tiistai 27. syyskuuta 2011

Hamsterin hukasta

Harvinaista tässä kuussa. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, eikä pisaran pisaraa, vaikka tänään piti sataa oikein kunnolla.

Siivotessani yläkaappeja löysin taas jotain,  mitä en ollut edes osannut kaivata: Pussillinen valmiita ja puolivalmiita käsitöitä. Olisikohan viime vai toissa joulun ajan hommia nostettuna kesäksi pois näkyvistä. Ihan unohduksiin.

Viini- tai öljypullon tippaessuja, muutama valmiina ja iso kasa viimeistelyä vailla. Kankaana kirppikseltä löytyneet verhot.

Hyppyssuojia. Valmiina ja keskeneräisinä. Monenvärisinä. Kuvan kankaat taas kirppikseltä löytyneet Marimekon verhot. Kanttausnauhoina vanhoista lakanoista leikattua vinonauhaa.

Härpäkkeitä (kämmenselkälämmittimiä). Valmiina ja hieman viimeistelyä vaille. Nuo vihreät ovat esihistorialliset ja muut jo hieman jalostuneempia.

Tuon paperipussillisen löysin, kun etsin yläkaapista mahdollista tummanharmaata Nalle-lankaa. Sitäkin löysin yhden kerän, ja nyt on sukka poikineen odottelemassa lämmitettäviä jalkoja.

Jäljellä tämmöinen kasa pikkuruisia kerän loppuja. Laitanpa ne johonkin pussukkaan - jonnekin yläkaappiin - odottelemaan uudelleen löytymistä!!!

Viikonloppuna haudutin serkkulasta saamastani hirvipaistista makoisaa käristystä. Perjantaina herkuttelin muusilla ja käristyksellä. Koska muusia ja käristystä jäi, ladoin niitä kerroksittain uunivuokaan, ja voihan namskis, namskis, kun oli hyvää. Käristystä riittää vielä muillekin jaettavaksi.

Pari päivää vielä ja sitten uskoisin arpajaisluvun (66 666) olevan saavutettuna. Toivoisin ainakin, sillä haluan postittaa voitot ennen saapasmaahan lentoa. Sen maan postiin kun ei aina ole luottamista. Taitavat Helena ja Seija-systeri edelleen odotella heille keväällä lähettämiäni pikkuisia paketteja!

9 kommenttia:

  1. Miten kaunis tuo ensimmäisen kuvan maisema!
    Ja kylläpä on saapasmaan posti joskus hidas,jos vieläki odotellaan keväällä lähetettyjä paketteja:(
    Ja tuollaiset ihanat härpäkkeet on minullakin;D Viime talvena tuli käytettyä niitä muutaman kerran:)

    VastaaPoista
  2. Sukua ollaan: teen just samantyylisiä löytöjä. Enemmän kyllä joudun etsimään hukkaamiani tavaroita. Kunhan vielä vähän vartun käy varmaan niin, etten osaa enää etsiäkään, kun en muista mitä olen hukannut :)

    VastaaPoista
  3. Yaelian: Keuruu on kaunis jokaisena vuodenaikana, erilaisen kaunis. Luulenpa, että ne lähettämäni paketit on jossain... Härpäkkeitä minäkin olen alkanut pitää, ja saapasmaassa ne ovat kultaa loppusyksystä.

    KaisuT: Niin ollaan. Minulla täytyy olla tarpeellisille tavaroille ihan vakipaikat, muuten olen hukassa. Mutta tuommoiset löydöt, joita en edes ollut kaivannut, ne on kuin ylimääräisiä tavaroita. Kun asustaa kahta huushollia, ei millään muista, mitä missäkin paikassa on.

    VastaaPoista
  4. Kyllä sinä olet mahdottoman ahkera ja taitava ihminen, joka suhteessa. Ei tuollaisia pussukoita kaikkien huusholleista löydy!
    Mutta yhteinen ilo meillä on Keuruu...

    VastaaPoista
  5. Saako kysyä, että mikä on hyppysuoja?

    Samanlaisia pussukkalöytöjä tupsahtelee väliin meilläkin. :)

    Mielestäni laitoin kommentin aikaisempaankin arvontapostaukseen. Onko mut diskattu? ;D

    VastaaPoista
  6. Noita pussukoita löytyy keskeneräisine tekeleineen kaapin perukoilta ja lankoja, kankaita sekä askartelutarvikkeita. Olenkin itsemäärätyssä ostokiellossa, kunnes jotain valmista syntyy. Sitä viikonloppuna hankittua noin kolmea kiloa askartelupaperia ei sitten lasketa mukaan, kun sai halvalla. Sinulla on sentään paljon melkein valmista!
    Italian posti on tosiaan eksynyt matkalle. Alkukesästä taisi olla lehdissä puhetta Itellan uudesta automaattisesta postinlajittelijasta, joka söi päivässä kitusiinsa 10-100 kiloa postia. Siihen määrään mahtuu monta korttia ja kirjettä. Toivottavasti ovat saaneet säädöt kohdalleen.
    helena

    VastaaPoista
  7. Riitta: Minulle jää aina jokin vaihde päälle, ja sitten teen jotain samaa niin paljon, että riittäis isollekin porukalle. No, onpahan aina jotain arvottavaa tai toisille muuten vain annettavaa. Siispä noita pussukoita löytyy... Meidän Keuruu on Suomen kaunein paikka!!! Tietysti.

    Minna: HyppySSuojat ovat tuommoisia suojia, jotka voi laittaa käteensä, kun nostelee kuumia kattilan kansia tms, ettei hyppyset pala. Laitanpa kuvan seuraavaan postaukseeni. Ei ole minun ideani, vaan olen nähnyt niitä myytävänä, vaikkapa Keuruun Vakassa. Enpä näe sinun kommenttiasi aikaisemmissa arvontapostauksissani, mutta nyt ainaskin olet mukana.

    Helena: Olen saanut hamsterigeenin ilmeisesti sukuni esinaisilta, jotka sodan aaikaan joutuivat/saivat elää nns niukempia aikoja kuin me nyt. Kaikki piti tehdä itse ja säästää piti kaikki. Toisaalta johan Maria Montessorikin aikoinaan totesi, että kädet ovat aivojen jatke, siis tarvitsen käsiä, jotta voin käsittää/ymmärtää. Jep, aina pitää ostaa tarvikkeita, kun halvalla saa. Ja minun lähin kauppani on nuo kaapit. Saa ihan ilmaiseksi! Postit sekä täällä että siellä - vähän VR -tyylisiä. Mutta kuvittelehan, jos saat sen keväisen paketin vaikka ensi vuonna! Jos postissakin on joku yläkaappi!

    VastaaPoista
  8. Hyppyssuoja on oikein näppärä; ainakin kattilan kantta nostaessa ja leivinuunin luukkua avatessa. Kiitos vaan.
    Jos arvontavoitto osuu kohdalleni, luovutan sienet hänelle, jolla niitä ei ole ja joka haluaa ottaa vastaan.
    Niin, se paketti majailee jossain muualla edelleen. Olisi mielenkiintoista tietää missä.
    -seija-

    VastaaPoista
  9. Seija-systeri: Hyppyssuojat ovat kattilan kannen alle kurkkieassa kätevämpia kuin tavallinen pannulappu. Taitaa meillä kummallakin ollla nyt sieniä vaikka muille jakaa. Se on siellä jomman kumman maan postin ylähyllyllä!

    VastaaPoista