perjantai 18. heinäkuuta 2025

Plaaahhh

 

Normaali muuttui sitten helteeksi. Kuva toissa illalta klo 20.30.  Mittari keittiön pöydällä, siis varjossa. +30! Toista viikkoa helteessä, eikä muutosta luvassa. Koska koti on etelään päin, ei lasitetulle parvekkeelle ole asiaa klo 14 - 21 välisenä aikana. Kaikki ovet ja ikkunat kiinni ja säleverhot alas.

Jos täytyy hoitaa asioita, siihen paras hetki on heti aamulla kukon laulun aikaan.

Alkuviikosta kävin poimimassa mansikoita. Ovat nyt kypsyneet herkullisiksi. Ainoa miinus puoli ovat paarmat terävine saksileukoineen. Itikoita ei ole, onneksi.

Lakatkin ovat kypsyneet, mutta suolle minua ei nyt saa. Helteen ehkä vielä kestäisin aikaisin aamulla, mutta en paarmoja, joita kuulemma on enemmän kuin lakkoja. Ostan lakat sitten torilta.

Järvessä olen viihtynyt aamuisin ja iltaisin. Vielä vesi virkistää, mutta kohta sekin olotila muistuttaa saunaa, joten mitäs sitten????

Tyydytään hämärään sisätilaan nauttimaan limonataa, saapasmaalaisten sitruunalimpparia. Muistin, että vuoristomajan alapiazza tekee itse virkistävää juomaa, joten ei kun kysymään heidän reseptiään. Jos se ei ole salainen.

Vastaus tuli heti: sitruunasiirappia, sitruunoita ja kivennäisvettä. Ja ihan sekoitussuhteet ja kaikki. Sitruunasiirappia varten piti keskustella Googlen kanssa, mutta tuossa lasipurkissa sitä on. Nyt olen nautiskellut virkistävää limonataa. Kiitos Pluralen. Lopuksi laitan pari kuvaa kaapattuna heidän nettisivuillaan. Olen joskus aikaisemmin kehunnut heidän pizzojaan. Nyt on juoman kehumisen aika.



Caffetteria&Pizzeria Plurale. Piazza Indipendenza, Poggio Catino. (Keskimmäisen kuvassa vasempi varjo peittää vuoristomajan makkarin ikkunan.) Mille grazie.

maanantai 7. heinäkuuta 2025

Helle vaiko normaali?


 

Kumpi ompi parempi, helle vaiko normaali? Männyt kesäkuu oli täällä (Keuruu) normaali: yksi hellepäivä (yli +25) ja sateita lähes joka päivä. Siis ihan normaali kesäkuu. Saman totesivat telkkarin sääennustelijat. Luonto viheriöi innoissaan, ja minä odottelen sieniä. Itä-Suomessa on kerätty jo herkkutatteja kilokaupalla, ja Etelä-Suomessa herkutellaan kantarelleilla, mutta minun sienipaikkani ovat vielä ihan tyhjiä. Täytyy tyytyä omiin varastoihin. Sieltä kyllä löytyy kuivattuja herkkuja! Ei siis hätää. 

Metsässä on nyt kyllä mukava lompsia, sillä hyttysiä on ihmeteltävän vähän. Olen kyllä kyllästänyt hupparin hupun ja hihojen reunat tea treellä. Haju/tuoksuko tehoaa näin hyvin?


Verdillä vuoristomajan tarkkailupaikalla mahtaa hikeä pukata: monta viikkoa lämpömittari on huitonut  varjossakin yli +30 asteen. Helle kuuluu siellä vaan jatkuvan, vaikka varsinainen hellekuukausi eli elokuu on vasta tulossa.

Siis kumman valitsen: helteen vai normaalin? Tällä hetkellä NORMAALIN, ehdottomasti. Mutta kun lokakuu tulee, silloin valintani on Teneriffan leuto, ihoa hyväilevä merituuli.

Tähän lopuksi laitan kuvia parvekkeen kasvimaasta tällä hetkellä. Ensimmäiset kukat on jo vaihdettu. Nyt keskitytään mm yrtteihin ja pelapuihin (alesta).






Chili (hot hot), ranskalainen rakuuna (rakastaa keitettyjä porkkanoita), rosmariini, salvia ja timjami (joita ilman keittiö ei toimi) ja viimeisenä uusin tuttavuus mansikkaminttu. Mihin sitä voi käyttää, en vielä tiedä.