maanantai 26. huhtikuuta 2010

XXV aprile

Eilen vietettiin saapasmaassa kansallista juhlapàivàà natseista vapautumisen kunniaksi. Siis tavallaan itsenàisyyspàivàà. Tààllà periferiassa ei asia nàkynyt muutoin kuin television muutamissa ohjelmissa. Tasavallan presidentti piti toissa iltana tunteisiin vetoavan juhlapuheen yhtenàisen Italian puolesta. Maassahan jyllàà vahva tahto erottaa (ahkera) pohjoinen (laiskasta) etelàstà!!! Eilen mister B puolestaan pauhasi yhteistyòn puolesta . Hàn kun itse ei koskaan riitele!!! Television yhdessà asia(?)ohjelmassa kàsiteltiin myòs Suomen suhdetta Saksaan viime maailman sodan aikana. (Saksalaisia ei saapasmaassa vielàkààn katsota oikein hyvàllà silmàllà.)Kuinka ensin oltiin saksalaisten kavereita ja kuinka sitten heidàt ajettiin maasta pois. Ihan asiallinen osuus. MUTTA sitten tulikin yllàri: haastateltiin kahta suomalaista asiantuntijaa, Matti Klingeà ja kansanedustaja Pertti 'Veltto' Virtasta. Molempien mielipiteet olivat melkoisen rasistisia. Varsinkin Velton mielipiteet nostivat lyhyet hiukseni ihan pystyyn. Ei antanut mukavaa kuvaa Suomesta. Vastapainoksi viime viikolla yhdessà ohjelmassa kàsiteltiin naisten asemaa Euroopassa, ja siinà todettiin mm, kuinka Suomessa on 12 naisministerià 20:stà. Siis eniten Euroopassa. Plus onhan meillà Tarja, kaikkien oma Muumi-mamma. *** Tàmà postaus on nyt lyhyt. Bittitaivas nimittàin temppuilee. Kuljen huoneesta toiseen ja etsin paikkaa, jossa kenttàà lòytyisi. Internet impossibile ilmestyy tyrpeellisen usein nàytòlle. Onkohan Islannin tuhkaa bittipilvissà? Tààllà odotellaan nyt Etnan purkautumista. Sen suureen kraateriin on ilmestynyt uusi savuava huippu. Maapallo on elàvà. Yhteensà n 1500 silloin tàllòin toimivaa tulivuorta, joista n 50 valmiina purskauttamaan sisukset ulos. Napolin edessà meressà tutkitaan myòs vulkaanista toimintaa. Pelàtààn mahdollista tsunamia, joka peittàisi suuren osan Etelà-Italiaa. Luonto on ihmistà monin verroin voimakkaampi. *** Nyt ainaskin paistaa aurinko. Làmpòà on jo n 20 astetta. Tàlle viikolle on luvattu kauniita aamupàivià ja ukkosia iltapàiviksi. On kahvin aika.

23 kommenttia:

  1. Mistas nuo suomalaiset "asiantuntijat" sitten puhelivat? Mihin kansoihin suhtautuivat rasistisesti?

    VastaaPoista
  2. Anu: Afrikasta tulleet maahan tulijat oli kummankin puheissa esillà. Klinge mainitsi mm kuinka nàmà muuttajamiehet eivàt ole tottuneet tekemààn tòità omassakaan kulttuurissaan. Veltto puolestaan vetsoi siihen, kuinka maahan tulijat 'syòvàt rahoja' vanhuksilta ja sairailta. Somalit mainittiin oikein kansana nimeltà.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ikävää, että suomalaisista tuli tuollainen kuva television välityksellä :(
    Bolognassa (joka toki on aika aatteellinen kaupunki) muistaakseni vietettiin huhtikuun 25. päivää melko näkyvästi.

    VastaaPoista
  4. Hyvää juhlapäivää näin vähän myöhässä,Kurjaa jos juuri tuollaisia mielipiteitä omaavia suomalaisia on haastateltu sinne saapasmaan televisioon.Ihana punainen sävy tuossa kukkakuvassasi!
    NO voi,toivottavasti ei Etna nyt sitten purkaudu,jo on ollut tarpeeksi tulivuoren purkauksia viime aikoina.....

    VastaaPoista
  5. Kas kun Velton keksivätkin haastatteluun, olisihan niitä ollut muitakin.
    Tämänpäivän lämmin sää houkutteli minutkin jo laittamaan krasseja ja päivänsiniä itämään.
    Hiki tuli haravoidessa.
    Kyläilijää vielä hieman väsyttää, mutta mukavasti alkoi blogissa matkakertomus.
    Oikein hehkuu tuo kukkanen sivun ylälaidassa. Taitaapi olla pelargonia.
    -seija-

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa tosi kurjilta herrojen kommentit. Harmi, että tuollaisi mielipiteitä on nyt sitten suomalaisten suusta päässyt.

    Kuinka ne kaikki nyt justiinsa purkautuu?

    VastaaPoista
  7. Euroopassa on ihan yleisesti puheenaiheena se miten maahanmuuttajia voidaan ottaa vastaan.
    Ihan sama olisiko haastateltu tiettyja poliitikkoja jostain toisesta maasta.
    Vastikkeettomasti ei saisi maahanmuuttajia ottaa.
    Ja maan kieli olisi oltava pakollinen, jotta integroituminen onnistuu.
    Huomaan itse taalla Casassa tarvitsevani ranskaa.
    Aloitin opiskelun viime viikolla.
    Kylla jokaisella maalla on oikeus valita maahan muuttavat - ovat sitten milla statuksella tahansa tulossa.
    Valitettavasti totuus joidenkin yksiloiden kohdalla on velttous. Mielestani totuutta pitaa katsoa silmiin.
    Se etta sanotaan jonkun kokonaisen kansakunnan olevan tietynlainen on tietysti tyhmaa koska jokaisessa yhteisossa on joukkoa laidasta laitaan.

    B Wahlroosin kanssa olen samaa mielta, etta kehitysapu pitaisi nykyisessa muodossaan lopettaa.
    Vastikkeetonta rahaa ei pida automaattisesti jakaa. Tiettyjen maiden rosvojohtajat vievat rahat/omaisuuden vaan omiin taskuihinsa ja ne joille apu oli tarkoitettu elaa edelleen koyhyydessa.
    Ei jarkea...

    BLOGitse

    VastaaPoista
  8. Juuri puhuttiin töissä siitä, että ollaan me lopulta kaikkine teknologian ihmeinemmekin aika voimattomia luonnon edessä...
    Vetää nöyräksi.

    VastaaPoista
  9. Lumiomena: Saapasmaan telkkarissa on joskus aika omituisia asioita Suomesta(kin). Harmi on vain se, ettà osa ihmisistà uskoo nàkemàànsà/kuulemaansa. Emilia-Romagna (mm) on ns punaista Italiaa, jossa partisaaneja kunnioitetaan suurina sankareina. Olin kerran vapun seudun Reggio Emiliassa, ja nàin siellà satoja metrià pitkàn vappumarssin.

    Yaelian: Kyllà herroillakin tàytyy olla oikeus sanoa mielipiteensà, mutta olisivat voineet haastatella myòs toista mieltà olevia. Punaisen pelargonian valitsin juuri partisaanien/Italian lipun punaisen kunniaksi. Etnan purkautuminen (kohtuudella) ei ole niin pelottava kuin esim Vesuviuksen, koska Etnan rinteillà ei ole nin paljon asutusta.

    Seija-systeri: Saapasmaassa kàydààn erittàin kiivasta keskustelua maajantulijoista, joita tulee vene/laivakunnittain parempaa elàmàà etsimààn. Siksipà (kait) haastateltavat oli valittu hyvin tarkoitushakuisesti. Vappu tulossa, joten kesàhepeneet vaan esille siellàkin. Kylàilijàn matkaraportit tuo mukavia muistoja. Tykkààn tuosta pelapuusta. On minulla orvokkipelakuukin kukassa.

    Kirjailijatar: Herrojen kommentit antoivat melkoisen yksipuolisen kuvan Suomesta. Maan sisus elàà melkoista myllerrystà. Vetàà hiljaiseksi.

    BLOGitse: Elintasopakolaisuutta en minàkààn hyvàksy, vaikka ymmàrràn kyllà sen, jos ihmiset haluavat paremman elintason. Minullakin on sukua sekà Amerikissa ettà Ruotsissa. Mutta he làhtivàt aikoinaan tekemààn tòità, ei loisimaan. Ymmàrràn myòs sen, jos jossain maassa ei ole turvallista elàà. Paljon on Suomen maahantulopolitiikassa tekemistà. MUTTA jonkun kansan leimaaminen nimeltà on tosiaan tyhmàà, tyhmàà politiikan tekoa. Ei Suomessakaan kaikki halua tehdà tòità. Kysyin kerran yhdeltà oppilaaltani, mità hàn haluaisi tehdà aikuisena. Vastaus: 'Minà meen sossuun. Sinne àitikin mennee. Se ei halua enàà mennà tòihin. Sossusta saa rahaa ihan hyvin.'

    Linnea: Luonto on ollut/on/tulee aina olemaan ihmistà mahtavampi. Nòyryys vetàà hiljaiseksi.

    VastaaPoista
  10. Toivon täällä että kaikki tupruttelevat kraaterit vaikenevat nyt hetkeksi tai ainakin alkukesäksi. Suunnittelin jo ajavani auton Suomeen jos emme muuten pääse :).

    VastaaPoista
  11. Terve, täällähän on mielenkiintoinen keskustelu. Vähän jälkijunassa itse tulen mukaan, täällä on podettu vatsatautia ihan urakalla. Itsekkin. Ajattelin, että Italian ongelmana taitaa näissä pakolaisasioissa olla se meren yli tuleva muutto idästä ja Afrikasta. Että tosiaan hakivat varmaan ne somalikommentit tarkoitushakuisesti. Itse olen ihmetellyt sitä, että tuolla kylillä liikkuessani näkee oikeastaan vain maahanmuuttajamiehiä. Missä ihmeessä ovat naiset? Neljän seinän sisällä, kuten mahdollisesti kotikulttuurissakin, vai ovatko tulijat enimmäkseen miehiä? Klingen tapaiset rasistiset heitot laiskuudesta eivät päde ainakaan noihin afrikkalaistaustaisiin naisiin. Dokumenttiohjelmia katsoessa miltei hiki nousee pintaan kaikesta siitä veden ja polttopuun kantamisesta. Josko pitäisikin pelastaa maailmalta niitä pakolaisäitejä lapsineen? Niin ja toivotaan, että tulivuori pysyy rauhassa. :)

    VastaaPoista
  12. Just, sossusta on tullut monelle automaatti eli rahaa tulee vastikkeettomasti.
    Alkuperainen idea auttaa taloudellisesti vaikeuksissa olevia on otettu itsestaanselvyytena. Jokuhan ne sossun rahat maksaa - jokainen, joka maksaa veroja! Ja verojahan Suomessa maksetaan!
    On hyva, etta koyhia autetaan mutta on torkeaa jos sossun hyvaksikaytto automaattina sallitaan.

    BLOGitse

    VastaaPoista
  13. Outin kommenttiin liittyen...
    Taalla kahviloissa istuu paaosin miehia. Futismatsin aikaan 'kaikki' kahvilat, baarit jne. on taynna miehia. Mukaan mahtuu tietty aina muutama nainen mutta paaosin ovat miehia.
    Taalla eletaan vahvasti perinteissa vaikka kaupungissa ollaankin.
    Naiset hoitavat kodin ja lapset ja miehet tekevat mita lystaavat.
    Yleistys osasta naisista: he kulkevat yopuvun housut ja tossukat jalassa ja kaftaani paalla kadulla.
    Perinteista asua kaytetaan tietty myos 'kaupunkivaatteena' jolloin alla on esim. strechit ja 'oikeat kengat'.

    Koulutettu, tyossakayva, moderni vaki on oma joukkonsa. Naiset kayvat kimpassa lounaalla ja pukeutuvat kuin missa maailmalla tahansa. Suurimmalla osalla korkeat korkokengat vaikka jalkakaytavat on todella surkeassa kunnossa.
    Heita nakyy myos trendikahviloissa.
    Rannan kahviloissa vakea on moneen lahtoon mutta se onkin oma maailmansa.

    Meidan hotellin ikkunasta nakyy yksi hokkelitalo. Siina asuu aikamoinen porukka ihmisia. Kuinka ollakaan naiset ovat ahkeria. Pesevat pyykkia, hoitavat lapset.
    Yhtena aamuna, taisi olla 6 kieppeilla, katsoin mita talon edustalla tapahtuu. Siina on sellainen paksu patja. Tuolloin siina makoili mies. Hetken kuluttua tajusin hanen olevan kannissa tai ainakin kovassa krapulassa. Oli tainnut saada porttikiellon sisatiloihin ja joutui nukkumaan ulkona.
    Taallahan alkoholi seka huumeet ovat suuri ongelma. Ja sen myos huomaa.
    Joskus keskella paivaa kahvilla tullaan tarjoamaan hasaa. Mutta onneksi henkilokunta on aina valppaana eika ongelmia ole ainakaan viela tullut...

    Marokosta on kova hinku pois. Kuvitellaan, etta elama toisaalla olisi paljon paremmin.
    Kun ei ole tietoa niin sitten pyritaan esim. Espanjaan hinnalla milla tahansa.
    Espanja karsii valtavasta tyottomyysongelmasta ja jos jatkuvasti maahan pyrkii laittomasti porukkaa se koituu koko EU:n ongelmaksi.
    Siksi ei ole yhdentekevaa millaista maahanmuuttopolitiikka jokainen EU:n maa harjoittaa - kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos ei muuten niin taloudellisesti.

    VastaaPoista
  14. Pikkujutut: Vai autolla Suomeen? Sitàhàn minàkin harkitsin, mutta muutin mieltàni. (Taas kerran!) Luonnolle emme voi mitààn, joten tàytyy vaan sopeutua.

    Outi: Toivottavasti olette voittaneet vatsataudin! Eilen aamulla viimeksi oli telkkarin uutisissa glandestineista (venepakolaisista). Muutamaa saapasmaan bella fugura -tyyppià vietiin poliisin kàsikynkàssà, koska he olivat pitàneet glandestineja orjina. Teettàneet tòità 12 - 14 tuntia pàivàssà nàlkàpalkalla. Tuli ihan valkoinen orjakauppa mieleen. Siihen pakolaisnais-lapsi -listaan minàkin olisin valmis nimeni laittamaan.

    BLOGitse: Kiitos! Sait aikaan mielenkiintoisen keskustelun. Tyòttòmyys on mielenkiintoinen ilmiò. En usko, ettà tyòt sinàllààn ovat loppuneet, mutta on tòità, jotka eivàt kaikkia enàà kiinnosta. Tààllàkin kaikki raskaimmat maatyòt teetetààn usein juuri maahanmuuttajilla ja aivan pilkkahintaan, kuten Outille edellà vastasin. Ja sitten on itse tyòllistàjàt. Jotta he saisivat mahdollisimman suuren voiton tuotteilleen, tyòt viedààn sinne, missà halvalla tehdààn. jne jne. Suomen sos -turva on tosiaankin tarkoitettu turvaa tarvitseville, ei hyvàksi kàytettàvàksi. Olin kahdeksan vuotta kaupunginvaltuustossa ym lauta- ja johtokunnissa. Sain tarpeekseni pelien pelaamisesta. Toisaalta juuri politiikassa pelataan meidànkin verorahoillamme. Miten sinà hoitaisit kehitysaputyòn/sosiaalipolitiikan?

    VastaaPoista
  15. Satuin olemaan Sisiliassa muutama vuosikymmen sitten, kun Etna viimeksi purkautui kunnolla. Olihan se hienon näköistä, eikä siihen aikaan puhuttu paljonkaan sen vaaroista. Pari saksalaisturistia siinä kuolikin, mutta me muut vaan ihasteltiin öisin kaunista näkyä. Nyt ymmärretään paremmin, mitä kaikkea siitä voi seurata. Toivottavasti Etna pysyy rauhallisena.
    Politiikkakeskusteluun en puutu, kun en ymmärrä politiikasta yhtään mitään :)

    VastaaPoista
  16. Sude: En ole ihan varma, haluaisinko nàhdà tulivuorta purkautumassa vai en? Maltalle lentàessàni valitse aina ikkunapaikan Etnan puolelta, mutta olen nàhnyt vain savupilvià. Politiikka on tosiaan kiemurainen juttu. Mutta meidàn rahojammehan siellà pyòritellààn. Minà olen hyvin kiinnostunut politiikasta, mutta aktiivisesti en enàà itse halua olla mukana. Se aika on kohdaltani ohi. Mità nyt keittiòn kautta!!!!

    VastaaPoista
  17. Kehitysapu. Kaivoina, tyokaluina, sahkovetoina jne. mutta niin, etta paikalliset itse tekevat > oppivat.
    Kouluja, kirjoja...
    Valvontaa esim. miten jarjestoille jaetut rahat on oikeasti kaytetty > voidaan videoida ja pistokokeita voidaan tehda yllattaen.
    Motivoimalla ihmiset tekemaan omassa maassaan itselleen hyvaa on kaikista paras kaikkien kannalta.
    Esim. Me olemme taalla Casassa siksi koska miehellani on kokemusta jota ei firmassa monella ole. Sita kokemusta han jakaa paikallisille. Kun kaytannot on saatu ajettua sisaan ja paikalliset parjaavat ilman hanta (1-2v) lahdemme pois.
    Sen jalkeen paikallliset ovat omavaraisia.
    Esimerkki on tietysti karjistetty koska kyse on jostain muusta kuin kaivonrakentamisesta mutta periaate on sama.
    Suomesta voisi vieda ammattikoulu-idean moneen maahan, varsinkin Egyptiin.
    Kuuntelimme useammasta suusta kuinka lapsia pakotetaan yota myota lukemaan jotta parjaavat kovassa kilpailussa mutta lapsilta ei kysyta mitaan tai heidan taipumuksistaan. Paljon parempi olisi jos perinteiset ammatit: sahko- ja putkimies nousisivat uudelleen kunniaan ja niihin saataisiin kunnon koulutus (talla hetkella ei mitaan koulutusta vaan periytyy isalta pojalle). Joku AC tyon asennukseen on kaynyt yliopistoa/teknista ja tekee meidan nakokulmastamme ammattia johon ei yliopistoa tarvita vaan kunnon ammattikoulutusta. Yliopisto-opiskelu ei sinansa tee autuaaksi. Sen jalkeen alkaa valtava kilpailu eika ole viela mitaan tai vahan osaamista mutta ei ammattitaitoa.
    Suomi, niin kuin koko maailma, tarvitsee ammattilaisia hoivaamaan, kuljettamaan, ruokkimaan...Toivon, ettei tarvita mitaan suurta katastrofia ihmisten heraamiseen. Jos emme arvosta niita jotka hoitavat karjaa, peltoja, ajavat tai hoivaavat, niin miten meidan kavisi jos he eivat hoitaisi toitaan? Ei notkuisi marketin hyllyt valtavasta valikoimasta makkaroita ja leikkeleita, leipaa eika ketaan sairaita hoidettaisi saati kuskattaisi ketaan mihinkaan.

    Minua kiinnostaa tuo sana 'peli'.
    Tarkoitat ilmeisesti klikkeja ja miten pelataan paatoksien saamiseksi? Vai jotain muuta?

    Nyt pitaa menna suihkuun ja aamiaiselle - tanaan on taas ranskan tunti! :)

    VastaaPoista
  18. BLOGitse: Aivan samoin ajattelen tuosta kehitysmaitten auttamisesta. Toisaalta miten estàà kolmannen maailman haluamasta mukavaa elàmàà, jota nykytiedonvàlitys heille nàyttàà ns hyvinvointimaista? Ihminen kun on inhimillinen! Miten saisi maailman vàhemmàn rahanhimoiseksi? Tààllà saapasmaassa onneksi vielà arvostetaan ns ammattitaitoa, ilipa se millà alalla hyvànsà. Ollaan ylpeità vaikkapa suvun viini- tai oliiviperinteestà. Vahinko, ettà nuoret kuitenkin usein haluavat valkokaulustòihin, ja huomaavat sitten, ettei kaikille niillà aloilla riitàkààn tòità. Tààllàkin alkaa olla yksinàisià vanhuksia ja sairaita, jotka tarvitsisivat apua, koska perinteinen sukuside on hòltynyt, eikà tààllà ole suomalaista vanhustenhoitosysteemià. Kunnioitan miehesi tyòtà suuresti. Kerro terveisià. Politiikan pelit olivat pienessà kotikaupungissani juuri tuota klikki- eli puoluepelià. Ensin katsottiin, mistà ryhmàstà idea tuli, sitten àànestettiin sen mukaan. Tai kuten naapurituolissa istunut kerran minulle totesi: Se on minun setàni tontti. Siksi àànestàn sen puolesta!!! Kun seuraa Suomen valtakunnan politiikkaa, joskus homma on niiiiiin làpinàkyvàà. Mukavia hetkià ranskanopiskelussa. Minulla alkaa kohta italian opiskelu telkkarin ruokaohjelmien parissa.

    VastaaPoista
  19. Mukavaa keskustelua teillä. Minäkään en niin kauheasti välitä politiikasta, mutta välillä on siihenkin osallistuttava kun ottaa jonkun jutut niin päähän. Minä kun tästä sivusta katselen esimerkiksi tuota Suomen maanviljelijöiden suhtautumista EU kiemuroihin niin alkaa sapettaa. Toivoisin että mekin voisimme ottaa kuten etelä-eurooppalaiset, ei niin pilkuntarkasti kaikkia asioita, ottaen huomiioon että me elämme täällä Pohjolassa. Emme pysty tekemään kuin alustavia viljelysuunnitelmia tiettyyn päivämäärään mennessä kun maa on vielä jäässä ja Etelässä on kaikki jo kylvetty. Kyllä edesmenneet isännät kääntyivät haudoissaan näille kotkotuksille. Tällä saadaan viljely loppumaan Suomesta ! No onneksi on vielä jokunen nuori , joka uskoo tulevaisuuteen. Työskennellessäni nuorten perheiden parissa olen samaa mieltä, että sosiaalipuolella on myös jotain mätää. Alkaa olla toinen sukupolvi, niin sanottu "työtävieroksuva", joka ottaa esimerkkiä vanhemmistaan ja käyttää röyhkeästi sosiaalisia palveluita.
    Kiitos Lissu, avaimenperäsi on nyt seuralaiseni kun otin sen käyttööni koivunoksaa koristamasta !
    Hauskaa Vappu-viikkoa toivoopi Reija

    VastaaPoista
  20. Reija: Olen oikein tyytyvàinen tàstà syntyneestà keskustelusta. Pappani oli yli 50 Kinnulan kunnanvaltuustossa ja hàn joutui mm hoitamaan sodan jàlkeen ns kòyhàinapua! Aitini on kertonut monia surullisia tarinoita. Nykyinen sosiaaliturva on ehkà sittenkin liian 'turvallista'. Sità kàytetààn paljon vààrin. Toisaalta esim monet niistà vanhuksista, jotka ovat elàneet sodan ja sen jàlkeisen puutteen, eivàt aina halua turvautua sossuun, koska se ei kuulu heidàn ajatusmaailmaansa. Aitiàni ei saisi sossun luukulle millààn! Omillaan pitàà tulla toimeen. Mukava, ettà avaimneperàni roikkuu mukanasi. EU-politiikka on osoittanut, kuinka suomalaiset ovat joskus todella tyhmàn kilttejà. Kysyin kerran Maltalla yhden hotellin omistajalta, miten EU on muuttanut hànen tyòtààn. Hàn totesi naurahtaen: Ei mitenkààn, koska en minà osaa lukea enkà kirjoittaa!!! Rattoisaa vappua sinnekin! Simaa on, ja voinpa ostaa proseccoakin. Pullaa leivon, en viitsi munkin paistoon ruveta tàssà helteessà.

    VastaaPoista
  21. Reija: Siis pappani oli yli 50 VUOTTA...

    VastaaPoista
  22. On sinun Pappasi kauan luotsannut kuntaa, sen varmasti tuntee jo silloin hyvin.
    Meillä monilla sodanjälkeen syntyneilläkin on vielä sellainen ajatus,että omillaan on toimeen tultava. Mutta vaikutteita on monenlaisia ja se kodin hyvä malli kun puuttuu monilta nuorilta nykyään, kuten eräs psykologi sanoi, että ei voi muuta odottaakaan kun on ollut patja lattialla ja kaljakori pöytänä.
    Kehitysavussa kannatan myös osaamisen viemistä ja varsinkin naisten opiskelun lisäämistä.
    Saapa nähdä millaisia minun munkeista tulee kun minulla todettiin helmikuussa keliakia ja joudun nyt tekemään gluteenittomia munkkeja. Onneksi ovat nämä blogit, niistä saa kokeneimmilta hienoja ohjeita.
    Näin ajatteleepi Reija

    VastaaPoista
  23. Reija: Pappani tosiaan tunsi Kinnulan - ja Kinnula hànet! Ihana pappa. Aika àkkià lapsista koulussa nàki, millaisen puun juurelle he olivat syntyneet. Vai keliakia. Rajoittaa paljon ruokiasi. Minulla on yksi ystàvà, joka on ammatiltaan leipuri ja kàrsii em oireista! Blogistania tosiaan korvaa monta ammattikirjaa. Onneksi ei vielà ns kaunokirjallisuutta.

    VastaaPoista