lauantai 26. syyskuuta 2009

Ruusu Keuruulle

Vein itseni ulos syömään. Suunnaksi tämä maamerkki: Kamana (www.keuruu.fi/matkailu/Kamana). Keuruun aseman toispuolell.
Alueella oli huisketta ja hyörinää. Keuruun syysmarkkinat.
Olisin niin mielelläni syönyt loimulohta, mutta sitä myytiin vain mukaan otettavaksi. Minä halusin istua alas ja syödä 'ulkona' jotain. Onneksi loimulohen naapurina oli muikkukoju. Muikun ja lohen tuoksut sekoittuvat mukavasti. Sitä paitsi muikut olivat tosi hyviä.
Jälkkäriä menin nauttimaan 4 h -kerhon kojulle. Vatsa oli oikein tyytyväinen.
Lisäksi korvat nauttivat Keuruun Pelimannien jalkoihin käyvästä musiikista.
Keuruun vanha pappila on remontoitu pieteetillä (Lisää googlaten Vanha Keuruu). Tulos loistava ajankuva, jota jokainen voi ihailla loistavan ruoan tai kahvin lomassa.
Pappilan huoneet on entisöity kuvaamaan eri kausina asuneiden kirkonmiesten kotioloja. Tämä huone on vintiltä.
Ja kukas siellä vintillä lepuutteli kirjallisten tuokioiden välillä jalkojaan. Keuruun oma kirjailija Hannele Huovi. (Tähän olisin laittanut Hannelen nettisivut, mutta tästä läppäristä en löydä sitä aaltoviiva -merkkiä. Googlaten Hannele kyllä löytyy.) Ystävä jo vuosien takaa. Tomeran ja jo kouluaikana sanavalmiin Kanervan äiti. Kanerva kulkee nyt aikuisena äitinsä jalanjälkiä.
Pappilan alakerrassa on monta kaunista yksityiskohtaa. Tämän ruusun haluan ojentaa koko Keuruulle. Huomenna illalla meidät erottaa toisistamme n 3000 km. Tavataan joulun maissa. Lupaan.

15 kommenttia:

  1. Minulla on Keuruu käymättä. Piipahdin toivottamaan hyvää matkaa. Talvi kait tekee tuloaan, kun viimeisetkin muuttolintuset palailevat sieninensä ja marjoinensa etelän lämpöön.. :)

    VastaaPoista
  2. Outi: Keuruu on kyllä käymisen arvoinen. Kesällä. Tulet(te)han ensi kesänä. Opas on tarjolla. Kiitos matkatoivotuksesta. Menen tapaamaan pääskysiä, sillä niitä en tänä kesänä Keuruulla nähnyt kuin KAKSI yksilöä. Marjoja ja sieniä tulee pakaasiin hieman vajaa 10 kiloa. Kun itse laukkukin painaa 5 kg, loput 5 kiloa sisältää himpan verran vaatetta yms, vähän puuroutuvaa riisiä (karlanpiirakoita varten)ja mannasuurimoita (lappapuuroa varten). Ja paljon Puroa. Käsipakaasissa on lisää lankaa ja mummon (äitini) leipoma ruisleipä. Kyllä näillä eväillä vähän aikaa Keuruu pysyy mielessä.

    VastaaPoista
  3. Outi: Siis karjalanpiirakoita, ei karlanpiirakoita. Mitähän ne mahtaa olla?

    VastaaPoista
  4. Täytyy tuo Keuruu joku päivä minunkin kokea. Turvallista matkaa ja terveisiä pääskysille, jospa tapaisit meidän kesäpaikkamme venevajan pääskysetkin siellä!

    VastaaPoista
  5. (En ymmärrä, miksi minulle kommentointi blogiisi on niin vaikeaa. Lukuisat kerrat yritän lähettää viestejä, vaan ne eivät lähde mihinkään. :( - Uusi yritys taas, kun ei voi kommenttia edes kopioida.)

    Hyvää matkaa muuttolinnulle! Mieluusti lähtisin lintujen mukana minäkin, vaan tänne tänne jäädä täytyy. – Toiveissa on kuitenkin päästä kevättä vastaan maalis-huhtikuussa Portugaliin, joten eiköhän tässä jotenkin jaksa sitä odottaa.

    Monenlaisia kivoja juttuja olet Suomen kesäsi aikana keräillyt, ja jakanut niitä virtuaalisesti meille muillekin. Lämmin kiitos niistä! :) - Mielenkiinnolla seurailemme jatkossa kuulumisia sieltä Saapasmaasta.

    VastaaPoista
  6. Pikkusisko: Voitaiskin pitää OKK:n tapaaminen ensi kerralla täällä keskellä Suomea. Suomen ensi suvessa. Muista ottaa pitsikukka ja haitari mukaan.

    Ruiskaunokki: Minäkään en pääse sinun blogiisi, jos klikkaan tuota kommenttisi edessä olevaa ruiskukkaa. Vahinko vahinko, sillä olen kaivannut sinun kuviasi. Pääsen kyllä katselemaan blogiasi, jos menen sinne blogini reunassa olevan postauksesi kautta. Vuodatus on aika hidas aukeamaan blogspotissa. Kiitos matkatoivotuksesta ja tervetuloa taas kuulemaan/katsomaan Saapasmaan hommia.

    VastaaPoista
  7. Nyt sitten en hetkeen lähettele postauksia. Täytyy ensin taas järjestää Italian mokkulaan nettiaikaa. Lisäksi yhteys siellä on paljon hitaampi kuin täällä Suomessa, joten ehdin harvemmin vierailla teidän blogeissanne, saatikka kommentoida. Yritän kuitenkin parhaani. Oikein mukavaa syksyn jatkoa ja talven alkua Suomeen ja kesän jatkumista muualle.

    VastaaPoista
  8. Turvallista matkaa Italiaan ja kiitos kesän blogiseurasta ja kommenteista. Tavataan taas!

    VastaaPoista
  9. Hyvää ja turvallista matkaa.
    Keuruu ansaitsee ruususi!

    VastaaPoista
  10. Hyvaa ja turvallista matkaa. Taalla ilmat suosii ja paaskyset odottelee. Ruusuja loytyy viela ihan luonnosta, loimulohta ei taida saada edes isolla rahalla. Maassa maan tavalla ja maan evailla.

    VastaaPoista
  11. Hyvaa matkaa edelleen ja mukavaa oloa siella toisessa kodissa!

    VastaaPoista
  12. No jopas. Me ei lainkaan huomattu koko kinkereitä :-o Ollaan luettu lehteä varmaan huonosti - jostain syystä pää on täyttynyt hahtuvasta ja vanupalloista tässä viikon aikana :-D Hyvää matkaa sinulle ja kuopatonta lentoa!

    VastaaPoista
  13. Hei Lissu ja kiitos vierailustasi blogissani! Minullekin Kamana on tuttu. Teimme sinne yhdeksisen vuotta sitten nukkenäyttelyn opiskelukavereiden kanssa. No nyt meinaan tutustua blogiisi tarkemmin:)

    VastaaPoista
  14. Linnea:Kiitos! Kiitos itsellesi ajatusten vuorovaikutuksesta. Tykkään lukea kommentteja ja vastailla niihin.

    Aimarii: Kiitos. Keuruu on hyvä paikka. Paitsi pitkät, pimeät syys-alkutalven ajat. Mutta silloinhan hamsteri voi nauttia sisävaloissa kesän luonnon aarteista.

    Elena: Kiitos vastaanotosta, vuoristomajan talkkarina olosta jne jne jne.

    Pikkujutut: Oli kuin kotiin olisi tullut. Ja niinhän minä tulinkin!!!

    Maahiska: Taitaa sinulla olla nyt niin paljon muutakin mielessä, ettei Keuruun harvinainen hulinapäivä ohjelmistoonne mahtunut. Mukava päivä oli.

    Mia Chilestä: Opiskelit siis ihan siellä Keuruun naapurissa, Petäjävedellä. (Luin blogiasi pitemmältä ajalta.) Kävin katsomassa kaikki Kamanan näyttelyt. Hieno paikka hienoille töille. Toivottavasti joskus vielä tuot töitäsi sinne! Luen mielelläni blogistasi elostasi siellä kaukana, kaukana.

    VastaaPoista
  15. Tulipa ikava vanhaan kotikaupunkiin! Kauniita kuvia :)
    Hannelen poika Kare oli muuten aikoinaan samalla luokalla kanssani, urheasti jaksoi Hannele luokkaretkivalvojaksi lahtea ;)

    VastaaPoista