Turistille tarjottua

Valitsin aikoinaan Marsaxlokkin siksi, ettà kylà on aito kalastajakylà. Ja minàhàn olen kaikenlaisten vesien elàvàisten himoaja. Pààtin eilen kokeilla yhtà ns kalaravintolaa. 

Kyselin paikallista, tuoretta kalaa. Ystàvàllinen tarjoilija toi nàytille vadillisen sirosti aseteltuja kaloja. Pyysin saada kolmea sorttia ao kaloja.

Kohtuullisen ajan kuluttua eteeni tuotiin annos. Kysyin, mità lautasella on. Minulle ne lueteltiin. Olin ihan huuli pyòreànà, kun tarjoilija kertoi, ettà esimerkiksi tuossa ylinnà on TONNIKALAA. Punaista tonnikalaa. Enpà ennen ollut moista kuullutkaan, eikà nyt sità paitsi ole tonnikalan pyyntiaika. Maistoin ja lohtahan se oli. Eivàtkà nuo kaksi muutakaan kalaa ollut niità, mità olin lautasella nàhnyt. Ruoka oli kyllà hyvàà, mutta ei sità, mità olin pyytànyt.

Nàytin nàmà kuvat aamulla Duncanin Michaelille, ja hàn kertoi, ettei yhteys ollut varmaan pelannut tarjoilijan ja keittiòn vàlillà. Lisàksi hàn kertoi, ettei tuossa nàytelautasella ole kuin kaksi ns paikallista kalalajia. Sovittiin, ettà kun haluan varmasti tuoretta, paikallista kalaa, menen tuohon Ritan kalakauppaan isà Duncanin kanssa, ostan hànen neuvomansa kalan, ja Michael valmistaa sen sitten Duncanin ravintolan keittiòssà.
 

Sen sijaan nàiden tavaroiden kohdalla sydàn itkee verta. Turisteille kaupitellaan kymmenissà rannan kojuissa kàsintehtyjà, maltalaisia pòytàliinoja ja vaikkapa tyynyliinasettià. Myyntià edistàmàssà on kyllà kuva pitsià nyplààvàstà gozolais-mummosta, mutta nàiden turistirysien yksikààn tuote EI ole Maltalla kàsin tehty. Laitan seuraavaan postaukseen kuvian siità, miten nàmàkin liinat Maltalle saapuvat.  Sydàn itkee verta sen vuoksi, ettà tuotteita kaupataan aitoina kàsitòinà pilkkahintaan. Olen saanut tààllà lahjaksi AIDON pitsiliinan, eikà semmoisia nàissà kojuissa myydà.

Marsaxlokk on siisti kylà. Pàivittàin ajelee roskisautoja useampaan eri otteeseen. MUTTA simpukkarannalle kàvellessà on joskus aamuisin meri tàynnà roinaa, joka ei sinne kuulu. Roskia kyllà ongitaan vàlillà pois, mutta jostain niità vaan aina tulee uusia. Joku/jotkut eivàt kait vàlità. Kyselin eilen, mihin voin laittaa kàytetyt kameran patterit. Roskiin kuulemma. Hàmmàstys oli suuri, kun kysyin, ettà mihin roskiin!

Rannalta lòytyi eilen jotain kaunista. Nimittàin tuo laava-tuhkakivi. Ihan sopiva tausta pitsikivelle, joka lentelee sitten Suomesta Anulle sinne Israeliin.Varmasti Maltalla tehty. Kivi rannalta lòytynyt, veden hioma maltalainen kalkkikivi. Pitsi a la Lissu

Marsaxlokk auringonnoususta auringonlaskuun

Aamumaisema.  Aurinko nousee noin klo 7.00 laskeakseen sitten noin klo 17.00. Siis kymmenisen tuntia ihanaa valoa, josta Suomessa tàllà hetkellà voi vain haaveilla.

Ihan tuli nostalginen olo, kun toissa aamuna nàin tàmàn linjurin. Kun olin kymmenisen vuotta sitten ensimmàistà kertaa tààllà, KAIKKI linjurit olivat vanhoja, Englannista peràisin olevia keltaisia rotiskoja. Vain tàmàn yhden uuden, uuden vàriseksi maalatun bussin olen tààllà tàllà eràà nàhnyt. Bussikuskit tààllà ovat aina ollet puheenaiheena, siis se, etteivàt he kaikki ole oikein palveluhaluisia. Kerran minàkin olen kokenut olevani ihan turha bussin tàyte. Nyt on - TAAS  KERRAN - aloitettu oikein EU:n tukemana kuljettajien ASIAKASPALVELUPROJEKTI, sillà ensimmàinen ei oikein tuottanut toivottua tulosta. Niin tai nàin, bussilla kulkeminen on halpaa, eikà siihen kait kuulu palvelua!!! Taksimaksut sen sijaan osoittavat ihan muuta.

Tàssàpà sitten nàytille tàmmòinen uuden sorttinen bussi. Pysàkki on ihan tàssà kulmilla.

Tànne ovat nyt sitten rantautuneet myòs nàmà sightseeing-bussit. Ajattelin testata - vaikka huomenna tai ylihuomenna tai ensi kerralla. On vain niin ihanaa ajatella, ettei ole mihinkààn pakko. Menen jos siltà tuntuu, olenhan tàmàn saaren (+ sen kaverisaaren Gozon) jo niin moneen otteeseen nànhyt. Marsaxlokk on tuossa oikealla alakulmassa, ihan làhellà lentokenttàà. Taaskin yksi kone on tuossa laskeutumassa.

Piti tulla Maltalle, ettà voi maistaa nàità minun rakastamani Montalbanon rakastamia herkkuja, arancineja. (Camillerin yksi kirjahan on nimeltààn Gli arancini di Montalbano). Ja kun nàmà arancinit on valmistanut Mario, maltalaistunut sisiliano, on makuelàmys aito.

Siis riisipallukoita, eikà mitààn minikokoisia, vaan noin pesàpallon kokoisia, joko pyòreità tai tuutinmuotoisia. Toisessa tàytteenà kinkkua ja juustoa, toisessa bolognese-kastiketta ja juustoa. Siis mikà maukkain tapa hyòdyntàà left-overit. (Pallukat kuorrutetaan jauho-muna-korppujauhoissa ja uppopaistetaan.) Paistamistaahan voisi kokeilla vaikka uunissa. Tarjolla on myòs kasvissyòjille sopivia pinaatti-juustotàytteisià arancineja. Nyt ymmàrràn taas Montabanoa paremmin. Hànhàn on oikea herkkusuu. Netissà voi muuten seurata Camillerin itsensà lukemana ko tekstià.

On tullut aika valmistautua iltakàvelyyn. Ei tartte toppavaatteita eikà sateenvarjoa.

Marsaxlokkin simpukoiden kertomaa

Koti viikon ajan: Duncan guest house. Itse isà Duncan oli minua eilen vastassa lentokentàllà. Tàmàn majapaikan henki on ystàvàllisen kotoinen. Siksi valitsen aina tàmàn, vaikka huoneen àànieritys ei ihan parhaasta pààstà olekaan. Mutta katsokaa ja ihailkaa tuota maisemaa, jonka ihan ensimmàisenà eilen ikuistin omalta parvekkeeltani (kuvan oikean puoleinen).

Aamupalan voi nauttia vaikka ulkona, niin kuin tuo nuori turistitar. Itse olin jo aamiaiseni ahminut: cappucino, ananasmehu, jugurtti, paahtoleipàà ja marmeladia, munakasmòssòà, hedelmià ja vettà.  Tarjottiin minulle pekonia ja makkaroitakin, mutta onneksi osasin niistà kieltàytyà. Nyt onkin vatsa vielà ihan pumpulana! Milloinkahan minà oppisin hillitsemààn itseàni? Jokohan huomena???

Aamu alkoi tànàànkin pienellà kàvelyllà tuohon merenrantaan. Avojaloin ei rannalla kannata kulkea useammastakin syystà. Ranta ei ole hiekkaranta, vaan simpukkaranta. Ja nehàn ovat teràvià. Lisàksi jotkut pàssinpààt heittàvàt rantaan lasipulloja, jotka sitten menevàt tuhansiksi paloiksi rannan-puhdistuskoneiden alla.

Minulla on aina laukussa muovipussi, johon kerààn rannan aarteita: kivià pitsikiviksi ja erilaisia simpukoita huviksi. Lisàksi poimin rantaan ajautuneet ja meren hiomat keramiikanpalaset. Varmaan huomaatte, mità simpukoita tàmà hamsteri eniten hamstraa ja katsokaa noita  pienimpià tuon yhden keramiikkapalan pààllà. Ja kun oikein tiiraatte, nàette arpajaisten tuloksen: 1. Anu, 2. Suometar ja 3. Aimarii. Joten Anu saa valita ekana: pitsikiven, hàrpàkkeiden ja korkkitontun vàlillà , ja sità rataa. Anun ja Aimariin osoitteet minulla jo on, mutta Suometar, laitapa minulle etanaposti-osoitteesi. (On muuten tuolla Aimariilla onnea nàissà minun arpajaisissani! Onkos lotto vetàmàssà?) Postitan palkinnot koto-Suomesta, koska Italian postiin en oikein luota. Yhà edelleen odotan àitini làhettàmàà YK-synttàritervehdystà. Kysyin sità jo Italian kotini postista, mutta ei ollut kuulema tietoa. Joopa joo! Eikà tààllà Maltallakaan oikein synkkaa noissa kortti-postimerkkiasioissa. Kortteja myydààn joka kulmalla, mutta ei merkkejà. Ei niistà kuulema saa provikoita.

Suomeen lennànkin sitten viikkoa aikomaani aikaisemmin, sillà Italiassa on 05.12. YLEISLAKKO, joka tarkoittaa sità, ettà esim lentokentàllà VOI (?) lippu olla luukulla. Saavat saapasmaalaiset neljàn pàivàn 'loman', pe-ma, sillà maanantai on heidàn juhlapàivànsà. Piti ostaa uusi lippu. Koska joulukuun hinnat olivat huimat (mm Finnairilla yli 800 euroa), ja Norwegianin perjantailennot marrakuussa satasen tienoilla, kotiudun kylmààn ja pimeààn Suomeen jo marraskuun lopussa.

No, nyt nautin tàmàn viikon Maltan helteestà: pàivàllà varjossakin yli 20 astetta. Siis plussan puolella!

Herkkua monenlaista ja -hintaista

Vatsan tàytettà kotioloissa. (Ei sità ihan joka pàivà ravintolassa istuta. Eikà ihan joka toinenkaan.)
- kirsikkatomaatteja, ainoita joissa nàinà aikoina on jotain makua
- salaattia
- mozzarellaa tuolta juustolasta, kàsin revittynà ei veitsellà pilkottuna
- just murskattua mustapippuria
- suolaa, jossa muutama suikale kuivattua tryffelià viime vuodelta (ei muuten maistu yhtààn miltààn)
- balsamicoa
- ja totta kai òljyà, viime vuotista

... mistà seuraa suru-uutisia: Tànà vuonna ei saada ollenkaan uutta òljyà, sillà joku pòpòlàinen on tuhonnut làhes koko sadon. Yksi oliivipuiden kasvattaja oli kerànnyt pienen koe-eràn oliiveja puristamoon, mutta òljy oli ollut niin pahan makuinen, ettei se ollut kelvannut ruoaksi ollenkaan. Tàmàn seudun pààansiot tulee juuri oliiviòljystà! Nyt on monella hàtà suuri. Onneksi tàllà hamsterilla on vielà viime vuotista herkkua!

... edellisestà seuraa se, ettà oliiviòljyà saadaan vàhemmàn ja sen hinta nousee jopa 30-40%. Tààllà jo varoitetaan uutisissa ketkuista, jotka sekoittavat oliiviòljyyn halvempia òljyjà ja lisààvàt sitten vàriaineita, jotta òljy vaikuttaisi oikealta. Lisàksi kannustetaan aina tarkistamaan etiketistà, ettà òljy on alkuperàisin Italiasta. Joissakin pulloissa voi alkuperà olla EU, joten sittenhàn se voi olla mistà vain, kuinka vanhaa vain ja vaikka mità sekoitusta tahansa.

Ps. Tuossa kuvan maitokannussa ei ole maitoa, vaan niità mozzarellapallukoita, joita EI pidetà jààkaapissa, vaan huonenlàmmòssà ja nautitaan mahdollisimman pian, etteivàt happane. Tuossa muoviastiassa on nousemassa ruisleipàtaikina.

Toinen suru-uutinen koskee kastanjapuita. Niihinkin on iskenyt joku tuholainen, joten sato jàà pieneksi ja hinta kipuaa kipurajalle. Ennen kastanjoita sai viidella eurolla muutaman kilon. Nyt yksi kilo maksaa 25 euroa. Ja nekin on voitu tuodaa mistà vain.

Kolmas suru-uutinen koskee tàkàlàisià pàhkinòità (noce). Muutaman vuoden ajan pàhkinàpensaista ei ole saatu kunnon satoa.

Kovasti tutkitaan, mistà nuo tuholaiset mahtavat olla peràisin. Pohtiminen ei kyllà nyt auta niità, joiden ansiot ovat noista kolmesta tuotteesta kiinni.

Herkkutatit (porcini) - 2,49 euroa kilo. Hòpò hòpò! Tuo hinta on 15 gr kuivattuaja herkkutatteja, eli kilohinta kipuaa 166,50 euroon kilo tàssà ns halpiskaupassa. Ja tuo laatu, varsinkin joissain pusseissaa, ei vastaa hintaa ollenkaan, mutta saapasmaalaiset jumaloivat herkkutatteja matoineen kaikkineen!

Mentiin villisikajahtiin (cinghiale)...

... mutta tàmàn làhempàà havaintoa villiherkuista ei nàhty. Koiria ja miehià pyssyineen kyllà nàkyi, mutta eihàn meillà olisi ollut edes lupaa metsàstykseen.

Lopuksi kuva nàistà piikkiherkuista, joista mm maltalaiset tekevàt likòòrià, josta joku tykkàà joku ei!

Huomiseksi ei ole luvassa tulvaa Fiumicinoon eikà lakkoa trenitalian juniin, joten Malta odottaa. Viikko siellà hurahtaa varmaan nopeasti.

Tàmà pàivà on viimeinen, jolloin vielà voi osallistusa edellisen postauksen arvontaan.

Aaah...

Onneksi vàlillà tàssàkin maassa paistaa aurinko. Voi làhteà vaikka meren rannalle nauttimaan marraskuun làmmòstà ihan ilman talviturkkia. Nàkyipà muutama uimarikin.

Me nautimme tutussa ravintolassa meren herkkuja. Minà suorastaan hullaannun hyvin laitetuista sinisimpukoista. Kerran lomailin pari viikkoa Riccionessa ja kàvin JOKA pàivà syòmàssà lounaaksi kasan nàità meren puhdistajia. Tarjoilija  esitteli kyllà, ettà voisin maistaa muutakin, mutta minà toteisin, etten saa nàità herkkuja Suomessa. Hàn ymmàrsi ja toi taas kerran lautasellisen just oikein keitettyjà simpukoita.
 

 Jàlkikasvu herkutteli mustekalaraguspagetilla, joka oli viimeistelty parmesanilla. Merenelàvien kanssa ei yleensà kàytetà juustoraastetta, mutta tàytyy todeta, ettà kun sain pienen makupalan, olin otettu.

Nuo olivat siis (vain) alkupalat. Pààruoaksi meille tuotiin lautasellinen grillattuja rapuja ja mustekalaa. Ruoan kanssa nautimme uusinta lòytòàni viinimaailmassa: Pecorino da Chieti. Olen muuten kokonaan jo luopunut punaviineistà. Ei vain maistu, tai ei ole varaa ostaa tarpeeksi hyvàà. Valkoviineitàkààn en enàà kelpuuta noita, joita tààllà saa parin euron litrahintaan. Maistuvat hieman keinotekoisilta. Joihinkinhan lisàtààn teràvyyttà antamaan jotain grapan sukulaista (?), joten makukin on sitten semmoista. Prosecco on tàmàn hetekn suosikkini. Varsinkin Valdobbiadenet tuolta Veneton maakunnasta.

Tàmà meidàn suosikkipaikamme sijaitsee Santa Severassa. Nettisivuja heillà ei ikàvà kyllà ole, mutta jos haluatte makuelàmyksià, suosittelemme juuri tàtà paikkaa. Vieressà on toinenkin Barracuda-niminen ravintola, mutta koska siellà ei tuntunut olevan kiinnostusta ohjailla meità syòmàpuolelle, tassuttelimme viereiseen Barracudaan - onneksi. Jos minulla olisi ravintola, ostaisin meità palvelleen pààtarjoilija-hovimestrin ja keittiòpààllikòn sinne. Upeaa ruokaa ja asianmukaista palvelua.

Huomasin muuten, ettà tàmà on 600.postaus! Sitàhàn pitàà juhlia vaikka arpomalla jotain. Koska minun kotitehtaallani on kasa pitsikivià, proseccokorkkitonttuja ja niità kàmmenselkàlàmmittimià eli hàrpàkkeità, arvon kaikkien tàhàn postaukseen kommentoineiden kesken kolme palkintoa, yhden kutakin sorttia. Voittaja saa valita ensin. Aikaa kommentointiin on keskiviikkoon saakka.

Tulkoon valot ja valkeus

Historian havinaa tàssàkin kuvassa ...

Ihan paikan pààlle en pààssyt todistamaan Vatikaanin Sistinilàiskappelin uuden valaistuksen syntyà, mutta juhlallista se oli telkunkin kautta nàhtynà. 7000 led-valoa ja aahhh ...

 

Olisi hienoa pààstà pitkàstà aikaa ihailemaan koko kappelia, mutta jotenkin sen tunnelma mielestàni kàrsii, kun joutuu pitkààn turistilaumaan ensin odottelemaan sisàànpààsyà ja sitten seisomaan kylki kyljessà. Mieluummin tutkin kappelia jonkin hyvàn kirjan avulla. Jokohan You tubissa mahtaa olla dokumenttia uusista valoista? Tàytyypà surffailla.

Tànààn muuten Roomaan meneminen olisi mahdotonta, vaikkei lakkoa olekaan. Roomaan ja koko provinssiin samoin kuin suureen osaan Italiaan on annettu yleisvaroitus sateista ja ukkosesta. Eilen illalla Rooman kaupungin sindaco ilmoittu, ettà koulut ja julkiset laitokset ovat tànààn kiinni. Ihmisià kehotetaan pysymààn kotona. Kauppaan menoa tàssà suunnittelen, mutta vettà tulee vaakasuoraan ja salamat ja ukkonen pidàttelevàt sisàtiloissa. Ambulanssilla kuuluu olevan kiire jonnekin. Hui!

On hyvà, ettà koti on vuorella. Ei ole pelkoa tàmmòisistà tulvista, mità nyt on ollut, varsinkin Liguriassa ja Toscanan rannikolla. Parhaillaan telkussa nàytetààn, minkàlainen on tilanne esimerkiksi Fiumicinossa. Toivottavasti tilanne rauhoittuu viikon aikana, sillà ensi torstaina tàhàn aikaan teen toivottavasti  làhtòselvitystà tuonne pienelle saarelle Vàlimeressà! Arvaatteko minne?

Rooman syntymàn kukkulalla

Sodan jumalan poikien perustuksilla. (suora lainaus Heikkilà-Suvikummun mielenkiintoisesta kirjasta Euroopan kehdossa - 12 avainta myyttien ja pyhien Roomaan, Kirjapaja 2006)

Palatinus-kukkulan ehdoton kàyntikohde on Museo Palatino. Ylempi kuva on toinen sen kahdesta audiovisuaalisesta konstrukstiosta, ja se kuvaa oletettua nàkymàà noin vuodelta 753 eKr, jolloin susiemo pelasti Romuluksen ja Remuksen Tiber-virrasta ja toi heidàt tàlle kukkulalle. (Tulee kieltàmàttà mieleen Raamatun kertomus Mooseksesta.) Kaksospoikia imettàvà patsas on yksi turistirihkamien vetonaula. Kun veljekset kasvoivat, he antoivat taikauskon ratkaista, kumpi saa perustaa uuden kaupungin Tiber-joen rannalle: Kahdelle kukkulalle (Rooman seitsemàstà) asettuneet miehet pongasivat lentàvià lintuja, ja se, joka nàkisi niità enemmàn, voittaisi. Romulus voitti, mutta Remus suuttui ja astui tahallaan Romuluksen vetàmàn uuden rajan yli. Kehnosti kàvi Remukselle. jne jne Heikkilà-Suvikummun kirja kertoo elàvàsti siità, kuinka vajaat 3000 vuotta sitten valta otettiin vàkivallalla. Onko mikààn muuttunut siinà asiassa tàhàn pàivàànkààn mennessà. Muuten, roomalaiset ovat edelleen aika taikauskoisia: osa telkkariohjelmista aloittaa pàivàn antinsa horoskoopeilla! Perustuukohan nekin lintujen lentoon - vai nykypàivànà lentokoneitten nousuihin ja laskuihin?

Arkeologit ovat tehneet Palatinus-kukkulasta Emmental-juustoa muistuttavan paikan: maan uumenista on paljastunut aina vain uusia historiallisia kerrostumia. Aikojen kuluessa uusia rakennelmia perustettiin vanhojen pààlle, koska maata ei ollut mielin mààrin kàytettàvissà. Pahimmat tuhot lienevàt keskiajalta, jolloin silloiset vallanpitàjàt rohmusivat Palatinukselta marmoria uusiin rakennelmiinsa, mm Vatikaaniin. Viimeisin Rooman kunnon tuholainen lienee ollut Mussolini, mutta hànen suunnitelmansa vain sivusivat Palatinusta. Onneksi.

Keisari Augustuksen talon kaivaukset kertovat antiikin ajan mahtimiehen melkoisen vaatimattomasta elàmisestà. Tosin hànen puolisonsa Livia osasi koristuttaa omia talojaan upein freskoin.

Palatinus-kukkulalta nàkyy mm FAO:n pààmaja. Masiivisen rakennuksen tuhannet tyòntekijàt toivottavasti keskityvàt ratkaisemaan maapallon ruoka-asioita. Tuloksia odottelen.

Kolmisen tuntia vieràhti nopeasti. Palatinus-kukkula on yksi niistà paikoista, joissa kuljeskelee mielellààn. Turisteja on vàhàn, eikà kaiken maailman roinan kaupustelijoita này. Mutta kun sitten menimme metroon, emme olleet ollenkaan yksin. Kaikeksi onnettomuudeksi Roomassa oli julkisten kulkuvàlineitten lakko (onneksi metro edes toimi) ja kotimatkamme Villa Borghesen parkkitalosta ajottui pahimpaan paluuliikenteen aikaan.

Tunnin verran surffailimme liikenteen kaaoksessa etsien Via Salariaa, tietà kotiin. Onneksi polttoaine riitti, mutta happinaamari olisi ollut tarpeen. Ja kaikeksi onneksi jàlkikasvun ajotaito on ihmeellinen. Silti loihemme yhteen ààneen lausumaan, ettà seuraavalla kerralla ei omalla autolla Roomaan. Ja toivottavasti ei ole lakkoja.