sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Työpaikka avoinna

Voisin vaikka lyödä vetoa siitä, että Ferrarilla käy taas ovi ulospäin ja tällä kertaa renkaanvaihtaja saa potkut! Jos vaikka Arrivabene (Hyvätulos, vapaasti suomentamanani) itse menisi tilalle siksi aikaa, kun saa palkattua tiimiin ammattitaitoisemman rengaskaverin myös Kimin pysähdyksen ajaksi. Toisaalta, en koskaan ole luottanut Ferrariin, mutta senhän te jo tiedättekin.

Löysin kuvan isänisäni menopelinsä selässä - aamutossut jalassa! Bensaa suonissa.


Kivikossa olen minäkin aikaani viettänyt. Pitsikiviä on syntynyt kisoja katsoessa ja sitten löysin kauan kaipaamiani kiviaarteita. Isoin kivi on Sardiniasta hylätystä hopeakaivoksen rannasta, pienin etruskirannan kivikkoaarteita ja läpinäkyvin fossiilikivi Minnesotan matkan aarteita.

Siitä matkasta ovat vielä nämä aarteet jäljellä.



Kivet pitsikiviin loppui, joten piti keksiä muutaa puuhaa käsille kisojen ajaksi. Marimekko-tilkku, lakanasta leikattua kaitelenauhaa ja vanhasta villapaidasta pehmustetta ja tuloksena mainio apuväline keittiöpuuhiin.

Ollaan Puronrannanpajan Eijan kanssa suunnittelemassa kesää ...

***
Doc Martin loppuu tiistaina, mutta onneksi vain vähäksi aikaa. Jatkoa kuulemma tulossa. Tulee uusi mies tilalle - Isä Brown.  Don Matteosta sen sijaan ei ole kuulunut mitään, eikä Montalbanosta tai Brunettstia ole näkynyt tai kuulunut. On kovin miehisiä nuo minun suosikkini! Telkkari taitaa jäädä nyt rauhaan, koska talviurheilu on finito. Malesia odottaa!

11 kommenttia:

  1. Päivän paras kuva tuo isäsi mopon kanssa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa on isäni isä, siis minun pappani ja kuva(t) ovat minullekin mieluisia. Taitaa vaan olla moottoripyörä tuo ajopeli, ei mopo!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Matkalaukussani on aina ollut tilaa kiville. Onkos siellä hioutuneita kivikkoja? Jokso tulisin lähivuosina keräilemään pitsikiviksi.

      Poista
  3. Taitaa olla vauhtigeenit perimässä?
    Mitä virkkasit tänään, kun ampumahiihtokisat oli meneillään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pappa asui suuren osaa elämästään autoilija-setäni perheen luona, joten moottoreita oli ihan nurkissa.

      Eilen surffailin kanavien (Kaisan ja Kimin) välillä ja heiluttelin sukkapuikkoja. Yksi sinisen sukka valmistui odottelemaan Malesian ajoja. Kyllä suretti Kaisan ja Kimin puolesta.

      Poista
    2. Ootko meiningissä lähteä Malesiaan formulaa katsomaan?

      Poista
    3. Heh, heh! Jos Kimi kutsuu ja kustantaa!!!

      Poista
  4. Lähettämäsi pitsikivi on aarrekiveni edelleen

    VastaaPoista