perjantai 31. toukokuuta 2013

Kesä, kesä, kesä

Koti tuoksuu nyt ihanalle! Ranskalaisten vappukukka on minulle viesti kesästä. Sillä kesähän nyt on. Lappi Euroopan helteisin kolkka, noin 30 astetta. (Alkuviikosta oli uutisissa kuvia saapasmaan Garda-järveltä, jossa lumisade oli valkaissut koko maiseman!)

 Kun reilu kaksi viikkosa sitten tulin Keuruulle, luonto vasta heräili kohti kesää.

Viikko sitten sama omppupuun oksa lupaili jo paljon.

Eilen jo satoi ´lunta´, siis omppujen terälehtiä. Oikeita (vesi/lumi)sateitahan tänä aikana olekaan ollut. Eikä yöpakkasia, joten luvassa on hyvä satovuosi. Ja jos vettä saadaan, luvassa HIENO satovuosi. Metsä pullistelee mustikan kukista ja jopa puolukka on alkanut kukkia. Lakkasatoa odottelen jo vesi kielellä. Luonto kyllä kiittäisi vesisateista. Minun toiveeni olisi semmoinen, että vettä sataisi joka yö klo 3.00 - 4.00 välisenä aikana. Sillai hissukseen. Ei mitään kaato-tai myrskysadetta. Äskeisessä sääennusteessa luvattiin viikonlopulle ukkosta. Toivottavasti kohtuullista, ei mitään trombeja.

Näinä aurinkoisina päivinä on mukava piipahtaa päiväkahville Ellun rantaan, siis satamaan. Leppoisa tuuli vilvoittaa ja kahvi virkistää. Tällä hetkellä rantakahvila on Keuruun suosituin pistäytymispaikka. Tervetuloa vaan kauempaakin! Mukavaa viikonloppua.

Ps. Olen saanut taas kolme uutta lukijaa, en vain yhtään tiedä, ketä! Jos tietäisin, piipahtaisin vastavisiitillä. Joka tapauksessa: Tervetuloa!

16 kommenttia:

  1. Oikeaan ilmansuuntaan lähdit, täällä sataa vettä ja on viileää. Jospa lukisit Capekin Puutarhurin rukouksen [KLIK], niin voisi vaikka onnistua se yösade.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo runo on varmaan kaikkien kasvi-ihmisten mantra! Just nyt ukkonen jyrisee tuolla josaain kaakkoistaivaalla. Toivottavasti se tuo hieman raikkautta ja kosteutta tännekin. Amen!

      Poista
  2. Ukkonen kierteli ja kaarteli; ei tullu kohdalle eikä satanut.
    Sadetta niin kaivattaisiin meillekin.
    Äänekosken suunnassa oli satanut niin ettei viemärit olleet ehtineet vetää.
    -seija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkonen jylisi siellä teillä päin. Sadetta tuli noin puolen tunnin verran, semmoista lempeää tihkua. Luonto olisi kyllä halunnut enemmän.

      Poista
  3. Marjakesää minäkin toivon ja nyt näyttää hyvältä. Hillankukinnan voi pilata raju sade, kuten ehkä viime keväänä.
    Huikeaa vauhtia on kesänalku pitänyt. Nautinnollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä näyttää! Toisaalta sienet odottavat kyllä kosteutta. Onneksi on vielä entisiä kuivattuina. Kesä tuli pika-pikaa. Nautitaan. Kireitä siimoja sinne!

      Poista
  4. Hassua että Lapissa on ollut noin kuuma! Täälläkin on nyt kuumaa eikä tuo tuosta laske ...nyt illallakin yli hellerajan..
    Ah,kielot ovat niin kauniita!Mukavaa alkavaa kesäkuuta Lissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurooppa on nurin perin ja lämmintä lupailtiin koko kesäkuuksi! Eivät ole vuodet veljeksiä. Nyt on koti täynnä kieloja ja sireenejä. Hyvää kesäkuuta sinullekin, Jael!

      Poista
  5. Hienot kukat, jännää että siellä on niin lämmintä nyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on nyt täällä kukkeimmillaan! Eilen Lapissa oli yli 31 astetta, lämpimintä koskaan. Eilen tuli vähän aikaa pehmoista sadetta, joka kasteli luontoa mukavasti. Kyllä on erilainen kesän alku kuin viime vuonna. Täytyy oikein nautiskella.

      Poista
  6. Täällä sataa, se otetaan nyt ilolla vastaan. Josko sade pesisi myös ihmisten mielipahan ja kiukun Taksim-aukiolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut teitä Turkin uutisten aikana. Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne!

      Poista
  7. Täällä toisessa kotomaassasi jaksaa sataa vettä niin, että olemme muuttuneet etanafarmareiksi. Sinäkö veit auringon mennessäsi Suomeen?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kovasti harmistellut teidän olojanne! samoin kuin Tsekin, Itävallan, Sveitsin ja Saksan tulvia. Täällä kierrellään varjosta varjoon, sillä iltapäivisin mittari näyttää n +30 astetta! Nyt just ukkonen jyristelee ja tuo toivottavasti vähän sateita, sillä luonto kaipaa sitä. Voiskohan sieltä saada tänne pari saavillista? Kesä on kohta kukkinut. Mitähän on juhannuksena jäljellä?

      Poista
  8. Mustikoista haaveilen jo täällä itsekin!Ihanaa kesää sinulle ystävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikka-aika alkaa tänä vuonna aikaisemmin kuin koskaan. Samaa toivotan sinulle, Maria!

      Poista