tiistai 7. helmikuuta 2012

Nyt herkutellaan

Paluu arkeen. Kaiken vaalitohinan jälkeen. Meillä on nyt uusi presidentti. Onnea ja pulinat pois! Kuitenkin nostan myssyäni Haavistolle ja hänen kannattajilleen (siis myös itselleni!), sillä johan elimme mielenkiintoisia hetkiä.

Äsken Tarjamme avasi viimeisen kerran valtiopäivät. Taitaa värikkyys tuolla hallintomme päämajassa jatkua, onhan edessä esim kuntauudistus ja puolustusvoimien tulevaisuus. Jälkimmäistä jännitetään erityisesti täällä Keuruulla. Taitaa lunta tulla tupaan monesta ovesta!

Suomessa olemme sentään tottuneet lumeen ja pakkaseen, mutta ei saapasmaassa. Kuulin juuri jälkikasvulta, että lähes kaikki on tällä hetkellä stop ja onhan tiedotusvälineistäkin voinut nähdä mielenkiintoisia kuvia mm lumisesta Roomasta.

Kovimpien pakkasten aikaan viihdytin itseäni kuvaamalla ...

... amarylliksen ja himmelin varjoleikkejä... sekä

... laittamalla ruokaa. Kuinkas muuten. Tässä esimerkkinä uunilohi kerma-sinappikastikkeessa. Sinappi oli Riitalta jouluksi saamastani purkista.

Just nyt uunissa muhii tämä herkku: eilisestä uunikanasta ja uunisipuleista jääneet riippeet risottoriisin alla. Suolaa ja kanamaustetta. Nesteeksi lorautin kermaista vettä ja pinnalle korppujauhoja ja voinokareita, joita tässä kuvassa ei vielä näy. Puolen tunnin päästä alkaa herkuttelu!

Perun vähän Siken saapasmaassa kuvatun ruokaohjelman moittimistani. Viime jaksossa hän teki oikein alkuasukasmaista herkkua, sitä kanipaistia. Mutta ohjehan olikin talon emännältä. Silti edelleen murisen sitä, ettei yhtään alkuasukasta edes vilahda kuvauksissa. (Kaiholla muistelen Solens mat- ohjelmaa sekä tietysti Jamien ruokaohjelmia Italiasta.)Vain jollekin näkymättömälle  henkilölle Sikke huutelee Ciaot! Ei muuten kuulosta oikein kohteliaalta. Buon giorno olisi enemmän paikallaan. Sainpahan sanottua!!!

***
Blogistania kenkkuilee taas. On tullut viestiä, ettei postauksiini kaikki pääse kommentoimaan. Onneksi sposti toimii. Voitin nimittäin arpajaisissa. Niistä kerron seuraavassa postauksessa.

16 kommenttia:

  1. Miljoona äänestäjää ei voi olla ihan väärässä.
    Herkullista ruokaa on tulossa, hyvä, että söin juuri, muuten olisi tullut nälkä.

    VastaaPoista
  2. Makoisia ruokia olekin valmistanut...☺

    Minulla tämä blogistania on temppuillut jo pidemmän aikaa...:(

    VastaaPoista
  3. Allu: Emme olleet väärässä! Kuuden vuoden kuluttua meitä on varmaan enemmän!! Tulee laitettua tuommoisia ei-laihduttajan ruokia, ettei vain rasvakerros ohenisi ja alkaisi viluttaa!!!

    Irmastiina: Herkuttelijan tuntee myös ulkomuodoista!!! Tuo blogistanian temppuilu harmittaa, kun siihen ei voi mitenkään vaikuttaa.

    VastaaPoista
  4. Ihana lumikuva! Meilläkin on tänään kotipäivä, saatiin lunta sen verran tänne sardiniaankin että koulut ovat kiinni. Täällä on kyllllmä!

    VastaaPoista
  5. Mmm,lohta! Tekee mieli,mutta täällä on niin tyyristä niin sitä miettii pari kertaa ennenkuin ostaa. Harmi kun sitä Siken ohjelmaa ei pysty katsomaan ohjelman sivustoilla Suomen ulkopuolella.

    VastaaPoista
  6. Suvi: Maisemat ovat olleet nyt kuukauden verran kuvauksellisen kauniit! Vai on minun unelmasaarenikin saanut oman osuutensa lumesta. Osaan hyvin kuvitella teidän kyllllllmyytenne. Siksipä minä tulenkin aina talveksi Suomeen!!! Laitoin sulle spostia.

    Yaelian: Lohi täällä on melko edullista. Kasvatettua kylläkin, mutta kuiteskin lohen makuista. Tuo Siken ohjelma on minusta aika ristiriitainen sikäli, että suomalainen nainen valmistaa Toskanassa ruokaa ja käyttää esim tanskalaista sokeria! Ja se, ettei ohjelmassa näytetä maisemia tai ettei ohjelmassa ole ihkaeläviä alkuasukkaita on mielestäni huikea puute. Tuommoisen ohjelman voisi tehdä aivan hyvin myös Suomessa. Toivottavasti ohjelma monipuolistuu ...

    VastaaPoista
  7. Onpa sinappi päässyt hyvään käyttöön! Täytyy itsekin kokeilla.
    Terveiset Tarhian takaa lähettää Riitta, (anonyyminä viestit menevät läpi!)

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Poistin kommentin kun kommentoin noita vaaleja, mutta kun en äänestänyt, ei parane sittenkään sanoa mitään :).

    Onneksi söimme juuri, muuten valuisi kuola..nyt ähky , joten kestän tämän kuin nainen.

    VastaaPoista
  10. Riitta: Sinappia puoli desiä kahden desin kermaan. Ei sitten muuta kuin tilliä, paljon tilliä. Vai vain anonyyminä! Hyvä että edes jotenkin. Sinulle voin kommentoida ihan ok.

    Pikkujutut: Vaalit oli mielestäni parhaat ikinä. Kaikella muotoa. Kestä, kestä nainen!!! Ja kyllähän sinä kestätkin.

    VastaaPoista
  11. Kaunis talvimaisemakuva.
    Huomenna meillä syödään kuhaa; se on verraton kala.
    -seija.

    VastaaPoista
  12. Vaalit on ohi ja kuusi vuotta tälleen. Puhutaan ilmoista. Ne on vaihtelevaiset, heiluvat - 41 toissapäivänä, eilen -7.5 ja ennen näkemätön tuisku! Tänään -35. Tuli jo-jo-ilmiö.
    Kalaa, kun saisi! Pilkille kun pääsisi. Sun blogiin on parasta tulla kylläisenä, muuten tulee mielitekoja.
    Muuten - minulla on vuodatuksesta ollut vaikeuksia saada kommenttejani matkaan.

    VastaaPoista
  13. Tuo lohiohje on nyt painettu muistiin. Kiitos! Tehdään herkuksi kahden viikon kuluttua Mikaelin perheelle. Riitta-anonyymi

    VastaaPoista
  14. Seija-systeri: Olette varmaan sielläkin napsineet mahtavia kuvia. Milloinkas sinä avaat oman blogisi? Viime viikolla nautiskelin pikku-veljenne Keurusselästä saalistamaa kuhaa. Oli herkkua!

    Aimarii: Kuusi vuotta tarkkailua!!??!! Ilmat tosiaan hyppelehtii - täälläkin. Kauapan ja pikkuveljen kalavarassa täällä ollaan. Tykkäisin kyllä istua pilkilläkin. Tykkään puhua ruoasta, tehdä ruokaa ja ennen kaikkea syödä sitä. Viimeistä sorttia riittäisi kyllä vähemmänkin. Tuo Riitan wordpress temppuilee minun suuntaani, samoin vuodatus toiseen suuntaa. Tyrpeellistä.

    Riitta: Namskista!

    VastaaPoista
  15. Aijai, sinä siellä herkuttelet. Minä nippanappa viitsin kerran viikossa lämmittää kaupan maksalaatikkoa. Eikä näillä pakkasilla viitsi lähteä edes sitä kaupasta hakemaan. Mitenkähän minäkin saisin sen ruoanlaittokärpäsen pureman :)

    VastaaPoista
  16. Sude: Tuo saapasmaa on tartuttanut lisää innostusta ruokakulttuurista, mutta täällä Suomessa nautin hyvin paljon meidän omista raaka-aineistamme. Joskus vähän irrottelen. Tänään voisi keksiä jotain hyvää suruun, jota minäkin tunnen Keuruun varuskunnan lakkauttamisesta.

    VastaaPoista