torstai 16. helmikuuta 2012

Meni herne nenään

Ajattelin keittää kunnon hernekeiton laskiaisen kunniaksi. Ostin vakasta luomuherneitä ja tassuttelin Keuruun ainoaan kauppaan, jossa on Oikea Lihatiski. Mutta ei ole potkaa, ei! Kuulemma potkat jauhetaan heti teurastamon jälkeen jauhelihaksi!!! Siis jo tukussa. Ei tule potkaa kauppaan asti. Mitäs minä nyt teen? Miten te keitätte Kunnon Hernekeiton? Jauhelihaa? Muuta lihaa? Vai tekisiskö Pirkka-lehdessä olevan ohjeen mukaan kasvishernekeiton? Onhan tässä vielä muutama päivä aikaa miettiä.

No, voihan herne!!! Unohdin kääntää kuvan! Siispä vähän niskajumppaa. Laskiainen on katolilaisessa maailmassa laskeutumista paastoon, ja ennen sitä pistetään hulinaksi. Olen jo aikaisemminkin kertonut vuoden 2006 talvesta, jolloin olin Maltalla karnevaalien(kin) aikaan. KAIKKI maltalaiset lapset oli puettu mitä mielikuvituksellisimpiin asuihin. Tässäkin on pikkuinen prinsessa, minkä tunnistaa vain pitkästä tukasta.

No, tämä kuva on sentään oikein päin. Suomessa oli tänään tavallaan eräänlainen karnevaalipäivä, kun abit juhlivat varsinaisen koulunsa päättymistä ja laskeutuivat lukulomille.

Talvi sen kun vain jatkuu. Kuinkahan korkeaksi tuo parvekkeeni lumisuojus kasvaa? Ei muuten tuule lasien rakosista. Lumi on mahtava eriste.

***
Ohjelmasuositus:
FST5 näytti tänään klo 21.00 UPEAN ohjelman Osoite: Rooma. Sarjan ensimmäisessä osassa suomenruotsalainen Jim Hancock kertoi elämästään ikuisessa kaupungissa. Ruokaa ja nähtävyyksiä. Upeaa, upeaa! Jaksoja on kaiken kaikkiaan kuusi. Niissä aina eri henkilö kertoo Roomassa asumisestaan. Suosittelen lämmöllä.

***
Että on talo ollut nyt monta yötä rauhallinen. Olen nukkunut pitkiä öitä. Kohta taas - Kroohhh!

19 kommenttia:

  1. Tu Manseen,
    nii haetaan potkaa halllista.

    Kiitos Rooma-vinkistä!
    Justhan me seilattiin Niilillä yhdessä!

    VastaaPoista
  2. Savuluita. Niistä keittäen tulee paras hernekeitto. Meillä niitä löytyy ainakin prismasta ja cittarista.

    VastaaPoista
  3. Kasviskeitto:D
    Ja juu tuo lumi !Se on mahtava eriste meilläkään ei vedä lattioista niin paljon.Hyvää laskiaista sinullekin ja kiitos tv vinkistä!
    ♥Olen sinua lämpöisen päivämme merkeissä usein ajatellut.

    VastaaPoista
  4. Ehdotan, että kasviskeittoa joskus muulloin, mutta laskiaisena lihat mukaan! Tuhti keitto, kun laskeudutaan paaston aikaan...Koulussahan se oli aina kinkkusuikaletta. Teen usein meillä hernekeittoa suuren annoksen pakkaseen, nuorisokin tykkää. Siis kinkkusuikaleista.
    Hyvä, että yöt ovat rauhoittuneet! Ja kiitti Rooma-vinkistä.

    VastaaPoista
  5. Niin, piti vielä sanomani, että kai tuo kommentointi-ongelma on ollut laajempikin, kun nyt vaaditaan kaksi koukeroa kirjoitettavaksi, että kone tunnistaa minut ihmiseksi eikä luule robotiksi...
    Pääasia, että nyt onnistuu!

    VastaaPoista
  6. Purkkihernis :P Siitä riittää neljälle hyvin, ja kasvisvaihtoehtokin löytyy paastoaikaan tarvitessa, joskin on kalliimpi.

    Tallensin muka Rooma-ohjelman mutta joko se tallentui eri nimellä tai ei lainkaan :S toivottavasti uusiintuu!

    Tyttären muuttoa ajatellen olemme miettineet kuinka levotonta siellä Kivelässä on ja mikä on paras osoite jos sinne pyrkii pienen lapsen kanssa asumaan.

    VastaaPoista
  7. Meillä laiska kokki käyttää purkinavaajaa kun haluaa hernekeittoa :)

    VastaaPoista
  8. Villasukka: Ensimmäinen ääni kasvirokalle!

    Rva Kameleontti: Minulla on kyllä ollut suunnitelmissa matka Treelle. Kunhan kevät hieman etenee. Tuo ohjelman Rooma oli just minun makuiseni, elävä eikä ollenkaan 'turistimainen'. Tänään on taas tuo Ville Haapasalon Silkkitie. Tuu sinne kans.

    Kristiina: Savuluut olisi varmaan maukas lisä. Täytyy tutkailla kaupan antia. Savupotkaa olisi ollut, mutta myyjän sanojen mukaan, maku on aika voimakas. Toisaalta nehän on niitä makuasioita.

    Maria: Kasvikeitolle toinen ääni. Minäkin ajattelen sinua lämmöllä. saitkos muuten minun spostini jokin aika sitten? Mukavaa laskiaista.

    Riitta: Hyvä idea tuo kasvirokan valmistaminen pakkaseen ja sitten kypsän lihan lisääminen aina kulloiseenkin tarpeeseen. Tuo blogimaailman oikuttelu ottaa joskus aivoon, mutta mitäs teet!

    Maahiska: MKoska olen yleensä syönyt äitini valmistamaa rokkaa, sen maun haluan opetella itsekin. Toivottavasti löydät nauhoituksen tai toivottavasti se tulee uusintana. Kivelän alue on joskus aika levoton. Varsinkin näissä vanhemmissa taloissa, joissa äänieritys on aivan outo käsite. Riippuu talon asukkaitten aktiivisuudesta rauhoittaa talo. Meillä on yhteishenkeä, nyt jopa suuremmalla joukolla kuin ennen.

    Sude: Ken on saanut maistaa äitini Oikeaa Rokkaa, haluaa maistaa sen maun uudelleen. Hätätilassa tartutaan purkinavaajaan.

    VastaaPoista
  9. Vai meni sinulla vain herne, minulla kokonainen palko :). Me tuotiin tänne hernekeittoa hätävaraksi...ja lapset kieltäytyvät sitä syömästä missään muodossa..aavistelen hankaluuksia koulussa jossain vaiheessa..
    Rauhallisia öitä jatkossakin.

    VastaaPoista
  10. Pikkujutut: Kun on joku ennakkokuva siitä, mitä haluaa, ja sitten se ei onnistukaan, johan se herne pyörähtää... Koulujen keitto on ihanaa, koska se tehdään keittiössä alusta alkaen. Luulisin. Joten kaikki aikanaan. Viikonloppu tulossa. Se paljastaa, onko rauhallisuus pysyvää.

    VastaaPoista
  11. hei vielä.En ole saanut sinulta mailia/postia tammikuun alun jälkeen jolloin kyselit vointiani ja vastasin sinulle sen hassun kirjeen...saitko sen?
    Lämpimin ajatuksin
    maria

    VastaaPoista
  12. Maria: En ole saanut sinulta minkäänlaista kirjettä, en hassuakaan! odottelenpa uudelleen. haleja.

    VastaaPoista
  13. Kivoja karnevaaliasuja!
    niin kyllä se vaihtelee minne päin Italiaa menee tai minkälaisia ihmisiä on että miten puhuvat, moni sanoo minulle heti Salve kun Sisiliassa taas Ciao
    itse vertaisin noita vähän samaan kuin Terve ja Moi suomen kielessä

    VastaaPoista
  14. Susanna: Olet oikeassa. Saapasmaassa vaan tämmöiselle vanhemmalle naiselle ei kukaan sano Ciao tai salve. Enkä minä koskaan käytä niitä sanoja muulloin kun aivan pienten lasten kanssa. Italiassa sinuttelu -kulttuuri on hieman vierasta muuta kuin perhepiirissä ja aivan lähimpien ystävien kanssa.

    VastaaPoista
  15. Lissu, itsepä keksit idean lisätä lihat kasviskeittoon, kun taisin epäselvästi asian ilmaista...Eli kyllä minä laitan ne mukaan kiehumaan ja makua antamaan!Mutta kuten sanoit, hyvä idea!

    VastaaPoista
  16. Riitta: Taisi olla minun luetun ymmärtämisen hommeli! Joka tapauksessa, seuraavassa postauksessa kerron kielen vievästä hernekeitosta.

    VastaaPoista
  17. Ei ole potkaa täälläkään, mutta possua hernerokkaani pistän ja itse sen keitän. Noita penkkarihulinoita seurasin paikallisessa kaupassa. Jotenkin oli hillittyä, ei vaan silloin joskus melkein viisivuosikymmentä sitten ollut hiljainen meidän porukka.

    VastaaPoista
  18. Aimarii: Jonkin sortin possua sen pitää olla! Taisipa meidänkin pikku sakista mölyä riittää!

    VastaaPoista