tiistai 20. tammikuuta 2015

Matikkaa ja matikkaa


Viime postauksen yhdessä kommentin vastauksessani kerroin haaveilevani matikkakeitosta. Nythän matikat ovat parhaimmillaan. Olen joskus aikaisemminkin postannut matikkakeitosta, ja silloin eräs amerikkalainen ystäväni kysäisi, että minkälainen se MATHsoup oikein on! Oli käyttänyt blogin automaattista kielenkäännöstä, jossa matikka=math.

Eilen sain K-kaupan kalatiskista matikkaa=madetta, paikallisen kalastajan aamulla kauppaan tuomaa. Myyjä jopa nylki saaliin minulle valmiiksi. Kalan sisuksista paljastui upeat mätipussit ja suht puhdas maksa. Kotona poistin siitä nuo valkoiset ei-toivotut pallukat. Totta kait myös mateen pää lähti mukaan.
Itse kala oli ihan hyvän kokoinen, ja nyt padassa hautuukin kalakeittojen aatelia: matikkakeitto.

Keiton valmistumista odotellessani surffailin La Repubblican nettisivuilla, ja matikkahan siellälin tuli vastaan. Mutta nyt  math. Luccassa, Toscanan rannikolla, opiskellaan matematiikkaa ala-asteen eka luokalla tutun näköisillä matikan kirjoilla! Muutaman minuutin videolla näytettiin ihan livenä kirjojen käyttöä, jota perusteltiin mm sillä, että lapset oppivat kyllä pelkkien kuvien ja matemaattisten symbolien avulla matemaattista ajattelua. Siis ei tarvita sanallista tehtävän antoa, koska eppulaisten lukutaitohan on vielä joskus sitä ja tätä.

Edellisen kerran luin em lehdestä, kuinka samoilla seuduilla varhaiskasvatukseen on haettu oppia Ruotsista! Muksuille oli hankittu omat tabletit ja eikun näppäilemään.

Tällaista aidan toiselle puolelle katsominen on oikein hyvä homma, jos ymmärretään, millaisissa oloissa käytäntö on syntynyt ja miten se soveltuu oman aidan sisälle. Itseäni surettaa se, että Suomessa ns reggiolainen ajattelu tulkitaan lähes aina kuvataidekasvatukseksi, mitä se ei missään tapauksessa ole. Pisimmälle ns reggiolaisuuden ymmärtämisessä Reggio Emilian ulkopuolella on mielestäni onnistuttu Ruotsissa. Suosittelen asiasta kiinnostuneille piipahtamista www.reggioemilia.se nettisivuilla ja varsinkin Gunilla Dahlbergin kirjallisuutta.

Tähän lopuksi muisto vuodelta 2011. Silloin Napolitano valittiin uudelleen saapasmaan presidentiksi, vaikka eräs Mr B niin hirmuisesti olisi halunnut kaliffiksi kaliffin paikalle. Napolitano siirtyi nyt eläkkeelle ja maassa kuhisee sekä kulissien takana että edessä. Minä hartaasti toivon viisautta maan keulakuvan valitsemisessa.

12 kommenttia:

  1. Mulla on traumoja molempien matikkojen takia. Toisen hoidin menemällä matemaatikon kanssa naimisiin, mutta se toinen matikka (äitini herkkua) ei kelpaa vieläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas tykkään molemmista matikoista. Olen aina tykännyt ja sudokut ovat nykyisin arjen matematiikkaa minulle.

      Poista
  2. Mmm,madekeittoa:) ja mateenmäti on hyvää.,Matikkaa...minähän autan yhtä tyttöä läksyjen teossa mutta nyt kun hän on jo 11 v. niin en osaa enään auttaa häntä matikassa.Ennen osasin mutten enään osaa;kaikki on unohtunut! Mutta onneksi tyttö on niin hyvä oppilas että osaa tehdä matikkatehtävänsä ilman apuani;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. laitoin mädinkin keittoon ja vasta silloin tajusin, kuinka hyvää se olisi ollut suolattuna. No, seuraavan matikan mäti nautitaan eri lailla laitettuna. Joskus tulee mietittyä, mihin ikään mikin matematiikka sopisi parhaiten. Eivät kaikki avaruusmatikkaa tartte, luulisin.

      Poista
  3. Madekeitto maistuu mainiosti minulle myös. Enpä aina osaa päättää, kumpi on ykkönen made- vai ahvenkeitto. Minä saan kyllä itse lähteä pyytämään vesistä mateeni, mikäli keittoa mielin.
    Heh, heh, minullakin on tuommoisia "tonttuja" joulutavaroiden joukossa. Laskutaitoni riittää niiden ynnäämiseen, ei just muuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella matikkakeitto ja muulloin ahvenkeitto. Vesistöä täällä kyllä riittää, mutta jos ei kauppaa/veljeä olisi, saisin jäädä ilman herkkuja. Noita tonttuja - siis proseccopullon korkkeja on vuosien varrella kertynyt. Niille tonttuvaatetus sopii oikein hyvin.

      Poista
  4. Siitäpä onkin aikaa kun olen matikkakeittoa saanut. Lohisoppaa, eli kalaa kuitenkin on tänään ruokalistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella lohikeitto on yksi haaveista. Onneksi tuohon k-kauppaan yksi paikallinen kalastaja tuo osan saaliistaan. Lohta on täälläkin saatavana joka päivä. Hyvää sekin, mutta jo arkista soppaa.

      Poista
  5. Hauska käännöskukkanen; matikkasoppa. Käytän itse töissä juuri tuota Matikka-materiaalia. Toivottavasti käyttävät Toscanassa Matikan lisäksi myös toiminnallista hands-on -lähestymistapaa matematiikkaan. Katsominen ei ole kovin konkreettista. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, pitkästä aikaa! Kyllähän mat(emati)ikkasoppa joillekin aikamoista soppaa saattaa olla! Kävin tuolla Luccassa muutama vuosi sitten Liperin kouluväen kanssa, koska Liperi ja Lucca ovat ystävyyskuntia. Täytyypä kysellä Liperistä, onko tuolla Matikka-kokeilulla jonniin sortin yhteys vierailuun. Oikeassa olet siinä, että kaiken oppimisen tulisi olla mahdollisimman monikanavaista.

      Poista
  6. Olipa taas hyvä posti sinulla Lissu-ja juu Reggio Emilia on niin paljon enemmän!
    Hyvää kevättalvea sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Minua niin suuresti harmittaa esime se, että Hämeenlinnan kaupunki kehittää lapsipolitiikkiinsa reggio Emilia-taidekasvatuksella!!! Kuitenkin he ovat ottaneet sivuilleen minun suomentamani Malaguzzin runon kysymättä minulta mitään ja puuhaamalla reggiolaisuutta niin väärin perustein. Ugh!!!

      Poista