tiistai 30. tammikuuta 2024

Rauhaa


Euronewsilla on harvoin mitään Suomeen liittyvää. Eilen oli. Koko päivän, vähän väliä nämä kaksi herraa olivat aiheena menossa vaalien toiselle kierrokselle. Stubbin nimi lausuttiin stabb ja Haaviston avisto. Tuttuja herroja silti molemmat. 

Huomenna taas kerholle äänestämään. Meillä on vaalisalaisuus, mutta oman kantani olen sanonut ääneen. Olen aina äänestänyt henkilöä, joka puhuu eniten rauhasta. Niin teen huomennakin. Tuskin minun tarvitsee nimeä sanoa, arvaatte sen muutenkin.

Uutisten kevennyskuvana oli avantouimarit presidentinlinnan rannasta. Jäitä hattuun!

Nämä kukat ovat nyt kerhon toimiston huipputyypille, Riikalle. Hän opetti minulle tänään kädestä pitäen, miten kesytän blogiani toimimaan. Ja minähän opin! Peukut ylös jatkoakin ajatellen.

Kukat ovat tuosta naapurista, orkideapuistosta. Sinne aion piipahtaa myös huomenna.

Edellisen postauksen myrkkykasvi keltaolenateri on yksi oleanteriheimoon kuuluva myrkyttäjä. Kasvissa on samaa myrkkyä kuin sormustinkukassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti