lauantai 19. joulukuuta 2009

Arvontaa ja jàttiseimi

Neljà vuotta sitten juhlin elàkkeelle pààsyà Venezuelassa, pikkusiskoni ja miehensà luona. Todellinen irtiriuhtaisu. Ei koulun joulukiireità, eikà omiakaan. Matkasta kerron sitten vuoden kuluttua enemmàn, sillà ajattelin aloittaa 1.11.2010 Elàkelàisen historiallisen katsauksen. Tosin vain viiden vuoden historiallinen aikajànne minun elàmàssàni, mutta sekin jo historiaa - taakse jàànyttà elàmàà. Lupasin kuitenkin edellisessà postauksessa olleen Caracasista ostamani miniseimen kaveriksi kuvia Caracasin jàttiseimestà. Tai siis yhdestà niistà. Siità, joka oli Altamiran kaupunginosan torilla. Seimen hahmot oli veistetty puusta ja maalattu tropiikin vàreillà. Kooltaan ne olivat aivan ihmisen kokoisia, mità nàistà valokuvista otetuissa kuvista ei oikein pysty hahmottamaan. (Kuvat ovat kyllà tallennettuina - jossain, jossain????, joten nyt on tyytyminen valokuva-kuvaan.) Tàmà kuva on otettu ennen jouluaattoa. Jeesus -lapsi ei ole vielà syntynyt. Mutta jo jouluyònà seimeen ilmestyi itse joulun tàhti keskelle joulutàhtià.
Loppiaisena ilmestyivàt sitten Idàn viisaat miehet lahjoineen.
Seimen ààren tapahtumia oli todistamassa mm paikallisia luomakunnan kaunistuksia.
Kun sitten kààntyi katsomaan torin toiseen pààhàn, siellà oli Coca Colan sponsoroima suuri joulukuusi. Yhtiòhàn (ainakin silloin) oli Caracasin mestarikoripallojoukkueen pààrahoittaja. Sinàllààn erikoista, sillà maan silloinen (ja nykyinen) Hugo -pomo ei ollut/ei ole/ei kait tule koskaan olemaan amerikkalaisten fani. Mutta taitaa raha puhua.
Aurinko porotti. T-pata -keli. Illalla ilma kuin linnun maitoa. Ensimmàinen ei-suomalainen joulukuu. Missà vietin itse joulunpyhàt, se on sitten arvailujen varassa. Mitàs luulisitte?
***
Toinen tàmàn postauksen arvailu onkin sitten maallinen: Olen tàssà keskustellut itseni kanssa, mità toivoa pukilta lahjaksi. Siis mità Lissu hankkii Lissulle lahjaksi? On kolme varteenotettavaa vaihtoehtoa: 1. telkkari (minullahan ei tààllà semmoista vekotinta ole ollut moneen, moneen vuoteen) 2. uusi puhelin ja 3. ilmankostutin (meinaa nààs vanhan iho rypistyà ihan rusinaksi. Vain yksi toive on yhteistuumin (Lissu-Lissu) luvattu toteuttaa.
Kaikki, jotka jàttàvàt kommenttinsà nàihin kahteen asiaan, ovat mukana arvonnassa. Palkinnoista vielà neuvottelen Lissun kanssa. Aikaa arvailuun on joulunpyhien yli.

28 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. perskeles kun kirjottaa tiettyjä sanoja niin väärin että huh huh. piti siis sanomani että tuo kuusi (kahdella u-kirjaimella tällä kertaa) on aikas....

    ja mitä lahjoihin tulee kallistuisin jonkun superhyperkännykän puoleen. eikös niilläkin kohta voi kattoa tellua?

    VastaaPoista
  3. voi etta ku mua naurattaa - sun sanat! oli pakko tulla tanne nauramaan...aaaaah, helpotti! :)
    Toi joulukuusi on kylla huippu!
    Jaa etta lahjaa Lissulle...
    Ei voi ehdottaa ennen kuin tietaa,
    toimiiko nykyinen puhelin? miksi uusi puhelin olisi Lissulle kiva lahja?
    Palaan asiaan kun saan noihin vastaukset! :)

    VastaaPoista
  4. Soile: Olet takkusti humannut, kuinka palon minule tuullee kiroitusvireità! Kuusi oli tosiaankin aika ku(u)simainen. Sorry!

    BLOGitse: Nauru pidentàà ikàà. Jos siis en hanki ilmankostutinta, ja minàkin vaan nauraa hykertelen, niin sittenhàn minà muutun vanhaksi rusinaksi! Minulla on kaksi puhelinta: toisessa Suomen ja toisessa Italian sim-kortit. Toisen, siis jomman kumman, akku vetelee nyt viimeisiààn, eli mità tehdà???

    VastaaPoista
  5. Vaikea valinta, oli ilmankostutin ja meni, ei huomaa eroa. Puhelimet tulee ja menee, sama juttu. Mutta TV, ilman sitä en edes ota hotellihuonetta. Että sellainen friikki.
    Toivottavasti löydät oikean ratkaisun.

    VastaaPoista
  6. Ilmankostuttimeksi kelpaa suihkupullo. Siita vaan rujautat kasvoille suihkeen kun liikaa rusinoittaa.
    Eli hanki uusi puhelin. Kumman simmin laitat uuteen - sen tiedat vain sina! :)
    Paitsi jos haluat liimautua tietokoneen sijasta tv-ruutuun niin telkkari.
    Mutta kylla netti avaa paljon mielenkiintoisemman maailman kuin tv...paitsi jos tilaa sata kanavaa satelliitin kautta...YLE Teemasta tykkasin kovasti kylla...

    VastaaPoista
  7. Täälläkin noita seimiä näkee joka puolella. Ja keskustassa olisi tänä vuonna kuulemma maailman suurin joulukuusi... luistelemaankin pääsisi, kun pormestari on innostunut luomaan keskustorille oman joulumaansa. Mutta kun tietää, että puoli kaupunkia on siellä, ei jaksa lähteä jonottamaan.

    Lahjasta sanoisin, että telkkari. Ainakin, jos siellä teilläpäin näytetään hyviä ohjelmia tai saat kaapeli-tv:n... Meillä oli lapsuudenkodissa joskus ilmankostutin, mutta se hävitettiin, ei kai ollut kovin hyvä. ja puhelin on sellainen hyötytavara, jonka voi tarpeen vaatiessa hyvällä omatunnolla hankkia muutenkin.

    VastaaPoista
  8. Taisitpa vaeltaa siellä Venezuelassa joulusi vuorilla. Olenko oikeassa? ;)

    Itselle ostettu lahja on aina sopiva, on se sitten mikä tahansa. Lahjavalinnoissa en osaa neuvoa kuin itseäni.

    VastaaPoista
  9. Ah Caracas....Minäkin olen tuolla Altamiran joulutorilla ollut,mutten samanaikaan vaan vuotta aiemmin sillä joulu 05 oltiin Miamin puolella ja palattiin tammikuussa.MIssäköhän vietin joulun...Ehkä Meridan alueella,siellähän niitä vuoria,Andeja piisaa...
    Ottaisin kännykän, telkkaria ei minullakaan ole kun se varastettiin ja netti käy ihan telkkarista, TV-kaistakin on nyt niin näen Suomen tv-ohjelmat:-)

    VastaaPoista
  10. Siis tarkoitin kysyä missä sinä vietit sen joulun....

    VastaaPoista
  11. Vietit joulun autoilla saarella? Lissu, nuo kaikki voi laskea "välttämättömiksi tarvekaluiksi", joten osta ne kaikki!

    VastaaPoista
  12. Sano sille Lissulle, että puhelimen puoleen kääntyisin minä. Kuitenkin hän vaihtaa kohta maata ja jäisi tv yksinään kotiin ja ilmankosteuskin on siellä toisessa varmaan enemmän kohillaan.

    VastaaPoista
  13. Suihkupullo kuulostaa ekologiselta vaihtoehdolta ilmankostuttajalle, toimivia puhelimia saa jo ihan pikkurahalla eli sen voi hankkia ilman muuta. Televisio kuulostaa ihan hyvalta. Haittavaikutuksia (liikakatselua) voi rajoittaa silla kaukosaatimen punaisella napilla.

    VastaaPoista
  14. Telle: Ai telkkariko? Eikò tuo radio riittàisi seuraa pitàmààn?

    BLOGitse: Mitens sen suihkupullohomma yòllà. Heràtys kello soimaan takaisin vàlein - suihkaus - ja naama siliàisi. Viime yònà ei muuten olis tarvinnut heràtyskelloa, sillà heràttàmisen ja valvottamisen hoiti naapurin nuori pari vieraineen klo 03.00 - 05.30? Nyt on naama entistàkin rutumassa! Yle-Teema olisi hyvà, jos yhteys olisi vauhdikkaampi. Nyt ohjelmia voi katsoa 5-6 s, tauko, 5-6 s, tauko ... Ehtii siinà ajatuksensa laittaa ohjelman taajuudelle.

    ColibriDreams: Mukava saada ihan uusia kommentoijia mukaan. Ja ettà ihan Mexico Citystà asti. Minkàs ikàinen se teidàn pormestarinne on, kun noin ihanaa ajanvietettà kaupunkilaisille jàrkkàà. Tuskin itse kàvelykepin kanssa sentààn olisi luistelemassa. Suomen telkun ohjelmat ovat iahn ok joillekin, joillekin ei.

    Ruiskaunokki: Hyvà ettà hoksasit tuon eka kysymyksen. Ajattelin jo, ettà mitenkàhàn minà sen oikein esitin.

    Pikkusisko: Autio saari??? Aaahhhh!!! Kelpais muuten tànààn. Enkà kyllà ottais noita naapureita sinne 'naapureiksi'. Himskutti, ettà panivat viime yònà hulinaksi, eivàtkà pyytàneet meità naapureita mukaan. Ai vàlttàmàttòmià tarvekaluja kaikki!!

    Satu.p: Mutta jos jàttàis tànne telkun auki, ettei se olis yksinàinen. Ilmankosteuden kohdalla osut napakymppiin. Ai jai, kun on vaikeaa. Tàytyy vaikeudet itse kehitellà, kun niità ei muuten ole!

    VastaaPoista
  15. Elena: Entàs jos laittais vesiastioita sinne tànne, vaikka pattereille. Jos vieraat kyselis, niin selittàis, ettà kun katto vuotaa! Talvella??? Nàillà pakkasilla???
    Mutta kyllàhàn sinà tiedàt minun tekniset avunu: voisin vahingossa painaa nappia, josta telkku jàà iki ajoiksi pààlle.

    VastaaPoista
  16. Vautsi! Olethan aikamoinen maailmanmatkaaja. Rupesin innolla odottelemaan Venezuelan juttuasi.
    Niistä joululahjoista - jos kerran yksi valinta olisi telkkari, niin sen hinnalla saisit vissiinkin ilmankostuttajan ja kännykän, siis valitse kaksi!

    VastaaPoista
  17. Vietitkö joulun rannalla ?
    Osta televisio, sieltä tulee joskus mukavia luoto-ohjelmia ja elokuviakin. Vai onko talossasi kaapeli ? Teemalla nimittäin on melko katsottavia juttuja.
    -seija-

    VastaaPoista
  18. Aimarii: Ensimmàinen elàkelàisvuosi oli tosiaankin oikein reissuvuosi. Elena laski, ettà olin kiitànyt làpi Fiumicinon kentàn kahdeksan kertaa vuoden sisàllà!!! Siis ensimmàiset elàkelàisrahat menivàt taivaan tuuliin! Venezuela oli todellinen KOKEMUS! Siità riittàà muistelemista. Jànnà suositus tuo Osta yhden hinnalla kaksi!! Ihan kuin ainaskin mainosmiesten huulilta!

    Seija-systeri: Rannalla bikiineissàkò??? MIN°Kç???? Tàssà talossa ei ole kaapelia, ikàvà kyllà. Kuulema aikoinaan kun oli asia taloyhtiòn hallituksessa, ei kukaan ollut asiasta kiinnostunut. Hommasta ei kysytty asukkailta mitààn, tietenkààn ei. Voiskos homman hoitaa niin, ettà erààt (???) nauhottais mulle ohjelmià, joita sitten tuijottaa, sillà nauhuri minulla on. Mutta ei sekààn kait toimisi, kun ei oo sità telkkaria.

    VastaaPoista
  19. se ilmankostutin kuulostaisi hyvältä... hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta :)

    VastaaPoista
  20. Höh ma tein jotai ihmeellistä mun edelliselle kommentille... jonka sisältö oli että tiistaina vaikka sopisi piipahtaa Satumaassa kera menninkäisten - laitetaan viestejä :):):)

    VastaaPoista
  21. Minä veikkaan, ettet ole niin riippuvainen telkkarista kun tähänki saakka olet pärjännyt. Ja näkeehän niitä jotain ohjelmia jo netinkin kautta...
    Veikkaisin, että kaipailet eniten sitä kosteutta ilmaan, vaikka luulen ettei sinusta silti ilman sitäkään rusinaa saa ;)
    Oikein leppoisaa ja mukavaa joulunaikaa kaikista pohdinnoistakin huolimatta :)

    VastaaPoista
  22. Mintsu: Ilmankostutin, hmmmm! Mukavaa, ettà kommentoit ja ihanan 'lapsellista' joulunaikaa sinne Kuusamoon ja paljon tildailua ensi vuonnakin.

    Maahiska: Oletkos sinàkin tekniikan ihmeihminen? Satumaa -viestià sulle epostissa.

    Pàivi: Telkku on minulle vaarallinen vekotin: jos se seisoo làhellà, niin se on auki, tulipa sieltà vaikka lumisadetta! Netin kautta katsomisesta olenkin jo tuolla ylemmàssà kommentissa maininnut. Tyrpeellisen katkonaista. Voi kun tuo rusina -viesti nostatti itsetuntoa. Silti rasvaa talvisin Suomessa kuluu... Kiitos, ettà kommentoit. Oikein kotoisaa joulua uudessa kodissa!

    VastaaPoista
  23. Ihon kuivumiseen suosittelen karitevoita, etenkin saunan päälle se imeytyy ihoon ihanasti ja ainakin tämän korppuihon se saa parempaan kuntoon. Televisio taas saattaa riistää aikaa tuiki tärkeältä netissä roikkumiselta, mieluummin, itsekkäänä, luen kertomiasi kuin menetän sinut televisiolle ;)

    VastaaPoista
  24. Satu: Manteliòljyllà olen jalkojani hoidellut. Tuo karitevoi kuulostaa mielenkiintoiselta. Minàkin olen blogin kannalla. Oikein mielenkiintoisia ihmisià, siellà sun tààllà. Oikeaa vuorovaikutusta, mità tellun kautta ei synny.

    VastaaPoista
  25. Ostat puhelimen, johon saat kaksi sim-korttia. Et tarvitse kuin yhden puhelimen...tosin nyt jain miettimaan nainko unta sellaisesta velotuksesta vai onko niita ihan oikeasti olemassa???
    Kannattaisi varmaan nukkuakin yolla :).

    VastaaPoista
  26. Pikkujutut: Ai, onkos semmoisiakin puhelimia? Kysymàllàhàn se selviàà. Valvottaakos myrsyt, vai joulupukin odottelu, vai àidin joulukiireet...???

    VastaaPoista
  27. Aika vetävä vastakkainasettelu tuossa seimi coca-cola-kuusi akselilla, mutta komiat on tietäjät.

    Öö, Venezuela on minulle täydellisen vieras ja tuntematon, joten veikkaan,että vaihdoit pyhien ajaksi johonkin naapurivaltioon.

    Pikkujuttujen mainitsema dual-sim-puhelin voisi olla se järkiperäisin ratkaisu, mutta ehkä Lissu saikin lahjaksi mukavan kirjan ja kaunista lankaa. Joka tapauksessa oikein mukavaa ja leppoisaa joulunpyhien jatkoa.

    VastaaPoista
  28. Merruli: Vastakkainasettelua nàkee siellà sun tààllà. Suomessakin seimiasetelmat ja joulupukki lahjoineen ovat ihan sulassa sovussa. Venezuela on SUURI ja monivivahteinen maa. Aika làhelle osut tuossa lahja-asiassa. Kohta paljastan.

    VastaaPoista