Pannullisia

Olin menossa asunnolle, kun yhtäkkiä jalat veivät San Telmon rannalle. Kaipa jalat kuulivat ennen korvia mielenkiintoista musiikkia. Ufon näköinen pannu sylissään istui nuori muusikko taikoen sormillaan kiehtovaa kuultavaa.

En ollut ainoa, joka oli kiinnostunut. Pienet jalat iskeytyivät tanaan, eivätkä seurueen aikuiset saanet houkuteltua jalkoja jatkamaan matkaa. Sitten pikkuinen alkoi tanssahdella rummutuksen tahdissa. Yleisö nautti kokonaisvaltaisesta tapahtumasta. Lopulta aikuiset voittivat, ja pikkuisenkin oli jatkettava matkaa. Vilkutukset ja lentosuukot näkyivät vielä pitkän matkaa.

Käsipannun nuori unkarilainen taitaja, Berni, kertoi soittimestaan ja yhteistyöryhmästään ja näytti ihan kädestä pitäen, miten rumpu toimii. Paikalle sattui myös sveitsiläinen pariskunta, joka kertoi soittimen alkuperän olevan heidän kotimaastaan 

Minulle käsipadan (handpan) ääni toi mieleen Venezuelan rannikon ja La Palman Tazacorten tynnyrirytmit. Asunnolla kuuntelin YouTubesta lisää. Suosittelen.

Pannullinen vatsan herkkua: Smirren (Robin Hood)  kookosmaitoon tehtyä katkarapukeittoa. Piti ottaa annos mukaan, para llevar.

Olen nyt oppinut Smirreltä kookosmaidon vaikutuksesta makunystyröihin. Tavallinen jauhelihakastike nousee ihan uudelle makutasolle, varsinkin kun siihen lisää kookosmaidon kanssa ripauksen jeeraa. Tulee mieleen Keuruun MegaCafen kokkitaikuri Petri Hiltunen.

Tykkään Hesarin piirtäjän, Ville Rannan, aivoituksista.  Ranta voisi taikoa kuvan, jossa esitettäisiin, miten hiekkalaatikkopeli saisi vaarattomampia muotoja.

La Gomeran alkuperäisasukkailta, guancheilta periytynyt vihellyskieli, Silbo Gomero on vuodesta 1999 ollut saaren koulujen yksi pakollisista oppiaineista. 

Ranta, odotan...

Cesar Manrique ja kestävä turismi

Pääsin visiitille El Lago Martianezilla järjestettyyn aivan upeaan elämykseen, jonka oli järjestänyt paikallinen PFAE Turismo Sostenible-ryhmä (Kestävä turismi). Viikon ajan Martianezin alueella kunnioitettiin  Cesar Manrigueta, kestävän kehityksen taiteellista sanansaattajaa valokuvin, lasten työpajoin ja erinomaisesti toteutetulla opastetulla Manrique-kierroksella.

Kierrokselle lähtemistä odotellessa saattoi tutusta valokuviin, joissa kerrottiin mm Martianezin alueen rakentamisen historiaa alkaen vuodesta 1967. Cesar Manrigue taikoi alueesta yhdessä kahden insinöörin, Amigon ja Olkinan upean ulkomaauimalan, josta olen postannut 05.12.2024.

Tunnelma ympärillä oli kovin tutun kaltaista. Lapsiryhmän touhuaminen toi mieleen omat opevuoteni. Välillä pikkuiset jaksoivat kuunnella, välillä eivät. Mutta kyllä olivat saaneet aikaan upeita kollasitöitä.

Sitten lähdimme kiertämään allasaluetta erittäin taitavan ja hyvin kärsivällisen oppaan kanssa. Hän kertoi Manriquen intohimosta yhdistää taide ja Kanarian luonto. Taiteilija huomioi omissa töissään ja suunnittelussa kestävän kehityksen.

Allasalueella näkee paljon puutolppia entisen Telmon alueelta. Kaikki kasvillisuus on saarelta, kestävät kuumaa ja kuivaa.

Alueen kaikki erilaiset kivet on saatu alueelta ja ne on aseteltu niille paikoille, joille taiteilija halusi. 

Lanzaroten, taiteilijan kotisaaren tuulisuus ruokki taiteilijan mielikuvitusta. Tässä kuvassa yksi hänen Juguetes del Vento-sarjaan kuuluva veistos (Tuulen leikki).

Juuret taivaalle! Taiteilija näki kasan kuolleita eukalyptuspuita ja ne hän halusi ehdottomasti allasalueella juuret kohti taivasta.

Alueen roskiksetkin ovat luonnon aineksista solmittuja. Aikaisemmin alueella oli lupa tupakoida, ja silloin tuhkakupit olivat savesta poltettu.

Alueelle väriä tuo lapsille suunniteltu mustekalarakennelma...

... ja punaiset opasteet. Manrique ei halunnut mitään muovisia tekstityksiä. (Tässä kohtaa mietin, tuliko punainen väri taiteilijalle mukaan New Yorkin vuosista ja oliko ystävyys Mi
roon mukana leikkisyydessä!)

Kierroksen päätteeksi meille kerrottiin Homage to the Sea -veistoksesta (Kunnianosoitus merelle). Aluksi taiteilija suunnitteli veistoksen paperilla, sitten puuseppä teki pienoisveistoksen, jonka pohjalta itse veistos syntyi puusta, murskatusta laavasta ja betonista. Veistoksen sisuksiin upotettiin kaikki työskentelystä jäänyt jäte tuoleja ja pöytiä myöten. Mitään näkyvää jätettä ei haluttu.

Cesar Manrique syntyi Lanzarotella 1919 ja kuoli kotisaarellaan auto-onnettomuudessa 1992 vain 73-vuotiaana. Lanzarote on oikea paikka tutustua häneen lisää. Sinne Suomestakin lennetään.

Onneksi on tahoja, jotka ovat ymmärtäneet taiteilijan merkityksen meille kaikille nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa, sillä vain kestävä turismi  kantaa näitäkin saaria tulevaisuuteen. Kiitos PFAE, gracias.

Tämän Manriquen keskeneräisen muralen myötä haluan toivottaa kaikille Hyvää Ystävänpäivää. Murale on allaskompleksin maanalaisella käytävällä, eikä se ole yleisön nähtävillä. Kuva on netin ihmeelliseltä taivaalta 

Loro parque

Tätä mainosta ei Puertossa säästy näkemästä, joten täytyihän minunkin mennä junaan.

Avojunalla köröteltiin halki kaupungin kohti Punta Bravan kaupunginosaa. Ilmaiseksi. Sitten puiston lippuluukulla iski karu kaupallisuuden arki: Lippu maksoi 42 euroa! Siispä katsomaan koko rahan edestä. Kartta käteen.

Ensimmäisenä vastaan tuli gorilla-kolmikko. Olivat vähän pahalla tuulella, mikä purkautui pieneksi tappeluksi. Vähästäkin häkissä eläminen hermostuttaa. Kaukana on sademetsien vapaus.

Kauan tuli ihmeteltyä pingviinien touhuilua. Samana iltana tuli sattumalta telkusta dokumentti Etelämantereen pingviineistä. 

Delfiinien leikkimistä hoitajiensa kanssa olisin seurannut vaikka kuinka kauan. Älykkäitä veden eläjiä. Näytös kesti puolisen tuntia. Alkoi pääsymaksun korkeus unohtua.

Ei ollut heillä kiire minnekään. Äiti-laiskiainen poikanen kyydissään liikkuivat verkalleen kotioksallaan. Heidän vapaiden (?) serkkujensa touhuja seurasin Caracasin keskuspuistossa 20 vuotta sitten. Kuinkahan pitkälle he ovat päässeet?

Kaukana kotikonnuiltaan on tämäkin Galapakosin kilpikonna. Sillä saarella minäkin haluaisin käydä ihan livenä. Onneksi Suomenkin telkussa on ollut paljon dokumentteja, joten saari saa olla minulta ihan rauhassa 

Kissaeläimiin en enää jaksanut tutustua. Olisi ollut esim leijonia, jaguaareja, tiikereitä. Niiden melko vapaata elämää olen seurannut telkusta, joten edustakoon tämä veistos vangittuna kissaeläimiä.

Helikopterit (fenikoterit italiaksi) olivat vallanneet mukavan nurmikon. Sen sijaan en kuvannut yhtään papukaijaa, joita oli monta, monta häkillistä. Kirkuvat, kirkuvat, kirkuvat. En osaa papukaijojen kieltä, joten en tiedä, mitä kirkuvat.

Useamman tunnin kiertelin ja mietin, jos eläimet olisivat voineet valita vapauden tai häkin välillä, mitä olisivat valinneet.

Paluumatkalla tämä seinämaalaus sopi hyvin ajatuksiini. Kopio Picasson Guernicasta.

Käsin tehtyä

Käsin tehtyä sinulle! lupaa seinämainos. Sinne, olenhan käsityöimmeinen. Olen kiinnostunut aidosta teneriffalaisesta (kanarialaisesta) pitsistä. Siis Teneriffalla (Kanarialla) käsin tehdystä pitsistä. En kaukomailta rahdatusta koneella/lapsityövoimalla tehdystä turistikrääsästä. Jopas tuolta löytyisi jotain.

Löytyi pieni kirjanmerkki ja sen mukana työohjeita. Revinnäistyötä, mutta kelpaa minulle pitsinä. Tosin en ole ihan vakuuttunut, että kirjanmerkki on näillä saarilla tehty. Hinta olisi huomattavasti suurempi kuin tuo maksamani 5 euroa. Taidanpa kokeilla tehdä kotona saman moisen: kauanko menee AITOON työhön?

Toinen ostamani käsityö on pitsi, ja saattaapa olla ihan oikea (jonkun) käsin tekemä. Tuo vasen alakulma sen kertoo. Muistuttaa kovasti nyplättyä, raumalaista käsityötä 

Tuo ns aurinkopitsi minua kiinnostaa niin paljon, että ostin tuon sitä varten tehdyn tyynyn neuloineen. Olen yrittänyt kysellä, josko täältä löytyisi kurssi/opettaja alkuun päästäkseni.

Kävin jopa paikallisessa kansalaisopistossa kyselemässä, mutta aulan portsari oli enemmän kiinnostunut lukemastaan sanomalehdestä kuin minusta.

Ilmoitustaululla ei pitseistä kerrottu, mutta savityökursseja löytyisi. Siihen hommaan pitäisi olla enemmän loma-aikaa jäljellä.

Savityöt kyllä kiinnostaa. Ostin jopa tämmöiset made in Canaria. Höpö, höpö! Tismalleen samanlaisia olen nähnyt monissa turistirysissä. Tuotu jostain idästä suurilla rahtilaivoilla. Ostin kuitenkin. Muistuttaa lempisaarestani, La Palmasta.

Toisaalta, kovasti Teneriffa on ollut Suomenkin uutisissa. Teide kun on ilmaissut olevansa edelleen tulinen vuori. Mutta ei hätää, vakuutetaan telkussa.

Sen sijaan toivotaan, että Välimeren sininen Helmi, Santorini, pysyy kasassa!

Loppukevennys: tuossa aamucortadokahvilani ja naapuri kahvilan välisellä suojatiellä saapi olla varuillaan, ettei astu harhaan. Katutaidetta huumorilla!

Puerto Street Art

Kun avaan ulko-oven kadulle, astun taideteoksen päälle - katutaiteen päälle.

Korttelin päässä on toinen, hieman esittävämpi. Enpä ole muualla nähnyt, että katukaivojenkin kannet ovat taidetta, katutaidetta.

Katutaidetta kaduilla, rakennusten seinillä, ovissa, kahviloiden kalusteista - ja ihan ilmaiseksi kaikkien nautittavaksi. (Luin just netistä, että Pariisin Louvren Mona Lisastakin aletaan periä erillistä maksua!)

Halusin lisätietoa, joten kartan kanssa turisti-info-toimistoon. Tuossa rastin kohdalla se kartan mukaan pitäisi olla. Sinne neuvoi myös policia locale, joka spatseerasi tyylikkäänä lähellä olevan oman toimistonsa edessä. 

Minä avoimesta ovesta sisään. Lauma toimitsijoita työpisteissään. Minä lähimmän hymyilevän ihmisen eteen. Eipä löytynyt yhteistä kieltä, sillä oletin kaikkien turismin palvelussa olevien puhuvan enkkua, mutta espanjaa minulle pulputettiin ja niin nopealla tempolla, etten ymmärtänyt mitään. Silloin daami johdatti minut ystävällisesti ulos, näytti infotaulua, josta selvisi, että olin jossain kaupungin muita asioita hoitavassa lukaalissa. Ystävällisesti minut ohjattiin tuonne nuolen suuntaan.

Hyvää enkkua löytyi heti. Ja kaipaamaani materiaalia. Toki netistäkin löytyy vaikka mitä, mutta minä tykkään paperikartoista.

Sitten La Ranillaan, josta nyt on tullut eräänlainen katutaidemekka. La Ranilla oli 1960-luvulla pieni köyhä kalastajakylä Puertossa, jossa vanhimmat rakennukset olivat 1500-luvulta.

Paikalliset kulttuurin vaikuttajat kokoontuivat vuonna 2014 ja aloittivat Puerton katutaideprojektin, josta sittemmin on kehittynyt vuosittainen nykytaiteen festivaali Muela. Tänä vuonna se on 08.05.-11.05.25.

Projekti lähti hyvin liikkeelle ja mukaan saatiin vuosina 2014, 2015 ja 2016 paljon kuuluisia taiteilijoita. Seuraavaksi kuvakavalkaadi eiliseltä päivältä.

Jos haluatte tietää taiteilijoiden nimet, teidän täytyy tulla itse ottamaan niistä selvä! 

Sen verran paljastan, että pääsin oikein kuunteluoppilaaksi, kun luokan opettaja esitteli omilleen tuota ylintä muraalia, Sebastian Velascon The Rebeluion of The Sreamers. Siinä nuori (tuntematon) mies unelmoi taustanaan Puerton kaupunki. 

Netistä löytyy teille, joita postaus kiinnostaa paljon tietoa, jos hakusanaksi laitatte Puerto Street Art tai vaikka Murales en Puerto de la Cruz.

Katutaidetta löytyy alueella muualtakin kuin vain seiniltä. Tähän lopuksi vielä silmäniloa.

Minä tässä kovasti mietin, että josko piipahtaisi äitienpäivän aikoihin Puertossa nauttimassa tämän vuoden Muelan annista. Kuvataiteen lisäksi, musiikista, pantomiimista, akrobatiasta jne. Harkintaan laitettu. Kunhan ensin piipahdan kotona Suomessa - lumen keskellä. Vielä kuitenkin voin vaellella täällä viisi viikkoa ihaillen värikästä ilmaista ulkonäyttelyä.

🤩🤩🤩

Ai niin, oli unohtua. Tämähän on 900. postaus. Ensimmäinen hapuileva postaus oli maaliskuun 7. päivä 2007. Ihan vain tuttavat ja sukulaiset olivat lukijoina. Nyt kuluneen viikon aikana lukijoita on noin 30:stä maasta ympäri maapalloa. Uskoisin useimpien olevan suomalaisia, mutta kääntäjäohjelmat ovat nykypäivää, ei tartte enää enkkua vääntää. Mukavaa, että olette mukana ja erityisterveiset Kambodžaan.