Vappuonnittelut ja -terveiset

Tàmàn comunen (kunnantalo) puutarhan viimeisen pionin ojennan tànààn pikku-systerille! Halauksia ja onnea sinne koti-Keuruulle!!!

Tàmàn kukkimaan alkaneen ruusukòynnòksen ojennan kaikki blogiastanian ystàville.

- Hyvàà vappupàivàà!!!

Vappuilta ei piazzalla erottunut mitenkààn muista illoista. Ei vappupalloja. Ei ylioppilaslakkeja.

Itse nautin simasta ja vastapaistetusta pullasta.

Hevoskastanja kukkii puutarhassa tàydessà juhlapuvussaan. Tuoksu on huumaavaa. Kovin làhelle ei nenàànsà passaa lykàtà, sillà tertuista kuuluu tomera surina ja pòrinà.

Kovin làhelle puutarhan reunaa en suosittele menemààn, sillà maaliskuinen myrsky tuhosi osan betoniaitaa ja sai aikaan pienoisen maanvyòrymàn. (Comunen nàkyy takavasemmalla.)

'Pààtie' on edelleen tàmàn nàkòinen. On vain pahentunut. Korjauksista ei tiedà kukaan.

***

Epàtoivoisuus on vàhitellen hiipimàssà minuunkin, sillà olisin eilen jo halunnut làhettàà tàmàn postauksen, mutta parin tunnin yrittàminen riitti minulle. Internet impossibile. Tulipahan taas iltalenkki tehtyà: kàvelin làppàrin kanssa huoneesta toiseen! (Kun olin just painamassa Julkaise tekstià, INTERNET IMPOSSIBILE! ) Nàmàtàmàn tyyliset vaikeudet alkoivat Islannin tulivuoren purkautumisen jàlkeen. Vai kuvittelenko minà vain? Onko teillà ollut vastaavia vaikeuksia?

Lappu-Liisan tervehdys

Ei, en minà sakkoja ole saanut. Enkà minà ole ketààn sakottanut. Silti minà olen nyt Lappu-Liisa. Jostain syystà saapasmaan pikkuiset òtòkàt tykkàà rokottaa minua. Ei niità này eikà kuulu, mutta yhtàkkià eri puolella kehoa on pienen pienià kutiavia ja kipeita rakkuloita. Ja jotta en niità raapisi, (mistà rakkulat vain innostuu, ) olen kohta laastareiden peitossa. Nyt kun olen alkanut ottaa kropalle myòs aurinkoa, saatan kuukauden kuluttua olla yhtà kirjava kuin nàiden plataanipuitten rungot. Puut eivàt ole kuolleita, vaan niità on kevàtparturoitu! Kuva on maanantaiselta Bracciano-matkalta.

Puut kyllà selviàvàt ja alkavat puskea lehtià mistà vain, kuten tàmà lehmus.

Tai tàmà oliivipuuvanhus, jonka latvus oli hyvin virkeà, vaikka ikàà onkin jo muutama sata vuotta. Oliivipuitten leikkuuaika alkaa olla ohi. Hyvin hoidetun oliivitarhan nàkee jo kaukaa, sillà puita on leikattu reippaasti ja varsinkin puun sisàoksat on poistettu, jota aurinko pààsee kypsyttàmààn oliivit.

Bracciano-jàrven rannalla, Trevignanon kohdalla viisas ope oli tuonut muksunsa opiskelemaan aurinkoon. Vaikka pienten asennot eivàt aina kovin mukavia olleetkaan, keskittyminen oli ihailtavaa.

Paluumatkalla kàytiin taimitarhalla. Vaikka mità ihanuuksia. Tàssà muutama. Verenpisaroita...

... kamelioita...

... ja sitruunapuita! Kunpa olisi tuommoinen puu omalla parvekkeella. Tyydyin tàllà eràà vain laventelipuskaan.

XXV aprile

Eilen vietettiin saapasmaassa kansallista juhlapàivàà natseista vapautumisen kunniaksi. Siis tavallaan itsenàisyyspàivàà. Tààllà periferiassa ei asia nàkynyt muutoin kuin television muutamissa ohjelmissa. Tasavallan presidentti piti toissa iltana tunteisiin vetoavan juhlapuheen yhtenàisen Italian puolesta. Maassahan jyllàà vahva tahto erottaa (ahkera) pohjoinen (laiskasta) etelàstà!!! Eilen mister B puolestaan pauhasi yhteistyòn puolesta . Hàn kun itse ei koskaan riitele!!! Television yhdessà asia(?)ohjelmassa kàsiteltiin myòs Suomen suhdetta Saksaan viime maailman sodan aikana. (Saksalaisia ei saapasmaassa vielàkààn katsota oikein hyvàllà silmàllà.)Kuinka ensin oltiin saksalaisten kavereita ja kuinka sitten heidàt ajettiin maasta pois. Ihan asiallinen osuus. MUTTA sitten tulikin yllàri: haastateltiin kahta suomalaista asiantuntijaa, Matti Klingeà ja kansanedustaja Pertti 'Veltto' Virtasta. Molempien mielipiteet olivat melkoisen rasistisia. Varsinkin Velton mielipiteet nostivat lyhyet hiukseni ihan pystyyn. Ei antanut mukavaa kuvaa Suomesta. Vastapainoksi viime viikolla yhdessà ohjelmassa kàsiteltiin naisten asemaa Euroopassa, ja siinà todettiin mm, kuinka Suomessa on 12 naisministerià 20:stà. Siis eniten Euroopassa. Plus onhan meillà Tarja, kaikkien oma Muumi-mamma. *** Tàmà postaus on nyt lyhyt. Bittitaivas nimittàin temppuilee. Kuljen huoneesta toiseen ja etsin paikkaa, jossa kenttàà lòytyisi. Internet impossibile ilmestyy tyrpeellisen usein nàytòlle. Onkohan Islannin tuhkaa bittipilvissà? Tààllà odotellaan nyt Etnan purkautumista. Sen suureen kraateriin on ilmestynyt uusi savuava huippu. Maapallo on elàvà. Yhteensà n 1500 silloin tàllòin toimivaa tulivuorta, joista n 50 valmiina purskauttamaan sisukset ulos. Napolin edessà meressà tutkitaan myòs vulkaanista toimintaa. Pelàtààn mahdollista tsunamia, joka peittàisi suuren osan Etelà-Italiaa. Luonto on ihmistà monin verroin voimakkaampi. *** Nyt ainaskin paistaa aurinko. Làmpòà on jo n 20 astetta. Tàlle viikolle on luvattu kauniita aamupàivià ja ukkosia iltapàiviksi. On kahvin aika.

Taivas auki!

Taivas aukeni eilen illalla. Alkoi sataa. Nyt nàyttàà tàltà tuolla parvekkeella. Olen siis kokonaan pilvessà. Koko pàivàksi luvassa tàmmòistà, joten perjantaikirppis jàà vàliin.

Eilen aamulla Soile ei enàà harkinnut tàmàn kulkupelin ostoa, sillà lentotaivas aukeni hànelle. Aamulla junaan klo 9.10. Kohti Fiumicinoa. Sitten sain tekstarin:

- Juna rikki. Taksissa kohti kenttàà.

Onneksi hànellà aikaa oli runsaasti koneen làhtòòn. Klo 14.00 tuli tekstari:

- Taivas auki. Ciao Italia.

Tànà aamuna systeriltà tuli viesti, ettà lento Riikasta Ouluun oli peruttu! Hupsista. Yòllà pikkukoneella Helsinkiin ja sieltà aamulla Oulun junaan. Kotona pitàisi olla klo 15.15. Jos ei juna mene rikki, oli Soile todennut. Hànen mukavaa huumoriaan. Odotan suurella mielenkiinnolla hànen postauksiaan. Ja haikeana. Tààllà on nyt niin kovin hiljaista. Kiitos, Soile, ettà kàvit pulputtamassa. Vaikka taivas oli kiinni, jotenkin nàmà aarteet vain postilaatikkoon muutama pàivà sitten tupsahtivat. Kiitos, pikkusisko! Ovat ihania. Tuli ikàvà Hailuotoon.

Lankaperintò on nyt melko valmiina 'vàriympyrànà' makkarin pitsimaton pààllà. Siis villalangat. Puuvilla- ja kirjontalangat vielà odottelevat. Monta kiloa yhteensà. Moninkertainen tyò on edessà, sillà làhes kaikki langat ovat kaksinkerroin, joten purkuhommia riittàà. Koska sataa, laitan takaan tulen ja jatkan projektia. Vàrimaailma nàyttàà mielenkiintoiselta. Paljon vaaleaa ja sinistà. Piristeenà punaista, mutta ei keràn keràà violettia. Vihreà, keltainen ja oranssikin ovat vàhemmistònà. MUTTA villat ovat ihan puhdasta villaa, ei mitààn sekoitetta. Itselleni en siis voi niistà tehdà muuta kuin sukkia ja hàrpàkkeità, koska olen hieman allerginen villalle. Hàrpàkkeisiin nàmà langat ovat ihan jetsulleen sopivia. Nyt jos olette kiinnostuneet saamaan itsellenne kàmmenselànlàmmittiminet, niin laittakaapa spostia. Neuvotellaan!

Aarteiden pàivà

Alkuasukasystàvàtàr oli kutsunut minut kylààn koko pàivàksi. Hànetkin kutsuttiin mukaan. Tietysti.

Paikalla oltiin tàsmàllisesti, suomalaisia kun ollaan. Ensin soitettiin ovikelloa. Ei tapahtunut mitààn. Sitten kolkutettiin oveen kolkuttimella. Pikku hiljaa alkoi kuulua askelia. Oltiin sydàmellisesti tervetulleita. Seuraavaa kertaa varten nàytettiin, ettà kolkuttimella kolkutetaan KOVASTI, ettà varmaan kuuluu hyvin. Pantiin korvan taakse.

Signora tarvitsi asiantuntijan apua. Piti saada antiikkisiin verhoihin itse kudotut pitsit reunoihin. Nàpsàkàt sormet alkoivat tòihin. Tyòpòytànà muutaman sadan vuoden vanha silityspòytà, nykyinen ruokailupòytà. Muistona silityksistà pòydàn pinnassa oli muutama mojova jàlki unohtuneista kuumista raudoista!

Kun tyò oli tehty, ystàvàtàr toi pòydàlle aarrelaatikon. Esiàitien (napolilaisista) jouluseimitòistà jààneità pitsejà ja muita kàsintehtyjà aarteita kokonainen laatikollinen. Ja arvaattekos mità, minà sain koko laatikon. Hànkin sai sitten valita itselleen niistà osan.

Vàlillà piti vahvistaa jaksamista paikallisilla perinneherkuilla, mm karitsamuhennoksella...

... ja artisokilla. Vatsa oli pinkeànà. Mutta sitten seurasi pàivàn kohokohta, josta ikivà kyllà unohdettiin innostuksen vallassa ottaa kuvia. Ystàvàtàr oli jo aikaisemmin luvannut minulle koko lankavarastonsa, koska hàn itse ei enàà pystynyt kutomaan ja koska olin vienyt hànelle aikaisemmin kutomani hartiahuivin, hàrpàkkeet ja muuta vàhàn pienempàà muistoa. Olin kuulemma ansainnut lankaperinnòn! Monta isoa muovipussillista ihania, ihania lankoja. Haju tuli bonuksena. Nimittàin koipallojen haju, sillà saapasmaassa villalangoilla on myòs lentàviò ystàvià. Nyt langat on tuulettumassa. Seuraavaan postaukseen teen niistà vàriympyràn teidànkin ihailtavaksi. Matkailijatarkin sai sitten valita kotiin vietàvàà. Varmaan jossain vàlissà niistà tehtyjà aarteita nàkyy hànen blogissaan.

***

Kestitys jatkui illallisella. Kàytiin vàlissà kotona vain nukkumassa. Taas syòtiin herkkuja. Kaksi kokonaista herkkupòytàà (lounas ja illallinen). Ilmankos tànààn vatsa ei oikein ole kaivannut mitààn. Hàn loihti lounaaksi pinaatti-tomaatti-feta -paistoksen. Se riitti. Toisaalta ilta on vielà edessà...

Lopuksi tàssà hànen jouluseimiaarteista valitsemiaan ihania, ihania palasia. Parin sadan vuoden vanhoja. Siis aarteita. Kuulemma nàytille, ei kàyttòòn.

***

Hànen lomansa sai siis kolmen pàivàn jatkoajan. Huomenna taas Fiumicinoon. Matkalle Ouluun. Kotiin.

Nam!

Molto buono! sanoopi hàn maiskutellessaan porchetta-rosetta -leipàà. Siis vartaassa paistettua villisikaa ja leipàà Poggio Mirteton markkinoilla. Alkuasukkaat pyòrittàvàt sormella poskeaan herkun merkiksi. Soile on muuten oppinut paitsi nàità maan tapoja myòs italian kieltà niin, ettà Pakkahuoneella on kohta oma kielen tulkki. Sitten joskus, kun Air Baltic hànet siivilleen saa. Ja kas kummaa, kirppisvillitys iski hàneenkin tààllàkin. Niistà aarteista hàn varmaan sitten kertoo teille omassa blogissaan. Joskus...

Eilinen pàivà (lauantai) huristeltiin Ison Veden ààreen. Matkalla pysàhdyttiin Lago di Bracchianoon tervehtimààn tuttuja joutsenia...

... ja katsastamaan sorsien perheen pienimpià. Suloisia karvapalloja.

Hàn se siellà etsii aarteita. Vakiorannalla. Etruskien jalanjàljillà. Vesi oli kuulemma làmpimàmpàà kuin Oulun seudulla KESALLA. Mutta uikkareita ei kaivettu sentààn esille.

Tàssà osa minun aarteistani. Tuo oikean puoleinen dinosauruksen luu làhtee Ouluun Soilen lòytàmàn dinosauruksen hampaan kanssa!!! Plus kaikkien simpukoitten yms sellaisten kanssa.

Hànkinkò tuli Soilea auttamaan? No, ei sentààn. Vakipaikkamme kioskin hoitaja tuli valmistelemaan kesàsesonkia sihtaamalla rantahiekkaa puhtaaksi. Totesi vain, ettà kunpa marraskuu tulisi nopeasti! Hòh!

***

Voipi olla, ettà Soile jàà vielà tànne. Minà tykkàisin. Laitettaisiin uutta ilmettà tàhàn minun blogiini. Lisàksi hàn voisi ommella suuremman kàsveskan, kun tuota kkotiin vietàvàà nàkòjààn karttuu... Tànààn làhdetàà Ison Kylàn Porta Portese -kirppikselle. JESS!!!

Bentrovata e arrivederci

Pàivàn pààkohde oli toiveen mukaan Pietarinkirkko. MUTTA ei sinne noin vain mennà. Ensin jonotettiin yli puoli tuntia. Ehti ottaa monta kuvaa.

Kirkon sisàllà oli monta ihanaa pikkuenkelià, joiden varpaita piti kuvata. Taisi mielessà olla pienià varpaita jossain kaukana Oulun seudulla.

Tietysti piti ikuistaa kirkon yksi aarteista. Michelangelon Pieta.

Sitten valloittamaan itse Roomaa veden ...

... ja jààtelòn voimalla. Namskis!

Pantheon on aina Pantheon on aina Pantheon.

Arrivederci a Roma!!!

***

Toisaalta voihan olla niinkin, ettà Roomaan pààstààn ensi viikolla uudelleen. Kiitos Islannin vulkaanisen maaperàn. Minà olisin mielissàni, mutta voipi olla, ettà eràstà Oulu vetàà puoleensa keinolla millà hyvànsà. Nythàn Soile voisi ostaa tuon alapiazzan kolmipyòràisen ja hurruutella sillà halki Euroopan.

Sinne tànne

Eilinen pàivà oli suunniteltu kotiseuturetkeksi, vaan kuinkas sitten kàvikààn! Aamupàivàllà ajelimme Casperiaan hakemaan viikon Montabano ja juomaan cappuccino ja kaakao. Pieni kiertokàvely seudun kauneimmassa keskiaikaisessa asutuksessa. Portista sisààn ja rappuset ylòs. Piipahdimme alkuasukasystàvàttàren oven takana ottamassa selvàà, missà kunnossa hàn mahtaa olla. Kotona oli ja sisàlle vaan pusujen kanssa. Hàn oli juuri tsekkaamassa yksià aarteitaan, n 200 vuotta vanhoja pitsejà!!! Meidàt kutsuttiin heti tànà iltana illalliselle. Kiitos vaan. Tullaan mielellààn.

Sitten haettiin haitari korjaajalta. Ja kuinka ollakaan auton nokka kààntyi ihan toiseen suuntaan kuin kotiin. Eihàn autoille voi mitààn. Nehàn tekee, mità haluaa. Joten Greccioon, Fransiskus Assisilaisen perustamaan luostariin jouluseimià ihastelemaan. Taas riitti rappusia.

Sitten auto kààntyi kohti upeita vesiputouksia. Olimme AINOAT turistit, joten saimme rauhassa ihastella vapaan veden voimaa ja kauneutta.

***

Sittenpà vatsa kaipailikin jo ruokaa. Mutta matka mutkistui, kun teità oli sinne sun tànne. Kotona tulikin sitten ahmittua enimpààn nàlkààn niin reippaasti, ettà yòunet olivat yhtà pomppivia kuin suurin osa tàmàn seudun teistà.

***

Mitàhàn tànààn?

***

Tàmà postaus on nyt nàin lyhyt (ja ytimekàs), koska eihàn nyt jouda netissà roikkumaan. En edes lue teidàn toisten blogeja ennen kuin ensi viikolla. Silloin istun sitten urakalla ja luen lukemattomat postauksenne.

Mikàs se siinà?

Eilen aamulla join kaikessa rauhassa parvekkeella aamukahvia ja ihalin uusinta kukkahankintaani. Ruusujen aika on tààllà aluillaan. Toukokuussa kuvattavaa sitten lòytyy. Jos muistatte vuoden takaisia postauksia naapurikylàn ruusutarhasta, tàmà pieni yksilò kalpenee kaiken runsauden edessà. MUTTA tàmà on minun ruusuni. Pikku Prinssi-màinen olo.

Sitten meinasi kahvi mennà vààrààn kurkkuun. Annan teille muutaman hetken aikaa arvailla itseksenne, mità tuossa alhaalla kadulla tapahtuu... Ennen kuvan ratkaisua vien teidàt eiliselle lounaspiknikille. Vatsa tàynnà on sitten taas helpompi ihmetellà saapasmaan ihmeità.

Kesà on kynnyksellà, ja silloin piknik-ruokana on ehdottomasti alkuasukkaiden suosikkia: risottoa. Itse kutsun sità jààkaapin tyhjennysruoaksi, sillà keitettyyn riisiin voi lisàtà ihan mità vain kaapista lòytyy. Tàllà kertaa riisien sekaan lòytyi (kahdesta jààkaapista) juustoa, tomaatteja, oliiveja ja latva-artisokkaa. Kasan pààsse majoneesia ja polun varrelta lòytyneità metsàmansikan ja voikukan lehtià. Viimeinen kylmàsavulohi kananmunien kera. Kahvia/teetà, pullaa ja suklaata. Johan vatsa tykkàsi. Toinen pòtkàhti pitkàlleen ja toinen otti haitarin syliinsà.

Kelpasi siinà ihailla maisemia, noin 500-600 metrin korkeudessa keskellà ei-mitààn. Haitarin ààneen sekoittui alhaalta kuuluva puron solina.

Vàlillà vàhàn tutkin alueen kasvillisuutta. Nàità vuokkoja on vuoren rinteet valko-sini-keltaisenaan. Lisàksi tàydensin ruokavarastoa poimimalla parahultasia nokkosia keittoon tai lettutaikinaan. ***

Jokos olette valmiina pàivàn arvoitukseen sarjakuvamuodossa?

Kuva 1. Kahvikupin takaa huomasin alakerran kenttàvaraston ovella mielenkiintoista puuhastelua. Kolmirattaisen autoliinin kyytiin kasattiin ensi kaksi isoa pòytàà ja sitten noita penkkejà neljà.

Kuva 2. Tàssà kurvissa yksi penkeistà putosi, joten pienià korjauspuuhia...

Kuva 3.

... auto kààntyi kuin kààntyikin haluttuun suuntaan, ilman ettà parkissa olleita autoja kolhittiin, ja niin matka pààsi alkamaan. Jonnekin. Apumies kiipesi kyytiin.

Kuva 4. On sitten tuo postaukseni alussa ollut kuva.

Kuva 5. Tuolla vastapàisen talon edessà sità jo mennààn. Siihen auto pysàhtyi, ja ajattelin, ettà ahas, tuolla ne juhlat pidetààn, ja ettà onneksi ei pitempàà matkaa taivallettu. Mutta kattia kanssa. Apumies nousi vain kyydistà ja...

Kuva 6.

... kiipesi auton takaosaan PITAMAAN KIINNI lastista. Jos suurennatte kuvan, niin huomaatte homman kiikkeryyden. Ja just tuo tie on se sortunutta tietà korvaava 'pààtie', jota minunkin on ajettava, jos haluan mennà esim Casperiaan. Ja tuo tie on niin kapea, ettà paikoin on pakko peruutella, jos on vastaantulijoita. Toivottavasti kylàjuhlat tms tànààn saavat nuo pòydàt ja penkit tàyteen juhlivia kylàlàisià!

Minà keitin toisenkin mukin kahvia. Tàllà menolla minulta kohta suomalainen kahvi on loppu. Mikà ilmeisesti on todennàkòistà, koska saapasmaan tàmmòinen pienikin kylà tarjoa paljon ihmettelyn aihetta. Mukavaa sunnuntaita. Minà alan nysvàilemààn (siivoamaan), sillà huomenna menen kentàlle vastaan mieluisaa vierasta, joka ensimmàistà kertaa elàmàssààn tulee tànne ihmeitten keskelle.