tiistai 12. tammikuuta 2016

Iloa ja eloa

Graffittitaidetta seinässä?

 Ja lisää...
Ei, vaan saapasmaan kotikadun kasvojenkohotussuunnitelmia. Piazzan talot ovat saaneet pohjameikin. Nyt vain etsitään jatkoväritystä.

Meidän osa kadusta on jo aikaisemmin oman loppusilauksensa saanut. Mutta aina roiskuu, kun rapataan, ja niinpä nytkin vasemmalla näkyvän talon pohjamaalit ovat vähän levähtäneet meidänkin taloon, joten mekin saamme nyt uuden seinäkohennuksen.

Täytyy laittaa tämä kuva matkakasveista. Halusin kokeilla, miten pari aarrekasviani selviäisi mukana saapasmaan matkani aikana ottamalla aaroninparran ja sydänköynnöksen pakasterasioissa ilman multaa mukaani. Rasioiden pohjalle laitoin serlaa, jotka pidin kosteana koko parin kuukauden matkan ajan. Välillä aina otin kannen pois, jotta kasvit saivat ilmakylpyjä. Sisiliasta kasvit tykkäsivät yhtä paljon kuin me kaksijalkaiset matkailijat.

Nyt sydänköynnös suorastaan rehottaa Keuruulla multaan päästyään. Samoin aaronparta, josta kuva ei oikein onnistunut.


Tuo ylemmän kuvan olen jo aikaisemmin postannut, simpukkarannan tie kohti Punta Seccaa, suosittu kohde Montalbano-kuvauksissa. Viime torstain TV 1:n näyttämässä Montalbanossa Ääni yössä tuo tie näkyi filmin loppupuolella!

Alempi kuva esittää Montalbanon uutta Livia-ystävätärtä seuraavissa sarjoissa. Sonia Bergamasco on ensimmäinen aito italiatar kommissarion rinnalla. Aikaisemmat Liviat olivat ulkomaalaisia kaunottaria, ja niinpä ohjaaja halusi italiaa puhuvan Livian, ettei puhetta tarvitsisi jälkiäänittää. Säästöä sekin? Keväällä Italian telkussa näkyy kaksi uusinta osaa, jotka filmattiin vajaa vuosi sitten. Niitä odotellessa.

Tämän postauksen lopuksi tämä kuva. Kertokaa ihmeessä, mitä te näette.

4 kommenttia:

  1. Kuvassa on tiukka neuvottelu jostain ja jaaritteluun tympaantynyt kissa.

    Onnea ja jkasvua sinun matkakasveillesi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olisi mahtavaa ymmärtää kisuliinin ajatuskuplan sisältö!

      Kiitos kavereiden puolesta.

      Poista
  2. Paikallinen "torikokous", jossa keskustellaan talojen värisävyistä tai vastaavasta. Aika samannäköistä voisi olla tässä kylänraitilla, paitsi minun kissani olisi valjaissa.
    Tuo italialainen tapa jälkiäänittää elokuvia ja tv-sarjoja korpeaa joskus, kun puhe ei aina synkkaa huultenliikkeiden kanssa. Siis ihan italialaisissa ohjelmissa, en tarkoita ulkomaanohjelmien dubbauksia.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ottavat kissankin ehdotukset huomioon!

      Oletpa tarkkaan seurannut suiden liikkeitä. Minua harmittaa kovasti ulkomaisten filmien ja tv-ohjelmien kieliduppaaminen. Ilmankos saapasmaalaisten kielitaidossa on aukkoja.

      Poista