!

    VastaaPoista